”Salonkikulttuuri syntyi alunperin tarpeesta nousta vastustamaan vallitsevia raakoja tapoja ja halusta uudistaa henkinen yhteys sisällissotien ja uskonvainojen repimässä maassa. Sosiaalisen innovaation käynnisti yhden naisen, nimittäin maultaan ja tavoiltaan yhtä hienostuneen rouva de Rambouillet´n älykäs aloitteellisuus. Kirjalliset salongit olivat Ranskan suuren vuosisadan 1600-luvun omaperäinen luomus, jonka valistuksen vuosisata 1700-luku kehitti mitä suurimpaan täydellisyyteen. Valistuksen vuosisadalla Ranskan kirjallisista filosofisista ja poliittisista salongeista kehkeytyi todellinen yhteiskunnallinen instituutio, ei ainoastaan kotimaalleen vaan koko Euroopalle, jonka lahjakkuudet etsiytyivät sivistysmatkalle Pariisiin tuoden samalla tuliaisinaan omia lahjojaan ja kykyjään.”

Kirjan kirjoittaja Roger Picard syntyi 1.9.1884 Besanconin Blasoniin, Ranskaan. Juutalaisperheen poika lähti opiskelemaan Pariisiin hyvämaineiseen yliopistoon, jossa ystävystyi mm; Bernard Lavergnen, Gaëtan Piroun ja William Oualidin kanssa. Lahjakas oppilas jatkoi opintojaan valmistuen Oikeus- ja Taloustieteen tohtoriksi. Valmistuttuaan Roger toimi Sorbonnen yliopistolla professorin virassa ja luennoitsijana. Pian vuonna 1937 hänet nimitettiin myös poliittisen taloustieteen tutkijaksi. Picard toimi useissa yhdistyksissä ja nautti poliittista valta-asemaa. Toisen maailmansodan myötä, hän joutui kuitenkin maanpakoon. Picard asettui New Yorkiin opettajaksi New School For Social Research oppilaitokseen, josta monet muutkin Euroopan vainotut tiedemiehet olivat saaneet turvapaikan. Tutkijakollegat löivät viisaat päänsä yhteen ja alkoivat hioa poikkeuksellista yhteistyötä Euroopan historian ja tieteiden parissa, josta myös Picard alkoi hyötymään. Tästä kirjallisesta tutkimushankkeesta syntyi vuonna 1943 hänen kuuluisin teoksensa: Les Salons littéraires et la société francaise eli Salonkien aika. Picardin runosuoni syttyi todella tapauksen myötä ja hän toimikin lähes koko loppuelämänsä verbaalisten ilojen parissa, kunnes kuoli vuonna 1950 Versaillessa Ranskassa, 65 vuoden iässä. Picard on julkaissut, kääntänyt ja esitellyt useita kirjoja, kirjoittanut lukuisia artikkeleita ja raportteja. Hän on toiminut monen lehden takana mm; toimituspäällikkönä, päätoimittajana ja kirjoittajana. Picardin kuuluisimpia teoksia ovat; El Romanticismo Social, Femmes Célébres entre Seine et Oise, Hommes et combats en Picardie, La Vienne dans la guerre ja ei vähäisimpinä; Les Salons littéraires et la société francaise eli Salonkien aika.

Salonkien aika oli tarkoitus kääntää Suomen kielelle ja tuoda Suomalaisten tietoisuuteen jo vuosia sitten, mutta kaikki ei mennyt putkeen. Historiasta ja Ranskan kulttuurin innokkaasta harrastamisesta tunnettu kuopiolainen yli-insinööri, pitkäaikainen kaupungin virkamies ja amatööri-reportteri Juhani Sarkava aloitti käännöstyöt innokkaana. Hän oli tutkinut omatoimisesti legendoja Ranskalaisten aatelisten joukkopaoista mm; Pohjois-Suomen Lappiin (jossa tarinat elävät sitkeinä yhä näinä päivinä). Sarkava kokosi mm; Maupertuis-arkistoista tietoa ja teki pohjustustyönsä kirjaan raportteja käyttäen. Kuitenkin, kirjoitukset jäivät kesken, sillä Sarkava menehtyi äkillisesti pitkäaikaiseen sairauteensa vuonna 2004. Dosentti ja historoitsijakirjailija Osmo Pekonen päätti tehdä Juhani Sarkavan työt loppuun ja yhdessä tuumin Arthousen kanssa käännettiin Salonkien aika myös vihdoin Suomen kielelle (syksyllä 2017).

