Ammattikoulusta Putoaja
Lyhyestä virsi kaunis…
Lopetin opiskelut taas kesken.
Syy on aina ollut sama. Raha. En pystynyt keskittymään mihinkään, kun murehdin koko ajan kaikkea muuta. Olin hermostunut, surullinen ja minulla oli väärä mieliala päällä. Monet varmaan ihmettelevät, että miksi ylipäänsä menin takaisin ammattikouluun? Halusin nopeassa ajassa uuden tutkinnon, jonka olisin voinut myöhemmin korottaa ammattikorkeakoulussa korkeakoulututkinnoksi. Tämä oli siis suunnitelma…Muuttuvassa maailmassa kaksi ammattia ei riitä. Luovan alan perustutkinnoilla ei saa töitä, siksi piti opiskella lisää. Työpaikkoja olen hakenut jo useamman vuoden ajan, mutta kukaan ei tietenkään halua ottaa töihin pienten lasten äitiä, joka saattaa kohta taas olla raskaana.Ymmärrän kyllä työnantajiakin tässä. Työntekijän pitäisi kuitenkin olla aina ulottuvissa ja häneen tulisi voida luottaa 100%. Pikkulasten vanhemmat joutuvat kuitenkin painiskelemaan usein niin erilaisten asioiden kanssa, että nämä vaatimukset eivät koskaan voi kohdata tekijää. Saneleman pakkona teinkin päätöksen siitä, että alan opiskella taas. Halusin valita alan, jossa olisi tulevaisuudessakin töitä ja hyvä palkka.
Tämä kuitenkaan ei ollut unelmani. Tietotekniikan opiskelu ei todellakaan ollut unelmani. Minun unelma oli jatkaa luovan alan opiskeluita, nimittäin käsityö- tai taideaineita, joissa oikeasti olen ihan kohtalaisen hyvä. Mutta, minä en voinut enää haihatella, sillä vastuu on painava sana.Vastuu lasten kasvattamisesta aikuisiksi on elämän yksi tärkeimmistä ja hienoimmista asioista. Elämä yleensä on aika iso juttu, joten yksilön tarpeet ovat kuin pisara meressä.
Lähdinkin reippain mielin kohti uusia haasteita. Opiskelut lähtivätkin kohdallani ihan lupaavasti liikkeelle. Ajattelin, että haluan oppia tämän ja kyllä se siitä. Halusin oppia koodausta ja olisi ollut mahtavaa ruveta vaikka lailliseksi hakkeriksi. Opiskelutahti oli kuitenkin tosi kova. Kaiken lisäksi aloimme opiskella samoja oppiaineita kuin tietotekniikan puolella ammattikorkeakoulussa opetetaan (katsoin netistä tämän). Itseäni alkoi masentamaan, että hyviä oppilaita oli paljon ja suurin osa harrasti tietotekniikkaa tai teki töitä tietokoneiden parissa. Hyvillä oppilailla oli tosi hyvä pohjatieto ja koin itseni todella mitättömäksi näiden rinnalla. Tsemppasin, pänttäsin aamuöisin tietoa ja seuraavalla viikolla alkoi kaikki taas alusta. Vanha tieto olikin vasta alkulämmittelyä. Tunsin lievästi sanottuna aivojen ylikuormitusta, muiden oppilaiden huidellessa vaan edelläni…Luokkatoverit ja opettajat olivat tosi mukavia ja olisin niin kovasti halunnut katsoa nämä kortit loppuun saakka. Mutta aika, energia ja raha ei riittänyt…Harmittaa…Tässä siis syy, miksi en ole blogiani päivittänyt vähään aikaan…Älkää siis kysykö tulevaisuuden suunnitelmiani, koska sellaisia ei ole. Eletään vaan tässä hetkessä ja nyt. Hengissä ollaan…Juuri ja juuri.
