Vain pari vuotta sitten oli hirveä haloo vielä Postin työehtoshoppailu, se maksoi jopa Antti Rinteelle pääministerin paikan. Postin kohdalla kysymys oli siitä, että Postin omia työntekijöitä haluttiin siirtää tytäryhtiölle, halvemman työsopimuksen piiriin. Postilla on edelleen valtavasti, kahden kerroksen työntekijöitä on niitä, jotka ovat Posti Group Oyj:n alaisia, jolloin he nauttivat paremmasta palkasta ja luontaiseduista. Sitten on myös niitä, jotka keikkailevat Postissa vuokratyöntekijöinä ja saavat huomattavasti pienempää palkkaa. Suomessa laki ei määrittele vähimmäispalkkaa, mutta kuitenkin huomioidaan alakohtainen työehtosopimus ja sen pohjalta määritetään alakohtainen palkkaluokka. Postin kohdalla yritettiin sitä, että sen sijaan että työnkuva katsottaisiin kuuluvan Posti- ja logistiikka-alan unioniin, voitaisiin työntekijöiden katsovan enemmän kuuluvan teollisuusalalle ja täten teollisuusalanliittoon. Joka tarkoittaisi, että jokaisen työntekijän kohdalla säästettäisiin viisi euroa päivässä, joka menisi suoraan omistajien taskuun. Tämä kaikki on nyt kuitenkin hetkeksi jätetty taakse ja katseemme kannattaa suunnata hoiva-alalle.

Itseään kunnioittava nainen ei kouluttaudu tulevaisuudessa enää hoiva-alalle. Sillä hoiva-alalla työskentely tarkoittaa, juuri tällä hetkellä tätä: huono palkka, jatkuvasti pitäisi joustaa sillä resurssit eivät riitä, työolot ovat epäinhimilliset. Suomessa hoiva-alalla työskentelevistä on yli 90% naisia. Juha Sipilän toi kesällä 2016 pöytään kiky-sopimukset, jotka koskettivat lähinnä matalapalkkaisia naisia. Hoiva-alan työntekijät kokivat ensimmäiset karut hetket, kun kesälomarahoista leikattiin kolmannes. ”Hei tässä kiitos, kun olette noin ahkerasti pitäneet huolen kansakunnastamme!”– lähetti silloinen hallitus terveisensä. Nykyiset hoitajat saavat kiitoskortteja ja Finlandia talo valaistaan kiitoksena siitä, että hoiva-alan työntekijät ovat uhranneet, tahtomattaan, lomansa.

Työskentelen itse logistiikka-alalla ja nautin koronalisästä, mutta koin kyllä suurta ihmetystä, kun kuulin, että hoiva-alalla saadaan kiitoskortteja rahallisen korvauksen sijaan. Kun kouluttaudun erityistehtävään, saan pientä lisää ja voin aina kieltäytyä erityistehtävästä. Taas hoiva-alalla erikoistumisilla ei ole vaikutusta palkkaan, erikoistumista ei edes välttämättä pääse hyödyntämään alan kentällä ja alan työntekijöitä työnnetään mihin sattuu työtehtävään, hieman ehkä jopa vaarantaen potilasturvallisuutta. Helsingin Kalasataman terveysasemalta, irtisanoutuu viikoittain joku hoitaja, juuri tällä terveysasemalla on yli viiden vuoden ajan ollut palkattuna erillinen yhtiö, joka purkaa terveysasemalle tulleita puheluita, sillä omilla työntekijöillä ei ole välttämättä siihen mitoitettua aikaa.

Esim. Helsinki on määrittänyt kotihoidon työntekijöille, kahdeksan minuuttia per asiakaskäynti ja matkat käynneillä odotetaan tapahtuvan sutjakkaasti, mieluiten omalla autolla. Kotihoidon työntekijät kärsivät jatkuvasta väkivallan uhasta, sillä koskaan ei tiedä onko vastassa, vaikka joku juopporemmi tms. Moni hoitaja kokee syyllisyyttä siitä, että aikaa ei ole ja se myös näkyy potilaiden kertomuksessa kylmästä hoidosta, kuinka hoidetaan vaan fyysisiä ominaisuuksia mutta ei henkisiä. Mitä enemmän empatiaa alan työntekijä antaa potilaalle, sitä paremmin potilas paranee mutta mitä enemmän empatiaa antaa, sitä todennäköisemmin itse alkaa kärsiä ns. empatiauupumuksesta. Kaikki nämä asiat tiedostetaan mutta asiat eivät kuitenkaan muutu.

