Lemmikin Kuolema
Sinä kuolit tänään pieni Mollamaijani.
Ajattelin aina, että olisit pitkään kanssamme. Ajattelin, että eläisit siihen saakka, kun lapset ovat teini-ikäisiä. Mutta mikään ei mene koskaan, niinkuin itse haluaisi. Sinä sairastuit yhtäkkiä ja juuri silloin, kun muutenkin tuli lokaa niskaan. Kauan sitten sinulla todettiin keuhko- ja sydänperäinen astma. Elit kuitenkin täysipainoista elämää, sellaista mistä monet lemmikit voivat vain haaveilla. Annoit ja sait rakkautta osaksesi. Sinä olit ensimmäinen vauvani.
Muistatko sen päivän, kun sinut haettiin maatilalta Kokemäeltä? Olit luovutusikääsi nähden liian pieni, vain pienen kämmenen kokoinen. Maatilan vanha pari piti teitä kissanpentuja ulkona, koska halusivat pitää elukat erillään ihmisistä. Olit villi ja aivan täynnä kirppuja ja matoja. Sinua ja muita pentuja oli käyty katsomassa ja kaikki muut varattu paitsi sinut. Emäntä sanoi minulle, että kellekään et ole kelvannut, kun mustat kissat kuulemma tuovat huonoa onnea. Kehtasi antaa sinulle jopa takuu-ja palautusajan. Sinä olit aivan erilainen kuin vaaleanrannulliset sisaresi. Muistutit minua itseäni. Mustalaista, joka ei kuulu kenellekään eikä minnekään…Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Sinä omit minut emoksesi, etkä varmaan tajunnut edes olevasi kissa. Kotona odotti vihainen rankkurilta pelastettu Peppi, joka tinttasi sinua heti kuonoon. Olit ihan kauhea peto pentuna. Tapoit toisen undulaattinikin ja pari ulkolintua. Vieraat pelkäsivät sinua, mutta se oli syystä etteivät he tunteneet sinua. Minä pidin pääni, sillä kissaahan ei palauteta!! Toinen kissa Peppi kouluttikin sinut hyvin.
Pian aloit oppia tavoille ja lakkasit repimästä, puremasta. Sinusta tuli ihana sylikissa ja nimesi Mollamaija toteutui. Nimi kuitenkin oli liian pitkä, joten ihmisille sanoimme; Molli vaan.
Miten älykäs kissa voi ollakaan?? Avasit ovia ja opit ihmismäisellä äänellä sanomaan ”AVVAA” Se nauratti kaikkia, sillä kuulostit aivan savolaiselta. Mutta vuosi sitten aloit sairastelemaan, etkä ollut enää se reipas itsesi. Kuukausi sitten tilasi heikkeni, jolloin kiidätimme sinut eläinlääkärille. Etujalkaasi sattui, nilkutit ja huusit. Eläinlääkäri tiesi heti, mistä on kyse tutkittuaan sinut. Leikkausta ei voitu suorittaa, sillä olisit kuollut jo pöydälle. Sinulla oli veritulppa, johon viimeisenä oljenkortena otimme lääkityksen. Lääkitys liuotti tulppia ja piti sinut elämässä kiinni. Hetken näytti hyvältä ja vaikutti siltä kuin alkaisit toipumaan…Kunnes kuntosi romahti. Se oli vaan sitä, että halusit hyvästellä meidät kunnolla. Sinä lakkasit kävelemästä, oksensit, lakkasit syömästä ja laskit allesi. Olisin toivonut sinulle arvokasta loppua, koska sinä jos joku todella ansaitsit sen. Kesällä olisit täyttänyt viisitoista vuotta, ihmisiässä yli sata. Koko nuoruuteni kuljit matkassani. Minulle sinä et koskaan ollut kissa, vaan perheenjäsen. Lohdutit, kun olin surullinen. Nauratit, kun ajoit häntääsi ja osasit ajoittaa hölmöilyn aina niin kuin kipeiten nauruja tarvitsimme. Nukuit kainalossamme ja kun lapset syntyivät, nukuit edelleen kanssamme joko vieressä tai jalkopäässä suojellen. Rakastit ruokaa ja olitkin varsin ylipainoinen kissaksi. Rakastit myös lapsia, mutta mitä muuta voi odottaakaan burmalaisen ja siiamilaisen jälkeläiseltä?Annoit anteeksi kaikki ne kerrat, kun korviasi tai häntääsi vedettiin. Sinua myös kanniskeltiin kuin vauvaa ja olkapäällekin kiipesit. Et suuttunut kertaakaan. Pidit laulustani ja kuuntelit soittamista pianon päällä, vaikka soitinkin välillä epävireisesti. Et tuominnut ja pysyit mukana. Harvoista ihmisistä voi sanoa samaa. Mutta sinä olitkin todellinen ystävä.
Ystävän hyvästely
Se joka sanoo, että on hölmöä itkeä lemmikin perään on kyllä täysin tunneköyhä psykopaatti. Voin vain sääliä sellaista ihmistä, sillä kuvitelkaa miten tällainen henkilö suhtautuu kaikkiin eläviin olentoihin??
Lapset eivät ikänsä vuoksi ymmärrä, mitä tapahtui…Pienempi sanoi, että Molli viedään lääkäriin ja lääkäri parantaa Mollin…Miten sydäntäsärkevää on pienelle kertoa, että tätä pipiä ei voi parantaa. Minä itken jo kolmatta päivää putkeen. Viimeinen palvelus piti kaverille kuitenkin tehdä, vaikka se kuinka sattui. Sinä tulit maatilalta ja sinä menit maatilalle. Lähdit rauhallisesti pois täältä ja eläinlääkärikin sanoi, että nyt sinua ei enää satu. En ole koskaan tavannut niin ihanaa kissaa, enkä varmasti koskaan tulekaan. Kirjoitin tämän kirjeen syystä, että halusin käsitellä suruani, enkä itkeä lasten edessä. Mielenrauha…siksi sitä voi kutsua. Mutta nyt sinulla on hyvä olla. Ei kipuja.
Lähetä terveiset ylös, jos sinne olet matkalla.