Eleonora (6-8 sivut)

Tiedän etten näytä hyvältä. Jalkani ovat ruvilla kaikesta siitä juoksemisesta ja silmämunani ovat painuneet kuoppiinsa nestehukan johdosta. En tiedä mikä siinä on, mutta vaikka juon vettä saaveittain, ei janoni tyrehdy. Olen repinyt anastamiini kankaisiin pääaukot ja kannan yhtä päälläni tunikana. Vaatteissani ei ole hihoja juurikaan, jolloin likaiset käsivarteni paistavat kankaan alta. Yksinkertainen rääsy pitää kokonaisuutta kiinni, niin että voin kävellä julkisesti. Kirkkomies ja se katse…puistattaa edelleenkin. llta-aikaan makasiinista kuuluu kovaa naurua ja laulua. Nuoret merimiehet juopuvat sahdista ja hukuttavat väsymystään kehen vain tytön hupakkoon. Mutta kun astun sisään, juottola vaikenee. Naiset katsovat herkeämättä olentoa, joka muistuttaa etäisesti naista, mutta käytöksellään suuntausta myös nuoreen poikaan. Kävelen äänettömästi majatalon emännän luo. ”Olisiko teillä antaa yösijaa?”

Katsokaa nuita vaatteita?” Kuulen naisten nauravan takanani. Kohotan kulmiani, mutta annan mennä olan kohautuksella. Olen liian väsynyt reagoidakseni asiaan mitenkään. Sitäpaitsi tottahan se on. Näytän kerjäläiseltä. ”Ei, meillä ei valitettavasti ole vapaita paikkoja”. Samaan aikaan ruotsinkielinen nuorimies heiluttaa kättään juottolan emännälle, joka ojentaa tälle avaimen hymysuin. Mieleni tekee itkeä, mutta päädyn vain nieleksimään. Minäkin tarvitsen yösijan. Kuljen katkerana pimeillä mukulakiviteillä. Mitä ihmettä teen?? Saavun kirkon pihalle. Minua puistattaa ajatus kirkkomiehestä, mutta en voi olla astumatta rakennuksen kynnykselle. Ehkä kirkko voisi auttaa? Inhoan valehtelua, mutta minun täytyy. Inhoan, että joudun alentumaan pyytämään apua sellaiselta taholta, joka on minua vastaan. Hurskastelusta ei mikään raipan isku voisi ikinä tehdä puhtaaksi. On väärin astua pyhään rakennukseen, mutta toisaalta, eikö kirkko ole juuri meidänlaisiamme varten? Kirkon ovet ovat auki. Sen alttari on koristeltu hunajakynttilöillä. Koti…Meidän kylässäkin oli alttareita. Ei tämä nyt niin paljon eroa Pogostasta…Eihän? Ilmassa leijailee jonkin yrtin tuoksu. Alan aivastella ja hermostunut mieleni valtaa taas syömmeni. Huolimatta pelostani, sali on kuitenkin tyhjä. Hiivin sen perälle, vedän mytystäni kankaan päälleni ja valitsen penkin johon vaivun. Aamulla herään kellonsoittajan tökkäyksiin. ”Herääpä. Tänne on tulossa kirkkoväkeä” Nousen pelästyneenä. ”Noh, noh. En minä nyt sillä. Ei tarvitse kiirehtiä…” Ulkona tuota pikaa, koen oloni virkeäksi pitkästä aikaa. Nukkuminen teki terää, mutta en voi olla vaipumatta epätoivoon, kun mietin taas missä nukun seuraavan kerran. Nenääni ärsyttää. Mikä siellä kirkossa oikein haisi?

Kirkko oli pienen ihmisen apu. Kristinuskon leviämisen myötä Suomaassa turvauduttiin yhä enemmän avunhuudoissa kirkkoon. Köyhäinapua järjestettiin torilla ja pyhimysten avulla puolustauduttiin henkimaailman pahuutta vastaan. Kirkkojen pieni välietäisyys muodosti useimpiin kaupunkeihin eräänlaisen suojaavan muurin. Keskiajan päättyminen merkitsi olojen heikkenemistä monille talonpojille, sillä Novgodin kukistuminen oli merkinnyt sitä, että heidän asuttamansa alueet liitettiin nyt Venäjän suurruhtinaskuntaan. Vielä kotona ollessani muistan vanhempieni kiroilleen näitä kuulopuheita ja kun ajattelen asiaa nyt, niin minulla on todella vaikeaa olla…Mutta ehkä he ovat kunnossa…ehkä. Tsaari Ivan loi omalla puolellaan keskusjohtoisen valtion. Tuo vaikutti muutoksia maanomistukseen ja monen ihmisen arkipäiväiseen elantoon. Nähtiin nälkää ja kulkutauteja levisi kurjuudessa. Kirkon rooli oli kaksimoralistinen, sillä kun se auttoi ihmisiä, niin samaaan aikaan sen rahantarve ja ahneus kuitenkin kasvoi uskonpuhdistusten myötä. Katolisen kirkon jäsenten tekemät reformaatiot tekivät joistakin häikäilemättömiä. Suomen tuntuva hiljaiselo oli silmälumetta, sillä koko ajan tapahtui kulissien takana.