Voisi miltei mielessään kysyä, että onko perisyy näiden asioiden muuttumattomuudelle se, että hoitajien halutaankin irtisanoutuvan ja ryhtyvän keikkailijoiksi, jotta alan työehtosopimusta, voidaan muuttaa niin, että työehtoshoppailu tulee kuvaan? Miltei joka maassa hoiva-alan työntekijät ovat uupuneet niin pahasti, että burn out kolkuttelee ovella, kun työmäärä on kasvanut eikä se näy edes palkassa, niin moni alkaa miettimään keikkailua ja oman elämänsä haltuun ottamista. Keikkailijana voi toistaiseksi saada, jopa useiden satojen bonarit sen päälle, että vuorosta saattaa saada itsessään jo kolminkertaista tuntipalkkaa, siitä hyvästä, että ottaa jonkun hankalan vuoron, johon ei kerta kaikkiaan ole saatu sijaista. Money, money, money, money, moneyyy -korvissa soi jo diilin tunnari, kun rupeaa miettimään, millaisia liksoja voisi keikkailijana tienata ja mikä parasta(!), ei tarvitse välittää sen yksikön toimenpiteistä, sen pidempää kuin yhden vuoron verran.

Siksi oli Turun Sanomissa, lukijalta juttu ’Onko vakituisella työntekijällä enää mitään väliä?’ jossa asiaa pohti lähi- ja perushoitajaliiton Superin varapuheenjohtaja. Mitä useampi hoitaja irtisanoutuu vakituisesta työpaikastaan, sen helpommin on sopia yksilökohtaisesti palkasta. Tämä tuntuu vahvistuvan trendinä. Metsäteollisuudessa jo pyritään käyttämään paikallista sopimista ja moni muukin omistaja tahtoisi laajentaa samaa käytäntöä heidän alalleen.

Muistaakseni vuonna 1850 Englannissa yritti tekstiilialan työntekijät, muodostaa ensimmäistä liittoa. Lapsityövoima rehotti puuvillatehtaissa ja työ itsessään oli kamalan vaarallista. Siihen aikoihin sanaa ’paikallinen sopiminen’ ei varmaan juuri tiedetty sanan nykyisessä merkityksessä. Silloin tehtaanomistaja ilmoitti palkan suuruuden ja se oli ’ota tai jätä’ henkistä ja moni otti koska ei ollut muutakaan. Kun työntekijät menivät lakkoon ja vaativat parempaa palkkaa, inhimillisempiä oloja ja muutoksia työn joustavuuteen, niin tehtaan omistajat hakivat Irlannista halvempia työntekijöitä omien, nykyisten tilalle. Tuloksena oli se, että omat työntekijät taipuvat paremman palkan sijaan alempaan palkkaan ja muut vaatteet unohdettiin, siitä hyvästä että saatiin pitää työpaikka.

Juuri tämä on tapahtumassa hoiva-alalla. Afrikassa on sanonta että ’Kun veri virtaa kadulla, on aika tehdä rahaa.’. Omat työntekijät irtisanoutuvat vakitöistään ja ryhtyvät keikkailemaan. Samalla ulkomailta tuodaan, usein köyhimmistä Aasian maista hoitajia paikkaamaan tilannetta. Myös jotkut vuokranvälitysfirmat, kuten Tradekan omistama, Med Group Oy on haistanut tässä markkinaraon ja yrittää vuokrata labra-ja röntgenhoitajia alk. 400€:n päivähintaan. Halpatyövoimaa ja rahastusta. Potilaiden kannalta ei kuulosta ihan kivalta, tämä hullu työehtoshoppailun kukoistus, sillä voi olla, että kukaan ei tiedä mistään mitään. Siinä sitten toistat jokaisella hoitajalle, aina saman tarinan: ”mulla on tää vaiva” niin kuin vanha levy. On väistämätöntä että monia sairaus havaitaan liian myöhään ja se tulee muuttamaan elämääsi.

Vaarana on myös se, että niin moni hoitaja ottaa loparit ja ulkomailta otetaan halpaa työvoimaa, että palkkojen nousujen haaveilu jää vain haaveeksi ja hoiva-alan työntekijöille, käy kuten 1850-luvun Englannissa kävi tehtaan työntekijöille. Mikä sitten avuksi? Nyt kun on vielä pandemia menossa, on helpompi prässätä parempia työehtoja läpi, se olisi lähinnä palvelus, alalle kouluttautuville nuorille jotta he tietäisivät että harkkaelämän jälkeen jotain parempaa on tiedossa. Potilasturvallisuudesta on jo tingitty vuosia, nyt se on kaoottisessa tilanteessa, mitä paskamyrskyä tässä vielä pitää odotella? Postin työehtoshoppailu-lakkoilu alkoi aikoinaan 2019 elokuussa ja kärjistyi kohti vuoden kiireisintä aikaa eli joulua.

Joku voisi sanoa, että kamalan moraaliton kirjoitus. Voisi rivien välistä lukea, että ehdotan alan työntekijöitä lakkoon mutta itse koen, että hoiva-alan työntekijöiden kannattaisi laittaa julkinen vetoomus, että nyt ne työehdot kuntoon tai vaihdamme alaa. Jos itse olisin tuossa asemassa, niin keikkailisin, vaikka silloin ei olekaan irtisanomissuojaa ja loma- sekä sairauspäivärahat pitää maksaa omasta pussista, lähtisin silti opiskelemaan jotain muuta, jos eläkeputki ei kolkuttelisi ovella. Meidän Suomalaisessa työkulttuurissa on kaikenlaisia outoja muinaisjäänteitä, kuten tämä että hoiva-alan työnkuvan vastuu ja palkka eivät kohtaa. Tässä vaiheessa kannattaa kysyä itseltään, kuinka arvokkaaksi koet omasi terveytesi?

Suomalaiset kuluttavat niin paljon että tarvitsivat WWF:n mukaan (vuonna 2019) 3,8 maapalloa ja eikä tälle kiihtymiselle näy loppua, vaikka kuinka ilmastonmuutoksesta paasattaisiin. Sillä sehän on ihan kiva, että talvellakin voi pelata golfia, ei tarvitse enää nastarenkaita ja eikä tarvitse lähteä etelän lomalle, sillä lämpöä riittää kyllä ihan kotimaassakin. Kesällä sitten kun asunnossa on liian kuuma, voi nukkua metrolaiturilla, sitten kun metrot on lakanneet kulkemasta illalla. Tämähän on ihanaa! Niin urbaania! Mutta ihminen oikeastaan sopeutuu uusiin asioihin huonosti, jos ollenkaan. Nuoret sopeutuvat helpommin mutta silti, olemme jo kovin väsyneitä koronasta, puhumattakaan siitä että kohta pitäisi koko ajan sopeutua uusiin toimiin. Pelkästään roskien lajittelu tuntuu tuottavan useammalle sitä päänvaivaa ja ajatus siitä, ettei saisikaan jatkaa kuluttamista entiseen tahtiin, tuntuu usealle ihmiselle siltä, kuin pieni kivi pyörisi kengässä.

Kulutuksen juuret tulevat 1800-luvun Euroopasta, jolloin kulutus ja toimeentulo nousivat esiin ”yhteiskunnallisena kysymyksenä”. Muodostui niin sanottu ”sosiaalinen” alue, jolla oli oikeudellisia ja taloudellisia etuja. Tarkoitus oli edistää yksilöiden etuja, suosimalla kulutusta tiettyyn suuntaan. Liberaalin hallinnon vastapainoksi koettiin, että tarvittiin kansalaisyhteiskunta, markkinat ja perhe. Kirjassa Päivä naisten paratiisissa kerrottiin, kuinka tavaratalot tulivat naisille paikkoina missä hengähtää, viettää aikaa muiden saman henkisten ihmisten kanssa, syödä ruokaa ja käydä tarpeillaan. Tavarataloissa ei ollut ostopakkoa mutta se oli kuitenkin toivottavaa, ja tietenkin oli mahdotonta välttyä tavaratalon materialistisilta houkutuksilta. Talous silloin pyöri lähinnä naisten avulla, miehet antoivat rahaa vaimoillensa ostaa jotain ja näin he tekivät, kun tuotteita ostettiin, tehtaiden tuotanto, lähti käyntiin. Naisilla oli tarve osallistua yhteiskuntaan eikä vaan viihtyä kotona.

