ex tempore est. 2017

Ihan spontaanisti, ex tempore, syntyi blogi. Siitä nimi. Tämä blogi olkoon ensimmäinen uuden vuoden lupaukseni.

2016 oli monella tapaa rankka. Niin henkilökohtaisella tasolla kuin yleisestikin. Vihapuhe kaikui maailmalla ja sen seuraaminen oksetti. Silti sitä tuli harjoitettua myös itse, kohdistaen sen omaan itseensä. Riittämättömyyden tunne arjen kiireessä- opiskelun, perheen, ystävien ja työn välillä tasapainoilu ja väsymys teki kummia mielelle. Tuli soimattua itseään kohtuuttomasti tekemättömistä asioista, lapsen kanssa liian vähäisesti ajatuksella vietetystä ajasta, silmäpusseista, lojuvista tiskeistä, suklaasta, vatsamakkaroista. You name it.

Ja voi apua sitä itsensä vähättelyn määrää. Olen iskostanut itseeni ajatuksen, etten osaa mitään. Siis YHTÄÄN MITÄÄN. Samaan aikaan sitä kuitenkin jännästi tiedostaa, ettei tämä tietenkään pidä paikkaansa. Ja nyt mä meinaan kirjoittaa. Koska mä haluan, osasin tai en. Fuck kirjoitusvirheet. Fuck omituiset lauserakenteet ja pilkut siellä täällä. Fuck itsensä vähättely ja stressi muiden mielipiteistä.

En osaa niputtaa tätä blogia (vielä) minkään aihealueen alle. Sen sisältö tulee todennäköisesti vaihtelemaan yhtä paljon kuin kirjoittajansa mielialat. Mä rakastan musiikkia. Ja ruokaa. Kiireetöntä löhöämistä kotona perheen kesken. Kreisibailuja. Game of Thronesia ja Master of Nonea. Turun saaristoa. Beyoncéa. Ehkä mä kirjoitan joskus jotain näistä. Tai sitten en. Ehkä aiheet, kuten blogikin, syntyvät aivan ex tempore.

Mä rakastan myös itseäni, ja meinaan puhutella ja kohdella itseäni myös sen mukaisesti. Olkoon se toinen lupaukseni uudelle vuodelle. Ja okei, meinaan myös laihduttaa. Kyse on kuitenkin uuden vuoden lupauksista, täytyyhän niistä joitain rikkoakin.

Hyvää 2017!

xx