 

Luku 2.

Hengenmies ilman kirjoja on kuin aseeton sotilas. Martti kantoikin kirjojaan mukanaan ja piti näin herransa lähellä sydäntään. Martti oli huomannut, että oli vaikeaa vastustaa kiusausta ja koki kirjojensa suojelevan houkutuksilta, mitä maailma tyrkytti. Pitkän matkan hän oli tullutkin. Entisessä elämässään hän oli ollut nuori barbaarinen metsämies ja niistä tavoista oli jäljellä enää vain rippeet hänen tavassaan puhutella tai ruokailessaan. Musta kaapu päällänsä hän kulki, kuten munkeilla tuohon aikaan oli tapanansa. Martti näytti ikäistään vanhemmalta ankarissa otsarypyissään. Se johtui kaiketi siitä, että hän paastoi ja eli kurin alla. Näet Martin kunniatehtävä oli pyhittää elämänsä tehden palveluksia seurakunnalle ja veljilleen, jotka olivat hänet niin avosylin ottaneet vastaan. Entisessä elämässään hän oli tehnyt jotain, minkä takia hän oli joutunut pakosalle. Luostari oli ollut pyytetön turva. Martti kiittikin luojaansa heräten ainiaan ennen kuin kala nappasi madon ja kalakauppiaat saapuivat torille esittelemään saalistaan, vain ja ainoastaan levittämään herrain sanaa.

Mutta siinä hän taas seisoo Martin edessä. Tyttö joka sai hänet aiemmin aivan tolaltaan. Syntinen nainen, jonka likaiset kämmenet saavat Martin veren liikkeelle. Nyt ei auttanut kirjat, eikä mitkään rukoukset. Hänen tulisi ruoskia itseään tänä iltana. Tummat laajenneet silmät tuijottavat kavahtamatta miestä. Tyttö näyttää pelästyneeltä. Hän juoksee paikalta. Miksi hän juoksee?

Martti lähtee seuraamaan nuorta naista. Ketään ei näy. Kadotti tämän näkyvistään?

”MIKSI SEURAAT MINUA?!” Yhtäkkiä ääni sanoo takaa käskevästi.

Martti on hetken hiljaa ja hieroo hermostuneesti riippukoruaan. ”Miksi juosta minua pakoon?”-Hän saa kakistetuksi äänellään, mikä on jäädä puoleksi kurkkuun. Tyttö kävelee miehen luokse ja kysyy katsoen tutkivasti tämän kasvoihin. ”Minä kysyin sinulta ensin kysymyksen!?”

Mustakaapuinen mies tokaisee: ”Olet idästä? Safariinimekkoa ei käytä täällä kukaan.”

Et vastannut kysymykseeni. Sitäpaitsi, minulla ei ole muuta asua…On totta, että en ole täältä…” Eleonora ei uskalla sanoa enempää.

Tyttö on saanut tuohilötöt jalkoihinsa, liekö varastanut ne?

”Näitäkö katsot? En ole varas. Sain ne köyhäinapuna.”

Merkillinen olento. Vastaa siihen, mitä ajattelen.

Tyttö kohottaa kulmiaan. ”Auttaako kirkko kodittomia?”

”En tiedä kirkosta, mutta luostarissa on tilaa vaivaisille.”

”En ole vaivainen!”

”Onko sinulla yösijaa?”

En kai minä kysyisi apua, jos minulla olisi? En minä täällä kadulla nuku. Kylän raitit täynnä tähteitä ja ulosteita, rottien seassa? Ei kiitos.”

”Oletko kaukana kotoa? Ei vastausta. No, jumala kyllä auttaa eksyneitä lampaitaan. Tulehan mukaani.”

Vieras katsoo minua ja herättää pelonsekaisen uteliaisuuden. Miten joku voi saada aikaan jotain sellaista? Voinko luottaa häneen…Voin kääntyä vielä? Eleonora jää kuitenkin kulkemaan muukalaisen viereen.

