Minimalistinen asuminen ei ollut minua varten, vaikka kuinka yritin itselleni niin todistella. Inhosin sitä kuinka aina mennen tullen palatessa sai varoa kolhimasta itseään huonekaluihin tai väistelemään perheenjäsenten kanssa toisiamme, ettemme törmäisi. Vielä kun sai kuulla kyläileviltä tutuiltakin kuittailua ja vahingoniloa siitä, että heidän autotallinsakin on isompia kuin meidän kallis koirankoppimme, niin alkoi olla vaikeaa estää höyryä nousemasta korvista. Yleisen asuntopulan takia Uudellamaalla asunnot nyt sattuvat olemaan ”hieman” pienempiä ja kalliimpia kuin muualla päin Suomea. Sitä vaan ei moni tajua ja vaikeaa selittää edes niin yksinkertaisille. Tilat kun ovat pienet, niin ei auta edes se, että karsii tavaroita (mitä olemme tehneetkin), vaan MITÄÄN uutta ei tilanpuutteen takia voi asuntoonsa varastoida. Joo-o, mahtavaa asumista perheelliselle…not. No, onneksi on luontoa ympärillä, että voi hengähtää hetkeksi…Olematon säilytystila entisessä asunnossa vielä menetteli, aidaton takapiha ei haitannut, mustelmat törmätessä paranivat  ja jopa naapurin kosteustilaongelmasta johtuvat asuntoon pääsevät sokeritoukatkin olivat pienistä pienin riesa…vaan kaikista eniten tökki se, että sairastelimme ihan koko ajan.
Toki ennenkin ihmiset paljon sairastelivat, mutta yleisesti ottaen asunnot olivat terveempiä paikkoja elää, sillä ne tehtiin kerralla kestäviksi. Pienet mökit tehtiin hirrestä ja vuorattiin luonnonmateriaaleilla. Puuparruille jätettiin liikkumisvaraa, sillä puu elää koko ajan. Isojen asuntojen rakennuskorkeudet olivat vähintään sen kolme metriä ja niitä kannattelivat kivijalat hengittävillä ilmatiloilla. Nykyään talot rakennetaan huolettomasti halvoista materiaaleista ja jätetään vesisateeseen ilman pressuja rakennusvaiheessa. Kaikki vedetään tiukkaan pikkupakettiin ja mahdolliset ongelmat ennakoidaan ilmastoinnilla. Asbesti, muovi-aineet, Radium ja home-itiöt ovat pahimpia ongelmia sisäilman suhteen, mutta valitettavan yleisiä nykyisissä moderneissa komplekseissa.
Meidän perheen onneksemme lähistöltä vapautuikin monta kymmentä neliötä tilavampi huoneisto ja vain pikkuisen kalliimmalla vuokralla kuin entinen. Mikä parasta, niin ei ole moderneja hienouksia, vaan perusjutut samalla upealla maisemanäkymällä kuin ennenkin. Entäs muuttomatka? Se on ensimmäistä kertaa näin lyhyt 🙂 Onkin hieman outoa, kun voi kantaa käsissään tavarat talosta taloon, pelkän kinttupolun poikki. Nyt kun vielä keksisi jonkun järkevän yritysidean? Isompi tila mahdollistaa monenlaiselle kasvulle, niin henkiselle kuin fyysiselle. Ehkäpä tässä onkin jonkin uuden positiivisen asian alku. We´ll see. 🙂