Puheen viivästymä vauvalla

”Jokainen lapsi on yksilö ja jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa”

 Näin koitan ajatella. Kuitenkin, kun omat sukulaiset vertaavat lastani muihin suvun lapsiin, niin tämä lause unohtuu päästäni ja minut saa valtaansa kiukku. Minun vanhempi lapseni oppi puhumaan kunnolla vasta kolme vuotiaana. Sitä ennen hän osoitteli sormellaan kaikkea ja lausui yksittäisiä sanoja. Moni terveydenhoitaja ja alan ammattilainen (mukaan lukien suvun ärsyttävät keittiöpsykologit) leimasivat lapseni autistiseksi. Siinä sitten juostiin useamman vuoden älykkyystesteissä ja erilaisissa tutkimuksissa. Minua pelotti, mutta en epäillyt etteikö lapseni olisi normaali. Lähinnä mummojen ja muiden mielenrauhan tukemiseksi halusin todistaa lapseni olevan normaali. Lapsen pääkopassa ei ollut vikaa ja lapsi oppi lopulta puhumaan (Testejä on tehty koko tämän ajan). Monella meni jauhot suuhun, kun huomasivat että heti puhumaan oppiessaan lapsi käytti puheessaan vaikeita sanoja myös metaforisin kuvaelmin. Kolmevuotiaasta tähän päivään, hän on kehittynyt lisää kieliopissa. Joudumme välillä miettimään, että miten vastaisimme hänelle, ilman että kokisimme itseämme tyhmäksi 🙂 Tyttö vastaa monesti kysymyksiin kysymyksillä. Hän on kyseenalaistanut monia asioita. Lisäksi hän ottaa koko ajan uusia omia ajatusmalleja. Jos annan hänelle vaihtoehtoja kuten esimerkiksi; Tässä on viisi kolikkoa, minkä valitset? Hän vastaa: Mitä sinulla on siellä lompakossa? (Sehän ei ollut vaihtoehto) Viimeksi neuvolassa ollessamme lapsi sai neuvolakorttiinsa päivityksen: ”Paljon ikäistään edellä” (Tämä siis kypsyysnäytön jälkeen). Miehen suvussa on puheenviivästymää. Puheenviivästymä on periytyvää, näin olen kuullut. Ei ole keksitty sanonta: Hidas hämäläinen (Puoliso on hämäläinen ja suomenruotsalainen). Nyt meidän kuopuksellakin on sama viivästymä. Hän ymmärtää kaiken, mutta ei puhu. Nauraa kun naurattaa, itkee kun itkettää. Vaikeatkin asiat hän ymmärtää, mutta ei halua puhua. Olen koittanut muodostaa lauseita hänelle venyttäen, äännellyt kirjaimia. Paljon aakkoslauluja ja tuttuja juttuja. Hän hyräilee nuotilleen laulut, mutta ei sano sanoja. Olen miettinyt että olisiko hänellä kuulossa vikaa, mutta ei todellakaan ole. Hän kuulee erinomaisesti, vaikka kissan jalkojen tassutuksen toisesta huoneesta. Olen myös liikutellut paljon huuliani puhuessani hänelle, selkeästi painottaen sanoja. Ei, niin ei. Muutaman sanan hän osaa hienosti, mutta nyt hän ei halua enää puhua. Hän on älynnyt, että minun ei tarvitse puhua jos en halua. Nuo ymmärtävät minua muutenkin. Taas olen äitinä alkanut saamaan samaa pilkkamyrskyä päälleni, kuten ennenkin. ”Eikö teidän taapero puhu vielä?” ”Kyllä vaan Liisa ja Timo puhuvat jo” Niin, sehän on ihan helvetin epänormaalia olla puhumatta alle puolitoista vuotiaana! Jonkun mielestä tuon ikäinen ei ole vauva. Joku on sitä mieltä, että sitten ei ole enää vauva, kun hampaita on suussa. Jonkun mielestä kävelemään aikoja sitten oppinut on taapero…Minusta tämä on yksilöllistä. Itse olin täysi vauva vielä kaksi vuotiaana. Omat lapseni ovat samanlaisia. Pikkuiseni ovat