Kuppikunnat

Muutimme loppukeväästä uuteen kotiin. Aloitimme eilen perhekerhon. Perhekerhot ovat aina olleet juttumme. Viidestä kerhosta huolimatta, uusien ihmisten tapaaminen on aina ollut yhtä jännittävää. Ideana näissä kerhoissa on ollut lasten tutustuttaminen uusiin lapsiin ja tietenkin myös oman sosiaalisen verkon laajentaminen. Olisihan se kiva jos saisi uusia ystäviä joiden kanssa käydä yhdessä vaunulenkillä, kahvilla tai joskus vaikkapa viihteellä. Kerhoissa monet tuntevat toisensa jo vuosien takaa ja ollaan todennäköisesti kummin kaimojakin, ellei peräti sukulaisia. Jännittäjäluonteen omaavana ei ole koskaan helppoa mennä uusien asioiden kimppuun välittömästi. Silti, pyrin tulemaan kaikkien kanssa toimeen ja seurustelemaan. Hymykin minulla on aina ollut herkässä. Uusissa paikoissa suhteiden luominen voi viedä aikaa ja ihmiset pitää ikäänkuin voittaa puolelleen, niin se on aina. Eilen sain kuitenkin huomata, että ihmiset eivät halunneet tutustua, vaan olivat sulkeutuneet isoihin klaaniheimolaisten pöytäryhmiin. Ei ole kiva hieroa tuttavuutta ihmisen kanssa, joka näyttää vihaiselta. Olisiko sinusta? Monilla ihmisillä tuntuu olevan mukavuusalue, jonka sisään ei haluta päästää ketään. Miksi nämä olisivat siis poikkeuksia? Kuuleman mukaan, moni ulkopaikkakunnalta tänne muuttanut on lopettanut jo heti alkuunsa nämä perhekerhopäivät, kun on nähnyt millainen vieraanvaraisuus paikkakuntalaisilla on muita kohtaan. Monelle tällainen on liikaa (Meidän perheen lisäksi kerhossa ei ole muita muualta tulleita). Mietitäänpä ihan konkreettisesti; Olisiko sinusta kivaa, jos sinä muualta muuttaneena näkisit enemmistön tympeitä naamoja? Et tuntisi ketään eikä ketään kiinnostaisi edes jutella kanssasi? Tutut asuisivat muualla, sukulaisia ei asuisi lähimainkaan. Ainoat tutut olisivat ehkä tutuksi tulleet naapurit, neuvolatädit sekä kirjastonhoitaja. Yksinäisyys ei ole aina itseaiheutettua vaan joskus monet asiat ovat tekijöinä. Työn ja koulun perässä pitää muuttaa paikkakunnalta pois, jos oma paikkakunta ei tarjoa yhtään mitään. Ihmiset myös muuttuvat vanhemmiten. Aiemmin yhdistävä tekijä, saattaakin muuttua erottavaksi tekijäksi. Ihmiset kasvavat eri suuntiin. Toisille tulee enemmän velvollisuuksia, eikä kaikkien elämä ole yhtä juhlaa. Sukulaissuhteiden puuttuminen kuten myös kuolema, ovat sellaisia tekijöitä. Yksinäisyyden ajatteleminen tuntuu kurjalta, mutta päätin että se on asia jolle en voi mitään. Asia, mikä pitää poistaa mielestä. Voin kuitenkin aina omalla toiminnallani näyttää muille, että olen Ok. Sitäpaitsi olen muutenkin hitaastikäynnistyvä, joten minulle tämä on hyvä haaste. Todellakin aion jatkaa meidän kerhoilua, sillä lapset saavat siitä paljon irti. Pienet tyttäreni viis veisaavat muiden reviireistä, vaan toinen hiihtää muiden lasten sekaan ja pistää paikat sekaisin alta aika yksikön. Kukaan ei usko, kun kerron että tämä esikoinen oli pari vuotta sitten tyystin erilainen. Sisäänpäin kasvaneesta lapsesta on tullut ekstrovertti ja kovaääninen sellainen! Siinä sitten jokainen paikalla ollut katsoi minua vihaisesti silmillään sanoen, että miksi annat lapsen käyttäytyä noin? Miksi en, kun lapsi ei häiriköi ketään? Tässä välissä joku henkilö olisi halunnut ehkä jutella kanssani, muttei kehdannut kun olisi muilta saanut syynääviä katseita. Heimolaisuus on vakavasti otettava asia 😀 Ilmeisesti on sitten mukava kulkea samassa porukassa vuodesta toiseen, eikä haluta edes tutustua muihin kuin niihin jotka jo entuudestaan tunnetaan. Tämä on pieni paikkakunta ja vielä pienempi piiri. Miten voisin sanoa, etten ole uhka? En ole tullut viemään ystäviänne tai miehiänne (puoliso on jo omasta takaa). En ole tullut viemään työpaikkojannekaan, sillä koulu ja urataustat ovat täysin erilaiset. Miksi siis ollaan niin kielteisiä muita kohtaan? Miksi ylipäänsä syntyy kuppikuntia? Onko tämä piirre yleisempää pikkupaikkakunnilla kuin kaupungeissa? Luulen, että ei ole. Jokainenhan on elämässään ainakin kerran nähnyt tiiviin ystäväpiirin muodostelman. Porukan, joihin muilla ei ole asiaa. Porukan, jossa kaikki ovat kuin navoistaan kiinni toisissaan. Ihmiset sitoutuvat ystäviinsä niin kovasti, että pelkäävät tiiviiden pakettien hajoavan. Pakettiinhan sattaa tulla särö, jos joku ulkopuolelta tullut vie sen kaverin (Se ulkopuolelta tuleva kaveri voi olla mukavampi tyyppi). ”Sinä, et saa leikkiä MINUN kaverin kanssa” Aika leikki-ikäisten käyttäytymistä, mutta toisaalta ymmärrän. Muodostetaan sitten kuppikuntia. Juoruillaan uusista pahaa, ettei sellaista yhteisöhajoamista koskaan tapahtuisi! Loppujen lopuksi kuppikuntien muodostuminen kertookin juuri omasta huonosta itsetunnosta tai riittämättömyydestä. Aikuisten ihmisten ei tarvitse pelätä sellaista, että onko Pirjo parempi kaveri. ”Jospa Tiina ei haluakaan enää olla mun kaa?”