Shoppailu laski naiset julkisille paikoille, tavaratalo vastasi naisten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, nainen saattoi katsella esineitä tiskillä, johon myyjä oli ne laittanut esille ja samalla käydä keskustelua, että myyjättären että esineiden kanssa, puntaroida niiden tarpeellisuutta sekä rahallista arvoa, tavarataloon astuminen antoi voimaa sietää ulkomaailmassa kohdattuja epämielyttäviä ja tunkeilevia katseita ja kosketuksia. Tavaratalo tarjosi elämyksiä, huumavia hetkiä, joissa oman tajunnan virta saattoi kohdata houkutuksia ja pettymyksiä. Tavaratalo antoi paikan, jossa nainen saattoi ilmaista tunteitaan aivan kuten mieskin. Tuon aikaisessa kirjallisuudessa romantisoitiin paljon todellisuutta ja pian nainen, joka oli mennyt naimisiin, sai huomata, ettei todellisuus vastannut kaunokirjallisuuden olettamuksia ja täyttänyt naisen päähän muodostuneita odotuksia yhteisestä elämästä. Nämä naiset kokivat elämässään kaipuuta johonkin, jota he eivät välttämättä osanneet sanoittaa sen paremmin mutta he kokivat, että kohdatessaan sen jonkin, he kyllä tunnistaisivat sen, mikä oli aiheuttanut tämän kaihoisan tunteen, tiedostamaton tarpeen, joka luultavasti oli se romanttinen rakkaus, jota sen ajan kirjoissa oli. Kun tätä ”täytettä” he eivät elämäänsä saaneet, he korvasivat sen shoppailulla, joka auttoi makrotalouden uuteen nousuunsa.

Shoppailun lomasta oli hyvä etsiä sitä elämää suurempaa asiaa, joka mullistaisi näiden naisten elämän, shoppailusta irtoava mielihyvä, yllätti naiset itsekin. He upottivat kerta toistensa jälkeen kätensä pitsikasaan tai hivelivät silkkiä ihollaan tuntien jotain orgastista, mielihyvää, johon monet sitten jäivätkin koukkuun. Jo vuonna 1915 kehitettiin termi ”oniomania” eli ostomania, johon alettiin luokitella niitä ihmisiä (varmaankin eniten naisia) jotka saivat mm. liikaa mielihyvää shoppailusta, hetkellistä mielihyvää tai ei ollenkaan mielihyvää mutta kokivat silti pakonomaista tarvetta shoppailuun ja täten kuluttivat rahojaan yli omiensa varojen. Nämä henkilöt kokivat myös monelle niin tutun asian: morkkiksen. Kun heitä ohjattiin olematta kuluttamatta, nämä rouvat olivat huolissaan siitä, että kuka sitten heille tarjoaisi viihdykettä elämään.

Sittemmin naisen kulttuurillinen status on muuttunut, vaikkakin tuo sormus nimettömässä, tuntuu edelleen suojelevan naista törkeimmiltä, uteliailta katseilta ja ehdotuksilta. Siltikin kulutus pyörii edelleen 80% naisten avulla. Naiset kuvaavat itseään ja vaatekaappiaan sekä shoppailuaan nettiin, jossa muut naiset voivat ihastella ja saada viihdettä elämäänsä ja kenties kuluttaa hieman, perustellen sen olevan hyväksi heidän hyvinvoinnilleen. Vaikka meillä Suomessa ei ole niin paljon ’haul’ videoiden tekijöitä ja kuluttajia, niin meillä näkyy enemmän olevan liveshoppailu tapahtumia. Koronan aikana kuluttaminen on Suomessa vain kiihtynyt, kun muu palvelutuotantomallit  on väistynyt taka-alalle. Jo muistaakseni vuonna 2018 uskottiin että palvelukulttuuri ja elämystalous kuolee tyystin seuraavina vuosina. Jos materialistinen kulutus kuolee seuraavina vuosina, niin elämystalous saattaa nousta uudestaan henkiin.