”Mikä on nimesi?”

”Noora”

Noora…hän maistelee mielessään kuulemaansa…”Lapsi. Voit kutsua minua veli Martiksi:”

Et sinä minun veli ole! Enkä minä ole lapsi!”

”Meitä munkkeja sanotaan veljiksi…tai no, me kutsumme toisiamme siksi..Mitä sinulla on kaulassasi? Sinun pitää piilottaa tuo.”

”Amuletti. Se on Pyhän Olavin kuva. Hän suojelee minua pahalta.”

Hiljaisuus. Martti sanoo lämpimällä äänellä: ”Annikki metsän emäntä, avoa rahainen aittas, metsän linna liikahuta, en minä pyhänä pyyvä, aina arkena ajelen…Uskomme samaan pyhimykseen.”

Kyltissä lukee isoin poltetuin kirjaimin; Fratres praedicadores ja lyhenne siitä. Se on dominikaaniluostarin tunnus. Eleonora ei osaa lukea, mutta arvaa mitä siihen on kirjoitettu, sillä on kuullut joskus vastaavista paikoista. Vaivautunein, vastahankaisin askelin hän siirtyy portista luostarin sisäpihalle. ”Veli Martti! Kuin kreivin aikaan! Ruoka on kohta valmis. Missäs sitä on oltu- porttikin pitäisi korjata?” Iloinen, veijarimainen munkki sanoo nauravalla äänellään ja saa aikaan tervetulleen olon.

”Niin tuota…Olin köyhäinavussa ja tällä henkilöllä ei ole paikkaa, minne mennä.”

”Eivätkös siskot tarvitse uusia jäseniä?” Mies viittaa ilmeisemmin nunnaluostariin ja heidän tarjoamaan apuun. Kummastelen, miksi Martti valehtelee. Mitä hänellä on salattavaa. Köyhäinavussako?? Nyökkään vanhukselle vaivautuneesti.

”En ole nähnyt sisaria, niin en tiedä heistä. Portista tulee kohta entistä ehompi, enkös luvannut niin aikaisemmin?”

”Niinpä kai Martti, mutta kerropas hänestä?”

”Hän olisi varmasti hyvä apu tallilla tai tuvalla?” Martti puhuu toisen munkin ympäri.

”Keittiöön kyllä tarvitsisi lisäkäsiä, mutta että nainen…Enpä tiedä…Onko hän mykkä?”

”Ei. Kovia kokenut vain”

”No, en lupaa mitään. Mutta katsotaan nyt muutama yö. Voit auttaa alkuun vaikka talleilla. ”

Tyttö hyppää kiitollisena munkin kaulaan ja tämä loitonee nopeasti. ”Anteeksi. En tarkoittanut…”

”Älä loukkaannu. Veljillä on sellainen sääntö. Nainen ei saa koskea.” Martti sanoo ja painaa päänsä. Eleonora seuraa vanhan miehen tuohtunutta marssia toiseen rakennukseen.

”Kiitos tästä. Lupaan olla hyvä ja auttavainen.” Sen sanottuaan Eleonora muistaa taas Martin syvän katseen…Voi ei.

Luostari ei ollut yhtä suuri kuin muualla Euroopassa vastaavat, mutta siitä huolimatta varsin näyttävä. Päätyrakennus oli vanha ja sen ympäristöä kunnostettiin koko ajan. Joukossa oli varmaan käsityöläisiä? Martti kertoi konventtien yhteydessä toimivista sääntökuntien jäsenille tarkoitetuista kouluista ja alueellisista korkeakouluista, studium generaleista. Hän valaisi tytölle paikan tärkeydestä ja siitä, että dominikaaneilla oli merkittävä asema myös Eurooppaan perustetuissa uusissa yliopistoissa. Keittiössä oli suuri kuparipata, iso kuparipannu, kuparikulhoja ja puisia lusikoita isossa rivissä. Eleonora ei ollut koskaan nähnyt moista vaurautta. Martti kertoi, että tyttö ei saisi syödä veljien kanssa samassa pöydässä, vaan hänen piti syödä kyökissä yksinään. Naurismuhennos lämmitti kehoa, mutta Eleonora tunsi itseänsä likaiseksi, väsyneeksi ja yksinäiseksi. Pitkän hartauksen jälkeen Martti saapui lyhty kädessään keittiöön ja toi mukanaan tytölle kaavun ja päähuivin. ”Ei ole soveliasta naisen esitellä sulojaan ja saada veljiä pahoille teille. Tässä sinulle puhdasta ylle. Näytän missä nukut.”

(jatkuu)

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *