Pääsin Kouluun!
Viime keväänä stressasin kovasti sitä, mitä ihmettä tulen tekemään lähitulevaisuudessa? Ajattelin, että jotain pitää tehdä, sillä on velvollisuuteni huolehtia lapsistani ja osallistua myös perheen elättämiseen. Hirvitti kaikki, koska tulevaisuus kauhukuvineen on useita vuosia jo näyttäytynyt minulle erittäin synkkänä. Työmaailmaan palaaminen olisi ollut tosi hyvä juttu, mutta minulla ei ole työpaikkaa, minne mennä, eikä työpaikan hommaaminen lennostakaan olisi ollut mahdollista suhteiden puuttumisen takia. Velkaantuminen oli toinen ongelma. Jatkuvien muuttojen tekeminen omaan pussiin ja perheen irrottaminen ympäristöstä oli oman lapsuuteni trauma. Joten koinkin, että opiskelu tässä tilanteessa olisi järkevin ratkaisu.
Punnitsin mielessäni pitkään opiskelupaikkoja. Halusin alkaa opiskelemaan alaa, jossa on töitä tai alaa, jossa yrityksen perustaminen olisi kannattavaa. Mietin vaihtoehtoina hakea opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalaa tai Tietotekniikka-alaa. Sairaanhoitajan AMK-Kursseja olin käynyt jo muutamia ja ajattelin, että hakisin sisään oppilaitokseen erilaisia väyliä pitkin. Polkuopinnot kuulostivat hyvältä, samoin Avoin AMK- puoli. Sitten kuitenkin joka puolelta alkoi valua korviini erilaista negatiivista tietoa.
-Fyysinen työ rikkoo paikat.
-Vuorotyö ei sovi pienten lasten vanhemmille, joilla ei ole tukiverkostoa.
-Neljän vuoden opinnot liukuhihnatahtiin ja lopputuloksena palkkakuoppa.
Ajattelin, että kaikissa töissä on omat huonot puolensa, mutta viimeinen niitti oli uusi rokotepakko hoitajille?! Omalla kohdallani ”muutamien” kymmenien rokotteiden ottaminen vuodessa olisi ollut mahdottomuus, sillä perussairauksieni takia olisin saattanut kuolla tai vaipua koomaan. Siihen se mietintä sitten jäi…Toinen vaihtoehto alkoikin kuulostaa aina vain yhä paremmalta. Luin IT-henkilöiden palkoista ja se jos jokin miellytti kovasti. Ajattelin jälleen mielessäni siintäviä ammattikorkeakouluopintoja (Tämä oli siis ennen kuin luin, että korkeakoulutetuilla tietotekniikan oppineilla ei ole juuri mitään pesäjakoa amisten kanssa). Kuka siis käy neljän tai kuuden vuoden koulutuksen, jos ei ole työpaikkaa jo valmiina? Sulaa tyhmyyttä. Ammattikouluun siis…Viime kesänä kävin haastattelussa ja opiskelupaikan sain heti. Aloitusaikaa sain lykättyä ja nyt keväällä aloitan toisen asteen opiskelijana. Minusta tulee näillä näkymin siis IT-nörtti. Tulevaisuuden ammattini voi olla esimerkiksi; sihteeri, IT-tukihenkilö, tietoverkko-asiantuntija, kaapeliasentaja, tietokone-asentaja, koodari tai hakkeri- joten olkaahan varuillanne. 😀
Kouluun meneminen jännittää ja pelottaa, koska viime opiskeluista on aikaa. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, vaikka välillä pikkunainen olkapäälläni nostaisikin päätään ja saisi mieleni taas hetkessä mustaksi.
-Nimittäin mitä, jos en opikaan annetussa ajassa kaikkea?
-Mitä, jos en sisäistä tietoa, kuten muut oppilaat?
-Mitä, jos ei vaan kiinnosta?
Opiskelu nuorena oli hauskaa, kun oppi uusia asioita. Siinä haastoi myös itsensä, kun kohdalle osui välillä oikein ikävä opettaja. Hauskaa oli myös saada seuraa samanhenkisistä ihmisistä, vaikka tiet sitten erkanivatkin. Pennin venyttäminen ei ollut hauskaa, tosin siinä olen nykyään jo mestari. Opiskeluiden aloittamisessa eniten minua askarruttaa kuitenkin epäily omasta jaksamisesta ja yö valvomisista. Miten tulen hallitsemaan arjen pyörittämisen pienten lasten äitinä ja miten menevät iltaopiskelut siinä samalla? Miten saan sumplittua puolison kanssa lasten hoidon, kun tulee pakolliset työssäoppimisjaksot? Kaiken kaikkiaan olen samaan aikaan myös innostunut. Olen kaivannut älyllistä stimulaatiota jo tovin ja toivonut henkiruokaa aivoilleni. Helpottaa ajatella, että kyseessä on aikuiskoulutus ja että monet muutkin oppilaat saattavat olla yhtä pihalla kuin itse? Enkä minä nyt niin avuton tietokoneiden kanssa ole kuin voisi olettaa. Oikeastaan olen aika hyvä etsimään kaikenlaista ”piilotietoa”. Ala nyt ei ehkä varsinaisesti liity mitenkään aiempaan osaamiseeni/entisiin opiskeluihini, mutta uusi koulutus tulee tukemaan harrastuksiani bloggaajana, sukututkijana ja kirjoittajana, joten ei huono. Tästä vaan eteenpäin. High Hopes.
