Joulukoristeen tuunaaminen

Olen jouluihminen, joten kaikki mikä liittyy jouluun, on myös lähellä sydäntä. Joulusomisteet eivät ole tästä poikkeus ja niitä tuleekin tehtyä paljon itse ja ostettua lähes yhtä paljon kirpputoreilta tai halpa-halleista. Joulukoristeita saadaan usein myös lahjaksi ja kuin jostain kumman taika-iskusta, ne ikään kuin lisääntyvät keskenään. Ennen kuin sitä huomaakaan, omaa useammankin laatikon erilaisia tavaroita, eikä enää tiedäkään mitä tehdä niillä kaikilla? Sitä tekee myös yllättävän havainnon, että palloja ja tähtiä ei olekaan enää olemassa kokonaista sarjaa vaan, että kuusi täyttyy kaikenlaisesta sekalaisesta. Mihin ne pallot sitten häviävät? Eihän ne mihinkään varsinaisesti häviäkään, vaan osa niistä hajosi viime vuonna ja loput lojuvat nyt kolhiintuneina laatikon pohjalla. Siellä pallot sitten lojuvat vuodesta toiseen…

Rumille kolhiintuneille koristeille voi tehdä kuitenkin jotain, sillä ne voidaan kierrättää, kunnostaa tai uudistaa. Joulukoristeen voi ottaa käyttöön, kun sen maalaa uudestaan spraymaalilla, koristelee helmin/kimalteella, paperoi sen, ompelee tai virkkaa sen päälle uuden päällisen-kuten tein itsekin tällä kertaa. Tuunaaminen näin on helppoa ja nopeaa ja sen voi yksinkertaisesti tehdä kuumaliimapyssyä käyttäen, paperinarua kieputtaen tai kutomalla virkkuukoukulla suojus, minkä sisälle esimerkiksi joulupallo sujautetaan. Tämän verhoilun avulla voit uudistaa kaikki hajonneet sekalaiset pallot yhtenäisiksi.

_20171220_085412.JPG

Tarvikkeet:

-Kolhiintunut pallo

-Sakset

-Virkkuukoukku

-Paksua Villalankaa

_20171220_085532.JPG

Työvaiheet:

1. Puno ketjusilmukkaa maton virkkaamisen tapaan. Luo pyöreä pohja näin joulupallolle.

2. Sovita palloa virkatun”sukan” sisään, jolloin sukka alkaa ottamaan muotoaan.

3. Palloa mallaten, kudos alkaa nousemaan ylöspäin reunoista kuin itsestään.

4. Venytä neulosta ja harppaa loppupäässä parin silmukan yli, jolloin neulos kiristyy.

5. Virkkaa pallon suu umpeen, tee pari umpisolmua ja jätä reilu langan pätkä perään, minkä sidot silmukaksi. Koriste on valmis.

_20171220_085802.JPG

 

Koti Sisustus DIY

Joulun alusaika

Lanttulaatikko, joulukorttien väsääminen, joulukortit postiin, koristeiden kaivaminen kaapista, pikkupyhät, pyykkihuolto, lahjapaketit, joulujuhlia, joulusiivous, joulukalenterit, pikkuleipien paisto, tonttulakkien silittäminen…Nämä kaikki pitää muistaa, eikä jouluun ole enään kuin 9 päivää.

Stressiä ja unohtamisia, niitä on piisannut.

Joulu on tärkeä juhla kaikille jouluihmisille. Mutta valehtelisin, jos sanoisin, ettei merkitys ole kasvanut lasten myötä. Vanhemmaksi tultuaan, muistoista tulee entistä tärkeämpiä. Kukaan tuskin tavoittelee täydellisyyttä elämässään, vaan lähinnä sitä, että elämä rullaisi eteenpäin niin, ettei tarvitsisi katua vanhana mitään ja, että muistot olisivat ammentamisen arvoisia. Muistot joulusta ovat parhaimmillaan sellaisia kiiltokuvia, missä tuoksuu pulla ja on sadunomainen tunnelma. Sellaisia, joissa kaikki on valmista, pöytä katettu kauniisti, juhlaruoka hyvää, ulkona puuterilunta, paukkupakkanen, lahjat parhaita ja kaikilla hyvä mieli.

Kukaan ei halua joululta; palanutta kinkkua, sadesäätä, television häiriöitä, itkuisia kännipuheluita etäisiltä sukulaisilta, lässähtänyttä käpykakkua, sairastumisia, eikä varsinkaan havuset karistanutta kuusta.

Toisinaan ihannekuvan tavoittelu voi mennä hieman överiksi. Tiedätte varmaan sen jakson ”Kaverille ei jätetä”-sarjasta, jossa Ona Kamun hahmo sekoilee pikkujoulun ja sen suorittamisen kanssa. Hän yrittää kovasti pitää kapuloita käsissään, mutta aina ei mene kaikki niinkuin toivoisi ja joskus saattaa (useinkin) tulla yllättäviä esteitä. Joulun alla voi moni samaistua kyseiseen hahmoon. Juoksupojan roolia voi vetää oma puoliso tai kaverit, joiden kommentit  kauppareissuruljanssienkin jälkeen voivat olla lähes yhtä kärkkäitä kuin Janne Reinikaisen.

Salaisuus ei ole, että joulu vie voimavaroja, rahaa ja aikaa. Se on kuitenkin loppujen lopuksi pieni hinta siitä, mitä kaikkea hyvää se tuo tullessaan.

Joten kaikille kanssaihmisille: Ihanaa Joulun odotusta ja yritetään olla stressaamatta liikoja. 

DSC_0145.JPG

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli