I don´t smoke

                                        ”Polttaminen on välttämättömyys, jos henkilöllä ei ole ketä suudella”                                                                            -Sigmund Freud-

Siinä oli jotan koleeta seisoa koulun takana reteenä polttelemassa sätkää. Vettä satoi niskaan, mutta varpaat kohmeisina sätkä kiertäen kehää me heitettiin läppää. Kiinnijäämisen riski teki asiasta vieläkin siistimpää ja bonuspisteitä sai kamuille, jos ope vei rehtorin puheille. Kaikista nuorista nuo tyypit oli niitä, joita ihailtiin ja kenen porukassa haluttiin olla.

Sivusta katselleena voin tänään olla kiitollinen siitä, että olin kauskantoisempi ajattelussa kuin nämä tyypit. Aikuisikäni vihdoin saavuttaneena kuvittelin että tällaiset asiat jäisivät. Pettymyksekseni sain huomata että aikuisten maailmassakin ihmisten arvoa mitataan pinnallisesti sillä, että onko tatuointeja (hyvässä ja pahassa) ja sillä, että polttaako henkilö vai ei. Eikös se ole jokaisen oma asia, mitä kehollaan tekee? Mitä se kiinnostaa muita, mitä joku Jaakko pitää puseronsa alla? Minulta on tivattu jos jonkinlaisia asioista. Jostain syystä kaikkien kuvitelmat minusta on jotain ihan täysin muuta kuin todellisuutta. Asia jonka nyt artikkelissa nostin esille on edelleen monen mielestä utopiaa, ja siihen sanon oman kannanottoni: MINÄ EN POLTA! Varsinaisen syyn tupakoimattomuudelle sain jo varhaislapsuudessa, sillä molemmat isoisäni sairastuivat ahkerina kesuttelijoina keuhkosyöpiin. Toinen selvisi isojen leikkauksien jälkeen ja toinen kuoli. Suvussani on aina ollut paljon tupakoitsijoita. Vanhempani luonnollisesti olivat savuttomia, sillä olivat nähneet kolikon kääntöpuolen. Miksi minä polttaisin? Mikä on se mielihyvä, minkä ihmiset saavat tupakasta irti? Olen kokeillut nuorena tupakkaa useaan kertaan, mutta ainakaan minulle se ei ole tehnyt hyvää oloa. Jokaisen ihmisen tulisi löytää oma kanavansa purkaa stressiä ja vaikeita asioita. Minä puran stressiä kirjoittamalla, laulamalla ja käsitöillä. Minun ei tarvitse imeä savua keuhkoihini voidakseni hyvin, ei kai sinunkaan? Myönnän, minulla on aina ollut vahva tahdonvoima joten tällaiset asiat eivät olisi koskaan olleet ongelma. Ymmärrän, että monille tupakointi voi olla vaikeaa sillä mukana on tunnepuoli. Tupakoimattomat jäävät sivuun monista hyvistä keskusteluista. Tuntuu kuin tupakoivilla olisi täysin oma mafiamaailmansa, jonne tupakoimattomilla ei ole mitään asiaa. Tämä on ehkä syy, miksi monet eivät halua lopettaa polttamista, sillä jäädään ulkopuolelle kaikesta. Tupakoiminen on monelle elämäntapa kuten kahvihetki tai vaikkapa älypuhelimen selaus. Kaikille on tärkeää olla osa jotain rutiinia. Sitten jos puolisokin polttaa, niin tupakoimattomuus taitaa olla melkein mahdottomuus? Oma puolisoni ei polta. Oikeastaan en voisi edes suudella tuhkakuppia. Vahva vastenmielisyys tupakanhajuun tuli lukioaikoina, kun ketjussa polttava kämppikseni sai kaikki vaatteeni haisemaan siltä kuin olisin baarissa ryvettynyt viikkotolkulla. Passiivinen tupakoiminen (eli jatkuva altistuminen tupakansavulle) on kaikenlisäksi vaarallista! Voitte kuvitella, että en pahastunut uudesta tupakkalaista. Se on ok, että sinä poltat. Minä en tuomitse, mutta miksi meidän muiden pitää altistua syöpäkaasuille julkisissa tiloissa kun ulko-ovikin on vieressä? Muutamat tuttavani ovat kertoneet että polttavat siitä syystä, että tupakoiminen hillitsee ruokahalua eikä lihota. Eikö olisi halvempaa kuitenkin vain katsoa mitä pistää suuhunsa ja lähteä lenkille? Savuttamisesta on tehty populaarikulttuurinen ilmiö. Positiivisessa valossa polttaminen on nykyään parempi vaihtoehto kuin polttamattomuus. Kuka tästä hyötyy muut kuin lääkeyhtiöt? Nuoret ihmiset jotka kulkevat omaa polkuaan, alkavat olla katu-uskottavampia kuin ne jotka seuraavat laumaa. Mitä sillä on väliä mitä muut sinusta ajattelevat? Älä tee niinkuin muut tahtovat. Aina on joku joka keksii sinusta jotain negatiivista sanottavaa.

Joten ole räikeä. Ole mahtava. Ole itsesi. Ole rohkeasti erilainen. ÄLÄKÄ POLTA!