Maalla asuu onnelliset ihmiset– menee sanonta. Juuri onnellisuus on sitä, että asiat on hyvin. Ihmisiä pelottaa kaikki vieras.

Maalla asuvien henkilöiden välit toisiin ystäviin saattavat olla tiiviimpiä ja henkilökohtaisempia. Tuolloin tunteet ulkopuolisia kohtaan saattavat olla jopa aggressiivisempia (HUH, Mikä syväanalyysi). Lisäksi, luulen että kaupunkilaiset ovat konservatiivisempia kuin maalaiset. Ainakin itse huomasin osittain tämän eroavaisuuden tänne muutettuani. Minulle etiketti on sellainen sisäänrakennettu juttu, jonka muut voivat ottaa ylimielisyytenä. Huvittavaa vain on se, että jos joku arvostelee perhettäni ja kasvattamistapaani ja samaan aikaan ei itse tajua kasvattavansa villikakaralaumaa. Sellaisia ihmisiä, jotka röyhkeästi pienestä pitäen menevät miten tykkäävät, ja ottavat sen mitä haluavat. Jonkun mielestä se on suloinen luonteenpiirre, minusta pöyristyttävää. Toivon, että olen väärässä. Toivon, että nämä ihmiset vielä näyttäisivät sen kivan puolen. Sen puolen itsestään, mikä on piilossa.

Jottei tulisi ihan pelkkää negatiivista tekstiä, niin kerhotädit olivat varautuneesta luonteesta huolimatta erittäin asiallisia ja huomaavaisia. Meitä tervehdittiin ja opastettiin kerhosäännöt lähes kädestä pitäen. Minut ja lapset otettiin vastaan kuten kaikki muutkin ja huomaavaisuus näkyi myös siinä, että kahvipöydässä tarjottiin gluteenittomia naposteltavia (Mitä ei ole missään paikassa ennen tätä tapahtunut allergiatodistuksista huolimatta). Kun on saanut jonkun asian pois mielestään, on hyvä jatkaa uusien positiivisten asioiden parissa. Sitäpaitsi kaikkia ei voi miellyttää:

HATERS GONNA HATE!