muutenkin sirorakenteisia. Vähän kuin keijut tai tontut. Oletko sinä sanomaan, että kuka on epänormaali? Ei ole kivaa, kun aikuiset ihmiset puhuvat lapsistani idiootteina. Se että ei kuulu natsiaikana tehtyyn neuvolatutkimus muottiin ei tee kenestäkään epänormaalia (Suomen neuvolan lasten kehityskäyrät ovat tulleet Suomeen 40-luvun natsisaksasta. Joten niitä olisi korkea aika päivittää. Eikö?!). Ja sitä paitsi, en haluakaan että lapseni ovat samanlaisia kuin kaikki muut. Tavallinen? Sitä en ole itsekään. En todellakaan. Tiesitkö, että Albert Einstein oppi puhumaan kunnolla vasta 5-vuotiaana? Albert ei ollut edes ainut. Tähän asti ollaan Suomessa oltu yhtä mieltä, että viivästynyt puhe on merkki jostain ikävästä. Maailmalla kuitenkin tiedetään toisin. Todella moni maailman älymystöön kuuluvista ihmisistä ovat olleet lapsena hitaita puheenkehityksessä. Heitä on haukuttu jos jonkinlaisilla nimillä. Myös luultu mykiksi.  Otin asiasta selvää, sillä esikoisen vauva-aikana olin huolestunut kaikkien hölmöjen puheista. Minua oikeasti peloteltiin. Lopulta eräs mukava täti valaisi minua sellaisesta asiasta kuin ”Einsteinin syndrooma”. Huolimatta ikävästä ”syndrooma” sanasta, kyseinen nimitys ei ole syndrooma sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan häiriötila itse Einsteinin mukaan. Tietenkin luin sitten kaikki artikkelit ja kirjat tästä aiheesta (kirjallisuus englanniksi). En ollut ikinä kuullut kyseisestä viivästymästä, joten minua mietitytti siinä monikin asia. Ensiksi mietin sitä, että mistä sen voi tietää onko lapsi myöhäinen mehiläinen?  Tehdäänkö lisää testejä? Saako tästä jonkin erityisleiman? Pää oli pyörällä ja tuntui, että kukaan alan ammattilainen ei osannut vastata kysymyksiini. Neuvolatädit olivat ihan pihalla. Ne ihmiset jotka sanoivat että viivästynyt puhe on ihan normaalia, puhuivat kuitenkin selkäni takana kurjia asioita. Huoli on asia mikä valvottaa öisin sanoin. ”Odota, kyllä se siitä”. Kyllähän se menikin siitä, mutta vasta kaiken nöyryytyksen ja haukkumisten jälkeen. Jos vaan voisi asian todistaa ilman sellaista järkyttävää paperisotaa, niin aina olisi mukavampi. Tämä kun oli asia, mikä valkeni meille heti tuon ylilääkäritädin kertoman ”nimityksen” jälkeen (Hän oli niitä ainoita, jotka pitivät jatkuvaa neuvolassa ravaamista ajanhukkana). Hän sanoi, että kaikki kehityspykälät ovat tulleet ajoissa tai jopa tavallista ennen. Puhe ei ole maailman tärkein. Se tulee sitten kuin on tullakseen. Ja tämä täti oli täysin vilpitön sanomisissaan. Harmi, että tuollaisia ihmisiä on niin harvassa.

Mutta nyt alkaa samat asiat alusta, eri paikkakunnalla. Tänään ainakin tiedän mitä sanoa, sillä kaikki on nähty. Viilipyttynä otan esikoisen neuvolakortin esille ja näytän että niin…miten minusta tuntuu että ollaan oltu tässä joskus ennenkin? Ei se ole sen kummempaa kuin pitää vauvalle yllä virikkeitä, keskustelua. Kaikki tulee, kun on sen aika. Eikä tämä ole toistamista itselleni. Tämä on lähinnä kirjoitus kaikille niille naureskelijoille, ketkä tunnistavat meidät. Teille tutuille siis pientä iltalukemista:

The Einstein Syndrome: Bright Children Who Talk Late