Kulutuksen suunnasta ei ikävä kyllä vastaa kuluttaja, vaan useat eri viranomaiset ja muut tahot. Vuosisatojen ajan useat eri viranomaiset ja muut toimitahot, ovat pyrkineet käyttämään erilaisia tekniikoita ja tiedon muotoja, pyrkimyksenä muovata kansalaisten käyttäytymistä ja työstämällä ihmisten haluja sekä heidän kiinnostuksen kohteita ja uskomuksia. Nykypäivänäkin yrityksiä kiinnostaa kulutuskysyntä sekä kuluttajakäyttäytymisen hallinta, mieleisekseen. Näkymätön lobbaus kansalaisten rahastamiseksi, maksaa yritykselle aina tuhansista euroista satoihin miljooniin. Yritykset mielellään palkkaavat futurismiin keskittyneitä luovan alan konsultointi yrityksiä. Jos tosiaan luulit että teet kuluttajana itse omat päätöksesi, niin luulit väärin. Varsinkin sellaiset ihmiset jotka uskovat, ettei heihin pysty vaikuttamaan millään tavoin, ovat useimmiten niitä markkinoinnin isompia uhreja. Esim. Meillä hajosi vanha jääkaappi ja tilalle tuli LG:n jääkaappi, olin jo sitä pitkään ajatellut mutta vaikuttiko päätökseni se, että Olivia Palermo tekee yhteistyötä kyseisen firman kanssa? Mahdollisesti.

Ihmiset jotka kuuluttavat ettei hänellä ole ongelmaa kuluttamisen suhteen, että hän kyllä pystyy olemaan shoppailematta, niin ehkä kannattaisi myös sitä kokeilla. Meillä vaihdetaan asioita, kun siihen kyllästytään, ei niinkään, että kun kuluu loppuun. Ihminen on tottunut kiivaan teknologian kehittymisen myötä siihen, että jokainen asia on kertakäyttöinen, eikä tunnesidettä ehdi syntyä. On totta, että kulutus tarpeemme myös muuttuvat ajan myötä kuten lapsi kasvaa niin samat vauvan kengät eivät enää mahdu jalkaan.

Outi Les Pyykin avautui vasta-ikään mediassa siitä, kuinka naisten vaatteista saumuroidaan kaikki joustovara pois nykyään mutta kootkin ovat muuttuneet vuosikymmenysten ajassa pienemmäksi. Omistan vintage Järvi-Muodin silkkiset housut, koossa S, kun taas nykyiset kaikki housuni ovat vaihtelevasti kokoa L tai XL, joskus isommatkin jos on huono IBS päivä ja on turhauttavaa kun isompia koko ei meinaa löytyä kaupasta, siltikään ei kannata ostaa uudestaan ja uudestaan, sellaisesta kaupasta mikä tekee huono laatua vain siksi, että sieltä löytyy itselleen oikean kokoisia vaatteita, vaan silloin kannattaa säästää rahojaan ja teetättää hyviä, kestäviä ja itselleen istuvia vaatteita, mikäli omat taidot ei riitä.

Itse pukeudun usein samoihin vaatteisiin ja saan katseita, koska meidän yhteiskunnassa ei olla vielä totuttu siihen, että joku pukeutuu jatkuvasti samaan, sitä lähinnä oudoksutaan mutta taas monet menestyneet toimitusjohtajat pukeutuvat nimenomaan jatkuvasti saman tyylisiin vaatteisiin, koska pyrkivät minimoimaan vaatteisiin käytetyn energian. Jatkuva vaatekaapin tyhjennys ikea-kasseihin ja siitä sitten UFFiin ja taas shoppailemaan uutta tilalle, ei pelkästään kuormita aivan helvetisti ympäristöä, vaan myös sitä tekevien ihmisten energiaa. Aika on arvokkainta mitä meillä on ja se, että haluaako sitä nyt kuluttaa siihen että jatkuvasti elämä pyörii vaatekaapin ympärillä, niin on oma asia mutta kannattaa silti kyseenalaistaa omaa toimintaa, että elätkö sinä sivuroolissa ja vaatekaappisi pääroolissa vai toisinpäin? Ihastelevatko ihmiset keinotekoisia tarpeitasi vai sinua ja sinun tekojasi? Ja kumpi tuntuu paremmalta, kumpi antaa enemmän mielihyvää sinulle?  Jos mielikuvassasi on särö, siirrä materialistinen kulutuksesi palveluihin ja katso, muuttuuko mielikuvasi ajan myötä paremmaksi.