Salil vika

Sairastelin (taas) keuhkoputken tulehduksen, onneksi lievän, mutta kuitenkin – viimeksi rohisin samaan tyyliin Pääsiäisen tienoilla. Vannon, että tällä kertaa se johtui Cooperin testistä, jonka juoksin ulkona vuodenaikaan nähden liian kevyessä varustuksessa –> liikunta on vaarallista. Oli miten oli, se tarkoitti treenaamista rakastavalle ihmiselle taas ahdistusta ja raivostumista kun ei viikkoon uskaltanut lähteä liikkeelle. Joten lopulta huonosti nukutun lauantai-sunnuntai -välisen yön jälkeen hiippailin aamulla kuntosalille nostelemaan rautaa. Teki kovasti mieli lähteä jo yöllä kun ei meinannut uni tulla, mutta sain onneksi muutaman tunnin nukuttua pohjille.

Jos lähden aamulla tekemään aerobisen treenin, en yleensä syö mitään pohjalle koska tulee helposti paha olo, mutta salille voi syödä aamupalan (enkä kyllä pysyisi tolkuissanikaan jos en jotain napostelisi ennen treeniä). Nautiskelin siis muutaman lusikallisen 10% rasvaa sisältävää maustamatonta luomujugurttia, puolikkaan banaanin ja kourallisen manteleita. Tiedän, kuullostaa ihan urpolta – ihan megavähän ruokaa. Mutta oli itseasiassa aika optimaalinen treeniaamupala 🙂 Harjoitus kulki kivasti ja sain lisäiltyä painoja mm. penkkipunnerruksiin ja hauiskääntöihin (tai no oikeestaan jouduin haukat tekemään isommilla painoilla jo edellisellä viikolla työmatkalla hotellin kuntosalilla kun ei siellä ollut niitä painoja millä yleensä teen, enkä tietenkään voi suostua tekemään kevyemmin) ja kyykytkin painui ihanan syvälle ja ah ja oh kun oli loistofiilis kun olin valmis. Eikä yksikään kynsi katkennut, kuten yleensä aina käy kun lataan levypainoja jalkaprässiin. MUTTA: kuinkas sitten kävikään – tänään maanantaina aamusta takareidet ja pakarat ja jostain syystä sisäreidetkin juntturassa. Ja tissit kipeet, perhanan penkki. Ilmeisesti viikon liikkumattomuus kuitenkin jättää jälkensä, ei normaalisti paikat tule kipeiksi tällä tavalla.

Koska olen fiksu ihminen, ajattelin että kunnon hikijumppa auttaa lihasjumeihin, ja menin tänään illan Body Attackiin, kakkos-lempparitunnilleni. Josta myöhästyin törkeästi minuutin – siitä jutun otsikko. Parkkipaikat on niin pirun tiukassa että piti jättää auto muutaman sadan metrin päähän ja juosta tunnille. Täytyy sanoa että flunssan jälkeen ehkä esim. kävelylenkki voisi olla parempi vaihtoehto. Vaikka en kuumeessa ollutkaan, niin silti tunnin loppupuolella alkoi tuntua että syke hipoo kolmeasataa ja oli pakko jättää pari askelsarjaa kokonaan väliin. Mummo. Olen tosin kerran mennyt ihan flunssaisenakin (loppuvaiheessa) attackiin kun halusin että flunssa loppuu – silloin jätin jälkeeni paketillisen käytettyjä nessuja ja myös taudin. No lopputulos tämän illan jumpasta: jalat entistä enemmän jumissa mutta uni varmaan tulee ihan hyvin 🙂 Magnesiumsitraatti on ystäväni. Huomenna uus yritys salilla 😉