Joulun Odotus

Aika ottaa joululehdet esille ja tunnelmoida.
Olen aina ollut jouluihminen, vaikka viime vuosina tämä hypetys onkin laantunut jonkin verran. Minulla on tapana kaivaa kaapin kätköistä vanhoja lehtiä, joilla fiilistelen ja joista saan inspiraatioita. Joku voi pitää tätä hieman outona hamstraamisena, mutta tästä tavasta on tullut itselleni jokavuotinen perinne. Kaikkia lehtiä en tietenkään säästä vaan sellaiset, joissa on todellista tunnearvoa sekä ideoita, mitä ei löydy muualta. Lehtiä, jonka pari irtonumeroa olen saattanut saada siskoltani joululahjaksi tai jonka olen ostanut minulle tärkeänä vuonna. Perinteet ja joulutarinat harvemmin vanhenevat, sillä niillä on tarkoitus elämässämme, nimittäin rauhoittua ja juhlia elämää. Onhan tästä esimerkkinä Charles Dickensin Saiturin Joulukin, joka on säilynyt jo yli sata vuotta koskemattomana ihmisten mielissä. Joulu onkin ehkä ainut juhla, joka tulee parhaiten säilymään tässä muuttuvassa ajan virrassa.   

DSC_0132.JPG

Minä luen lehtiä, kun haluan etsiä tietoa. Kaikkea ei nimittäin netissä lue. Sisustuslehtiä taas luen rauhoittuakseni hetkeksi. Tällaisista lehdistä etsin yleensä käsityövinkkejä ja askarteluohjeita, joita sovellan ja teen yhdessä lasten kanssa. Joskus törmään myös kivaan reseptiin, jota on jouluhössöttäjänä tietenkin pakko kokeilla. Joululehdet ovat parempia kuin tavalliset lehdet, sillä niistä löytyy kaikkea. Ennen kaikkea ne ovat kuitenkin tunnelman luojia. Toiset aloittavatkin joulun pikkujouluilla, kun minä taas luen kirjoja ja lehtiä. Mutta mikä onkaan nautinnollisempaa kuin käpertyä lehden kanssa sohvan nurkkaan, lehti kourassa kera kupposen kuumaa?

Suhteet Oma elämä Mieli

Halloween-meikki (Ninotchka)

Tämänkertaisen naamiaismeikin valitsin syystä, että sellaista ei ole joka blogissa. Tätä meikkiä ei ole vaikea tehdä, joten kaikki Pin-up ihailijat kuulolle nyt! 🙂

Tarvikkeet:

-Meikkisieni

-Huulisivellin

-Normaalipaksuinen luomisivellin

-Aurinkopuuteri

-Kosteusvoide

-Meikkivoide (Ivory)

-Peitepuikko (Ivory)

-Valokynä

-Vaalea Irtopuuteri

-Ripsi/Kulmaharja

-Persikan Värinen Poskipuna

-Vaaleanruskea kulmakynä

-Musta eyeliner

-Ruskea kajaalikynä

-Persikan Värinen huulipuna

-Musta Mascara

HUOM! Naaman tulee olla täysin puhdas meikistä, joten pese se. Tähän meikkiin ei tule irtoripsiä, vaikka Greta Garbolla elokuvissaan sellaiset usein olikin.

Ohjeet:

1. Levitä naamalle kosteusvoide. Pohjusta naama tavallisella meikkivoiteella ja levitä siihen päälle vaalea puuteri. Peitä meikkivoiteella ja puuterilla myös kulmakarvat. Täytä uurteet peitepuikolla ja valokynällä pois. Tummat silmänaluset piilotetaan täysin.

2. Varjostukset tehdään aurinkopuuteria siveltämällä leukaan, nenään (kaventamalla) ja molemmin puolin poskipäitä.

3. Nenään tehdään ”some-meikki”. Piirrä varjostusten päälle viivat alaspäin. Häivytä sormella tai tyynyllä varovasti. Terävät viivat saavat jäädä hieman näkyviin yläpuolelta nenää.

tämä 1..jpg

4. Tee huulista ohuet, rajaamalla huulet vaaleanruskealla kulmakynällä huulten kaarten sisäpuolelle. Häivytä hieman rajoja. Levitä huulisiveltimellä persikan värinen huulipuna päälle.

