Olen maalainen

Taannoin eräs kolumnisti kirjoitti itseironisen artikkelin Helsinkiläisistä, jossa vertasi keskenään omia kaupunkilaisiaan ja sitten maalaisia. Pidin artikkelista erittäin paljon, sillä siinä oli kaikki satiirin ainekset. Oma kirjoitukseni ei ole mikään manifesti tietyn asian ehdottomuudesta vaan näkemys, jolla puolustan itselleni tärkeän asian hyviä puolia. Sain nimittäin juuri kuulla yleisen mielipiteen siitä, että kaikki muut paitsi Helsinkiläiset ovat maalaisia? En ole asiasta samaa mieltä, sillä Helsinkiläisille ”maalainen” tarkoittaa oppimatonta, kun taas meillä ”maalaisilla” on hieman erilainen näkemys asiasta.

Helsinki elää aivan eri elämää irrallaan muista Suomen paikkakunnista. Sitä voisikin verrata jopa Ahvenanmaahan, jossa vain paikallisilla on oikeat mielipiteet asioista. Tiesitkö, että Helsinki ei alunperin ollut Suomen pääkaupunki vaan se oli Turku? Ennen Turun suurpaloa tapahtui Turussa ikäviä asioita. Levottomuuksien takia päätettiin Oulusta tehdä seuraava Suomen pääkaupunki, mutta sen ajan päättäjät eivät olleet samaa mieltä keskenään. Joku halusi kauppasuhteiden ylläpidon takia pitää Suomen keskuksen eteläisemmällä rannikolla ja niin Helsingistä-Tallinnan vanhasta kilpailijasta tuli vuonna 1812 Suomen pääkaupunki. Helsinki oli tuohon aikaan harvaan asuttua, joten kansalaisia siirrettiin keskukseen muuan muuassa Hämeenlinnasta ja Raumalta. Sellaista ei siis ole kuin paljasjalkainen Helsinkiläinen, koska suurin osa helsinkiläisistä on alunperin tullut muualta. Mistä sitten tietää oikean Helsinkiläisen? Se onkin vaikea pähkinä purtavaksi.Vastaus kysymykseen selviää vain vanhoista kirjoista.Yleisesti ottaen sukunimet Suomessa kuitenkin ovat; talon, ulkonäön, heimon, ammatin ja sotilaan arvonimiä. 

Itse arvostan Helsinkiä. Vanha Helsinki on ihana.Vanhat talot saavat aina sydämeni sykkimään. Niistä voi aistia menneet elämät ja kaiken elämänmakuisen tragedian. En kuitenkaan itse voisi koskaan asua siellä. Helsinki nimittäin ei sovi rauhaa rakastaville. Se on metropoli, jossa viihtyvät ekstrovertit. Helsinkiläinen kuvataan usein ylimielisenä, sillä hän on ylpeä kaupungistaan. On sympaattista kuulla, kuinka yksilö puolustaa kotiseutuaan ja siinä ei mielestäni ole mitään pahaa. Ainut ihmeteltävä asia kuitenkin on, että ymmärrys ihanuuteen rajoittuukin juuri siihen omaan kotikaupunkiin. Kuvitellaan yleisesti, että elämää ei ole kehäkolmosen ulkopuolella. Kehuminen keskusteluissa menee aina siihen, että haukutaan kaikki muut paitsi Helsinki, Vantaa ja Espoo. Yksi alue ei ole kulttuurin kehto. Suurin osa Suomen suurista taiteilijoistakaan eivät olleet alunperin pääkaupunkiseutulaisia. Kuvataiteilija Rudolf Koivu ja näyttelijä Ansa Ikonen syntyivät Pietarissa (karjalaisia), Zacharias Topelius syntyi maatilalla lähellä Uusikaarlepyytä (pohjalainen), Akseli Gallen-Kallelan suku tuli Turusta ja Tyrväältä, näyttelijä Tauno Palo oli Hämeenlinnasta, Hugo Simberg Haminasta jne…Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Monet helsinkiläiset sanovat, että kaikilla muilla paitsi heillä itsellään on suppea kuva maailmasta. Tiedän kuitenkin Helsinkiläisiä, jotka eivät ole koskaan asuneet muualla kuin Helsingissä ja matkustaneetkin vain lentokoneilla turistirysiin, jolloin vertailukohtia muusta kuin kermaperseilystä ei juuri ole. Miten tällainen henkilö on oikeutettu arvostelemaan muiden lähtökohtia? Pidän itseäni maailmanluokan kansalaisena, vaikka olenkin vain ”maalainen”. Olen asunut Portugalissa Lissabonissa ja Ruotsin Haaparannassa vähän aikaa sekä näiden lisäksi yli 25 kunnassa/kaupungissa Suomessa elämäni aikana. Portugali oli monessa asiassa kehitysmaa verrattuna Suomeen. Kaupan ikkunoissa roikkui kärpäsen munilla höystettyjä, nyljettyjä kanin ja lampaan ruhoja. Lämmintä vettä ei ollut, vaan erikseen piti hommata boileri. Lämpöpatteritkaan eivät lämmittäneet kunnolla jykeviä graniittisia kivikerrostaloja. Ruotsi taas oli monella tapaa parempi kuin Suomi, mutta byrokratia ja paperiasiat eivät toimineet ollenkaan. Turvallisuuskin oli vähän niin ja näin. Ruotsiin muuttavalla henkilöllä tulee olla pinkka kunnossa, eikä sekään aina riitä (onhan kuuluisan pankkijohtajan maitojunakin siitä hyvä todiste). Suomessa monet asiat ovat kurjuudesta huolimatta hyvin. Jonkinlainen ihmisavustus pelaa ja luontommekin on paikotellen puhdas. Vettä tulee hanasta ja hygieniatasomme on huima. Jokaisessa Suomen pikkukylässä asuu ainakin yksi keksijä. Tämä jos jokin kuvaa, että olemme älykkäitä ja luovia. Suomessa on innovaatiota. Lapin ja Turun yliopistoissa on keksitty monia tulevaisuuden juttuja ja samojen kaupunkien yliopistollisissa sairaaloissa maailman supertähdet ovat hoidattaneet vaivansa. Kulttuuria pidetään pääkaupunkiseudun ulkopuolella yllä kylien ja kaupunkien voimin. Monet tubettajatkin ovat Helsingin ulkopuolelta. Kesäteatterit taasen pyörivät ympäriinsä ja niissä näyttelee parempia ”näyttelijöitä” kuin valkokankaalla. Suomalaisuudessa tai maalaisuudessa ei ole mitään hävettävää. Olenkin alkanut miettimään, että onko ”maalaisten” nälvimisessä sittenkään kyse tavallisesta halveerauksesta, vaan pikemminkin kateudesta? Helsingissä asuu eniten määrällisesti ihmisiä koko Suomesta, mutta siellä ei ole töitä yhtä paljon. Helsinki tuottaa tappiota vuodesta toiseen, kun maalaiset muualla Suomessa ylläpitävät sen loistoa. Helsingissä on kaunista, mutta myös rumaa. Betoniviidakot eivät ole kehumisen arvoinen asia. Eikä maanis-depressiivinen satama-allasalue, joka epätoivoisesti yrittää matkia suuren Lontoon keskustaa. Me täällä maalla olemme sallitusti tomppeleita. Emme yritä leikkiä, mitä emme ole. Näytämme urpoilta, mutta meillä on ylpeyttä myöntää se. Jos jollekin Helsinkiläiselle mainitsee vaatteiden mauttomuudesta, niin saa heti raivot niskaansa. Otamme täällä maalla lungisti, vaikka kireät kaupunkilaiset luulevat itse olevansa chillailun mestareita. Maaseudulla ihanaa on se, että voi päästellä eri tavalla höyryjään kuin kaupungissa. Jos harmittaa, niin voi samoilla metsään kuuntelemaan hiljaisuutta tai pellolle huutamaan yksinään. Kaupunkilaisilla tai varsinkaan Helsinkiläisillä ei ole samaa etuoikeutta. Mutta kaikki eivät viihdy maalla. Maaseutu sopii luonnonlapsille, jotka eivät pelkää yksinäisyyttä tai pimeää. Eristäytyminen tekee monet maalaisetkin hulluiksi ja esimerkiksi Pohjois-Savon syrjäseudun asukkaat ovat tunnettuja mielialalääkkeiden suurkuluttajia. Maaseudulla asuvan pitää olla kärsivällinen, sillä kaikki vie enemmän aikaa.  Maalla ja ”maalla” on erona se, että maaseudulla etäisyydet ovat suuria, eikä linja-autotkaan kulje jatkuvasti. Sairaaloihinkin on matkaa niin, että jos jotain ongelmia eteen tulee, ei henkilö voi uusavuttomaksi heittäytyä. Nämä ovat tietysti maalla asumisen huonoja puolia. Maaseudulla ei myöskään ole kauppoja juurikaan, mutta useilta tiloilta voi suoraan ostaa luomua. Maaseudulla ihanaa on myös se, että vuodenajat tuntuvat enemmän ihmisen elämässä kuin kaupungissa. Luonto on lähellä, jolloin syksyn ja talven voi konkreettisesti kokea. Huonot puolet kaupunkilainen voi löytää valmistautumattomuudesta. Koskaan ei osaa valmistautua vuodenaikojen muutoksiin, sillä koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan. Maaseudulla ei ole sen turvallisempaa kuin kaupungissakaan, mutta maaseudulla on vähemmän riskitekijöitä. Lapset voivat elää paljon vapaammin ilman kiristävää ilmapiiriä, eikä aikuistenkaan tarvitse elää purkissa. Kaupungissa tulee olla valppaampi kaikin tavoin ja tämä voi kuluttaa ihmistä. Rakennusten turvallisuutta on tutkittu viime vuosina ja todettu, että kaupungeissa on maaseutuihin nähden kestävimmät ja homeettomammat asuintilat. Lisäksi kaupungeissa kivitalot estävät myrskyjen etenemistä ja lämmittävät katulamput sekä maan alla menevät lämpövesiputket/kaapelit estävät täydellisen jäätymisen. Sodan syttyessä kaupungin vanhoissa kerrostaloissa on kellareissa betoniset väestönsuojat, mitkä estävät pahimmat henkilövahingot. Maaseudun vanhoissa puutaloissa on lattiarajoissa kylmäkaapeissa/keittiössä luukku, minne voi piiloutua (perunakellarit eivät ehkä aja ihan samaa asiaa). Kaupungeissa autot voivat hyytyä talvella tai jäädä lumikekoon kiinni, kun julkiset menopelit pelastavat tilanteen. Maalla taas hinauspalveluita on enemmän saatavana ja ihminen voi järjellä selittää sen, miksi ei pääse ajoissa perille. Sähkökatkokset koettelevat eniten kaupunkia ja poikkeustilaan joutuminen hirvittää omassa pikkuhäkissä. Tässä maaseutu voittaakin, sillä maaseudulla asiat ovat enemmän omissa hyppysissä. ”Maakaupungit” eivät eroa juuri helsingistä. Enkä oikeasti usko, että Helsinkiläiset ikävöisivät kaupunkiaan muutettuaan vaikka Turkuun tai Rovaniemelle. Isoissa kaupungeissa on aina samat hyvät ja huonot puolet, huolimatta sijainnista. Isoista kaupungeista löytyy isoja ostoskeskuksia, museoita, teattereita, kouluja, töitä, yritysmahdollisuuksia, elokuvateattereita, lentokenttiä, sairaaloita jne…Luultavasti monet haluaisivat muuttaa pois pääkaupunkiseudulta tai ajatustasolla se ainakin useampia kiehtoo. Monille kuitenkin lähteminen on mahdoton yhtälö, sillä ihmisiä sitoo asuinpaikkaansa niin monet eri asiat; työ, opiskelu, harrastukset, ystävät ja perhe. Tällöin aletaankin puolustelemaan itselleen ääneen paikkakunnan ihanuutta, koska jos uskottelee itsellensä sellaista, niin muidenkin on helpompi uskoa. Tilannetta voisi kutsua jopa Tukholman syndroomaksi, jossa paha ottaa valtaansa uhrin ja uhrista tulee pahoinpitelijänsä perusteellinen puolustaja. Mutta sellaista elämä on…

Minulta kysytään usein, että miksi et muuta? Miksi pitäisi? Olen muuttanut elämäni aikana monta kertaa ja tiedän, ettei nurmi ole sen vihreämpää aidan toisella puolen. Olen tyytyväinen elämääni maalla, kun taas vanha vuoristorata ei ollut yhtä miellyttävä kokemus. Maaseutu on täynnä mahdollisuuksia, jotka toivon saavuttavani vielä joskus. Miksi kenenkään oikeastaan pitäisi muuttaa, jos elämänlaatu tai etuarvo ei parane sillä muutoksella (Jos ei ole tiedossa uutta työpaikkaa, koulua tai uusia ihmisiä)? Jos henkilö itse on tyytymätön, niin aina voi yrittää. Vastaavasti jos hän on tyytyväinen asemaansa siellä missä on, niin miksi pitäisi muuttaa yhtään mitään? Sanotaan, että tyytyväinen yksilö on sinut myös ympäristönsä kanssa. Tyytyväisellä henkilöllä ei ole siis tarvetta mollata perusteetta muita. Vähättely kertookin omasta tukalasta olotilasta. Tulisi myös muistaa, että tietynlaiset kysymykset kertovat enemmän siitä kysyjästä kuin vastaajasta. 

Seuraavan kerran kun joku siis kysyy, että oletko maalainen?

Niin vastaa rehellisesti kyllä! Ole maalainen ja ylpeä siitä, sillä emme ole sen huonompia 🙂