Salonkien aika on kirja, joka kertoo hienostonaisten kirjapiireistä ja turhautuneiden rouvien tarpeesta saada aikaan jotain konkreettista. Tarina alkaa siitä kuinka päättäväinen italialaisranskalainen markiisitar Catherine De Vivonne päättää pistää pyörät pyörimään. Kiukustuneena siihen, että vuonna 1608 naisilta on pääsy kielletty mm; kahviloihin ja miesten huvituksiin, Vivonne päättää koota luokseen ihan omat joukkonsa. Markiisitar kokoaa kotinsa saliin kuppikuntansa parhaimmiston ja sinne syntyykin uusi kelpo paikka keskustelijoille ja mietiskelijöille. Catherinen puoliso; Markiisi Charles D´Angennes ei anna painoarvoa salongille, vaikka kokeekin tärkeäksi pitää rouvansa tyytyväisenä. Niinpä Charles pesee kätensä koko touhusta ja on mukana vain nimellisesti rahoittamassa hulluutta. Enemmistö kerhon jäsenistä on naisia, mutta pian huomataan että viehättävä joukko alkaa vetämään puoleensa myös vastakkaisen sukupuolen edustajia. Rouvan kotia aletaan kutsua nimellä; Hotelli Rambouillet ja se alkaakin saada yhä enemmän kannattajia. Vivonne alkaa päättämään miesten tavoin keskustelun aiheista ja vieraskutsulistoista. Hän alkaa tarjoamaan vierailleen myös kulinaristisia elämyksiä, eksoottisine herkkuineen. Ydinjoukko alkaa muodostua eliitistä ja mukaan pääsee hovin, aristokratian ja akatemian jäsenistöstä, vaikka matalasyntyinen kirjallista julkisuutta seuraava herrasmieskään ei ole poikkeus vapaamielisessä piirissä. Vaan ratkaiseva ominaisuus sisäänpääsylle on henkevyys, keskustelutaito ja viehätysvoima. Kerhoon jonottaa kaikenlaisia ihmisiä, jotka toivovat saavansa edes osan tuosta ihmeellisestä loistosta. Markiisittarella on kädet täynnä töitä, mutta hän saa apua lapsiltaan ja kirjailija Vincent Voiturelta. Kerhossa alkaa jäseninä olla enemmän miehiä kuin naisia ja siitä muodostuukin tärkeä osa ranskalaisten seuraelämää. Motto on puhua aroistakin asioista kenenkään tuomitsematta ja niin, että kaikki pitävät aina omiensa puolta. Kirjallisuus ja keskustelu ovat kaiken perusta, joten päätetäänkin alkaa harrastamaan näihin liittyviä huvituksia kuten; runoilua, leikkejä, arvoituksia, kepposia ja näytelmiä. Ilmiönä salongit leviävät vähitellen myös muualle Ranskaan ja rajojen yli Eurooppaan, jolloin kuninkaatkin innostuvat perustamaan omat ylhäisemmät hoviversionsa. Salongeista tulee kuuluisia ja ne saavat kestovieraikseen yhä enemmän arvovaltaisempia vieraita. Markiisittaren kuoleman jälkeen kilpailijat ja jälkipolvi jatkavat hänen elämäntyötään, mikä näkyy vuosisatoja myöhemmin meidänkin ajassa feminisminä ja sisar/veljeskuntina. 

Ranskalaisen Anicent Charles Gabriel Lemonnierin maalaus illanvietosta rouva Geoffrinin luona salonkien kulta-aikaan.

Postiluukusta tipahti tämä paksu 407-sivuinen kirja, johon pääsin käsiksi vasta nyt. Tekstiä muutaman rivin lukeneena koin kateuden piston sydämessäni, kuvitellessani sen entisajan loiston mitä ei enää ole ja johon myös omat muutamat esivanhempani olivat päässeet niin osallisiksi. Salonkien aika kertoo 1600-1800-luvun aikojen hienostopiireistä ja siitä, miten miehet olivat vain nimellisesti valta-asemissa, joita naiset ohjailivat. Kirja antaa näköalapaikan sermien takana tapahtuviin privaattiesityksiin ja kirjeisiin, joita naiset kirjoittelivat toisilleen, vihamiehilleen ja rakastajilleen. Ovet avautuvat kartanoon, jossa salaisuudet kerrotaan arvoituksin ja avaimia pitelee käsissään mysteerinainen. Mutta ennen kaikkea Salonkien aika kertoo kirjallisuuden kehitysopista nykypäivään ja referoi lyhyeen erilaiset kieliopin suuntaukset. Lukija, joka ei ole kiinnostunut äidinkielestä eikä historiasta löytää itsensä lukemasta kirjaa, mikä ammentaa merkittävää tietoa feminismin synnystä ja populaarikulttuurista. Salonkien aika on loistava kirja, sen rehellisyyden vuoksi. Nimittäin, harva kirja kertoo niin kaunistelematta arkisista asioista kuten ruoansulatusongelmista ja korvatulehduskierteestä. Huvittuneisuuden lisäksi lukija saa mielihyvää lukemattomista ilmaan heitetyistä kysymyksistä ja niiden vastauksista, joita kirja ammentaa. Unohtamatta kuitenkaan romantiikkaa, jolla hemmotellaankin lukijaa kirjan alusta loppuun.

Salonkien aika on mahtavan pompöösi tarinointi aikansa valtaapitävistä henkilöistä ja loistava tietopaketti. Annan sille täydet kymmenen pistettä.

Blogini kanssa yhteistyössä Arthouse (Jalava): https://kauppa.tietosanoma.fi/9789518846423