5. Harjaa peitetyt kulmakarvat ohuimmaksi. Uudet kulmat piirretään kajaalikynällä omia kulmakarvoja ylemmäksi. Tee kulmakarvoista kysyvät ja vedä niiden päät lähelle toisiaan. Jätä ohuiksi. (Kulmat voi tehdä pyöreiksi kuten Gretalla tai teräviksi kuten Marilynillä).

6. Silmämeikissä laitetaan valoa valokynällä silmän sisänurkkiin ja silmän sisänurkan alapuolelle eli silmänalusihoon (myös valopuuteri käy). Sitten rajataan kajaalilla silmän yläluomet, varjostaen silmämunan ominaista muotoa (näin tehtiin esimerkiksi kuusikymmentäluvulla). Miedolla värillä (siveltimellä) voit mukailla rajausta. Kynää, eikä mitään muutakaan väriä tule liikkuvan silmäluomen yli vielä. Viivaa häivytetään liikkuvaan silmäluomeen päin. Ulkoisiin silmänurkkiin tulee pienet kevyet ”siivekkeet” mustalla eyelinerilla. (Tässä meikissä näkyvin rajaus on silmäluomessa). Ruskealla kajaalikynällä peitetään alaluomea. Näkyvää rajausta ei tule. 

IMG_20171005_182230.jpg

7. Mascaraa tulee laittaa paljon yläripsiin ja vain vähän alaripsiin.

8. Kiharra, tuuheuta hiuksia tai vedä geelillä wetkampaus päätä myöden. Meikki on valmis. Olet valmis juhliin.

IMG_20171005_183234.jpg

P.S. Meikin voit kruunata jäänsinisillä piilolinsseillä ja asuksi valita agenttipuvun tai maatuskamekon. 

For this time I did choose a makeup, what is not common among bloggers. This mask isn´t hard to do, so Pin-up fans, listen up!

Necessity:

-Make-up sponge
-Lipbrush
-Avarage size paintbrush
-Shadepowder
-Lotion
-Foundation
-Concealer (Ivory)
-Light Pen
-Loose Facepowder (Ivory)
-Eyebrow/Lashbrush
-Peach (colored) blush
-Lightbrown Eyebrow Pencil
-Black Eyeliner
-Brown Kohlpencil
-Peach (colored) Lipstick
-Black Mascara

Instructions:

Attention! Skin should be clean from make-up, so wash it. This make-up doesn´t include fakelashes (although Greta Garbo frequently had them).

1. Spread the bodylotion to your face with fingers. Preparate your skin surface with normal foundation and cover with loose face powder. Remember to cover your eyebrows also. Fill your facelines off with concealer and lightpen. Hide dark eye-circles.

2. Spread the highlights to your chin, nose (narrow) and both sides of your cheekbones.

3. Do ”instagram” make-up to your nose and draw (top of it) two sharp vertical lines. Fade carefully. Feel free to show the frail lines above of your nose.

4. Make your lips more thinner defining them from inside the natural curvelines by lightbrown pencil. Fade little the marked borders. Spread peach lipstick top of the color, with lipbrush.

5. Groom your eyebrows more slimmer to upwards. New brows are drawn higher than the old ones. Make your expression look like incredulous and drag the browheadlines near to each other. Leave them thin. (You can shape your brows round: like Greta had or sharp: like Marilyn did).

6. Light is given to one´s eyes, by brushing the bright lightpen color to internal corner of eyes, -downside and to the lower eyelid (lightpowder is suitable also). Highlight the shape of your upper eyelids with dark kohlpencil (this was common style in the 1960´s).  You can revamp the lines with mild brown powder. Color or anything, doesn´t move over the moving eyelid. The lines are faded towards the eyelid with brush. Fringe your outer eyecorners with small wings on black eyeliner. (Apparent confining will be on the eyelids, were this make-up will not be an extravagant). Tap the brown kohlpencil color lower to your eyelids, but don´t do the visible lining. Purpose in only to cover a little bit.

7. Put lot´s of mascara to upper eyelashes and only little to below. 

8. Curve your hair, dense it, or pull backwards with gel making the wethairstyle on one´s head. Make-up is ready. You are set for the party.

P.S. To crown your look, wear blue contactlenses and the suitable outfit.

 

Kauneus Mieli Meikki