Kaivoin lammen kuuta varten (kirja-arvostelu)

”Vuonna 1312 kiinalainen munkki Shiwu Qinggong kyllästyi maailman melskeeseen ja muutti vuosikymmeniksi Punapilvivuorelle hedelmäpuiden ja gibbonien pariin kauas hallintokäytävistä ja virkamiehistä. Kaivoin lammen kuuta varten kuvaa lämminhenkisin sanakääntein elämää vuoristosyrjäilijänä, arkista aherrusta, kauneutta ja niukkuutta, vuodenaikojen kiertoa ja vääjäämätöntä ikääntymistä.”

Sain arvosteltavaksi kirjasen, joka sai hetkeksi unohtamaan kaikki maailman murheet. Kaivoin lammen kuuta varten on ajaton ja siksi niin hieno. Vaatimattomissa oloissa, Yen-vuorilla elelevä Chan-Munkki pohdiskelee elämänkiertokulkua unenomaisessa ympäristössä seuranaan pikkulinnut ja pilvenhattarat. Mitä mahtoi erakko mietiskellä aikansa maailmasta? Oikeastaan samaa mitä mekin. Shiwu kantoi huolta ja mietti, mikä on kaiken tarkoitus? Buddhalaisen opetuksen mukaan jokaisella henkilöllä on käytössään keinot ja suunta, mutta ei varsinaista synnynnäistä oppia käsitellä elämän monimutkaisia kuvioita saati oikoa niitä. Munkki käsitteleekin hienoin sanakääntein toisten onnea ja toisten raatamista. Valaistuminen on matka, mutta minne? Tekstissään Shiwu kyseenalaistaa omankin polkunsa ja miettii, mitä seuraava elämä tuo tullessaan? Oppimisesta, nöyryydestä ja rakkaudesta luontoon on kirjoitettu kauniisti hymnein, kaskuin ja runoin.

Kaivoin lammen kuuta varten-Ajatuksia vuorilta teoksen on valinnut ja suomentanut Itä-Aasian kirjallisuuteen perehtynyt tutkija Miika Pölkki. Kirjan on kustantanut Art House.

20181105_154740.jpg

 

”Suuri tie ei nouse eikä laske, mutta näkymättömät etsivät etulyöntiasemaa. Tietäjät ja viisaat piiloutuvat tässä maailmassa, jossa vääristellyt totuudet rehottavat.”

 

”Kaikki kasvu on peräisin vanhoista juurista, turha kinastella kenen häntä on tulinen tunneli. Portti buddhaksi on jäinen muuri.”

 

”Kukkiva luumupuu puhdistaa syrjäilijän, perunamaa ilahduttaa omillaan elävää munkkia. Mutta ne jotka seuraavat sääntöjä majoissaan, eivät ikinä näe tietä tai pääse vuorten tuolle puolen.”

 

”Kiangsiin matkaavalle mietiskelymestarille: Olet siis päättänyt jättää tämän temppelin. Jokainen piiru aikaa, vastaa piirua kultaa. Älä tutkiskele sitä mitä maailma tiedoksi kutsuu, mene ja hautaa kantaisän mieli.”

20181105_154946.jpg

 

Kun ihminen riisuu materian ja rahanahneus kaikkoaa, voi askeettisuudesta löytää sen kauneuden. Kuppi kuumaa ja tämä kirja. Voiko olla mukavampaa? Virkistävän erilainen teos ja hyvä muistutus kaikille nykyajan materiassa velloville susisydämille. Suosittelen lämpimästi. Annan viisi tähteä.

Yhteistyössä blogini kanssa: Art House (https://kauppa.tietosanoma.fi)

Hyvinvointi Mieli Kirjat Suosittelen