Eleonora (9. sivu)
Eleonoran huone on vaatimaton kivisoppi, mutta hän on onnellinen. Hän hyräilee vanhaa laulua lapsuudestaan ja pyyhkii kynttilänvalossa itsensä. Vadin vesi on aivan ruskeaa. Hän miettii, miten päätyi tänne ja miten metsä tuntui aiemmin kuin kodilta. Merkitys-Hän ajattelee ja nukahtaa lämmin tunne syömessään.
Viikon hän on ollut täällä parissamme, enkä silti saa ravistettua vaarallista tunnetta itsestäni. Martin katse viipyy naisessa ja hän kokee kiusausta. Mutta Martti on oppinut arvokasta itsekuria. Luostarin munkit joutuvat päivittäin työskentelemään tavallisten kansalaisten parissa. He myyvät luostareissa tekemiään tuotteita, hakevat almuja, tekevät palveluksia, auttavat köyhiä ja parantavat sairaita. Joukossa näkee kaikenlaista. Miksi nuori nainen olisi mikään poikkeus? Mutta hän on…Martti näki sen jo silloin. Nuori neito poistuu oviaukosta ja Martti kääntää katseensa Aapeliin.
”Nooralla on ollut sopeutumista. Rutiinit eivät ota vielä oikein onnistuakseen ja näyttää kuin hän ei kokisi luostariakaan vielä omakseen. Veljet ovat puhuneet sisarkunnalle ja tytön tulisi vierailla siellä pikemmiten, jos edes harkitsee liittymistä jumalan morsiameksi.”
”Hienosti hän on pärjännyt. Eikä nuoren aika ole käynyt pitkäksi. Jo ensimmäisenä päivänä näytimme hänelle veljesluostarin tilukset hevosineen ja elikkoineen. Lehmiä hän on lypsänyt, kananmunia kerännyt, mutta hevosten harjaaminen ei meinaa ottaa onnistuakseen. Mahdottoman itsepäisiä kavioeläimiä! Aina kun tyttö lähestyy hevosia, niin ne pillastuvat?”
”Tiedäthän Aapeli. Hevoset eivät ole ennen olleet tekemisissä naispuolisten kanssa? On ymmärrettävää, että niillä kestää aikansa.”
”Niin. Eikä tytöllä ole kiire vielä pois. Hyvin jos käy, niin pääsee ensi viikolla kerimään lampaita ja karstat käteen.”
”Tarvitsisimme kehrääjän.”
”Tarvitsisimme paljon muutakin, mutta tämä paikka ei ole naisille. Ennen pitkään kuitenkin hänellä on edessään suunnanvaihdos.”
Eleonora on saanut ensimmäisen varsinaisen luottotehtävän. Hänet on pyydetty hakemaan juureksia torilta, luostarin viljelmien sijaan. Illalla olisi paasto-aikaa edeltävä juhla-illallinen ja muhennoksen pitäisi olla maistuva. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja soraiselta tieltä lentää pölyä. Kurkku on kuiva ja janontapainen yllättää taas voimakkuudellaan. Torilla on markkinat ja äänet sen mukaiset. Näytillä on rivissä maaorjia, kaikkien nähtävillä. Naisia ja lapsia, miehiä ja vanhuksia, kädet sidottuna kiinni ja katse alakuloinen. Joku maaherra on ilmeisesti halunnut päästä näistä henkilöistä eroon ja pakottanut turpeeseen sidotut talonpoikansa kaikkien pällisteltäväksi. Lievimmissä tapauksissa kapinoiville työläisille annetaan välimatkaa ja mahdollisuus paeta. Mitähän tässä on tapahtunut? Ankara maanlaki on johtanut yksittäisten henkilöiden kuolemantuomioonkin, tosin täyttöönpano on vaihdellut tapauskohtaisesti. Nuori naishenkilö nostaa kärsivän ilmeensä kohti Eleonoraa ja tämä koittaa kääntää katseensa pois, mutta ei sittenkään voi. Voisin itse olla tuossa. Huutokauppias piiskaa vaivaista vanhusta liikkumaan, sillä tämä on rivin tukkeena. Vanhus nostaa kädet suojaksensa ja vaikeroi. Luoja! Nuori nainen näytti tutulta?! Ei. Se ei ole mahdollista? He ovat Pohjoisessa. Idässä. Ei, se voi olla…Eleonoralla sumenee silmissä. Hänen tekisi mieli jälleen itkeä, mutta sen sijaan hän kaatuu.
(jatkuu…)