Ulkonäköpaineet sosiaalisessa mediassa

En sitten tullut kesärantakuntoon, jos tosissani koskaan edes yritin? Kiire ja stressi ovat ihana yhdistelmä keskenään. Itselläni nämä kaksi asiaa vaikuttavat unen laatuun ja turpoan kuin pullataikina. Sokerin käyttöä olen huomattavasti vähentänyt, mutta kahvilakko kaatui omaan mahdottomuuteensa. Epäonnistuinko? No en, sillä en koskaan luvannut mitään. Olisi mahtavaa ollut esitellä ”ennen” ja ”jälkeen” kroppatuloksia täällä, mutta ehkä sitten joskus? Tällä hetkellä on kiikun kaakun siinä, kehtaanko uimapukua edes päälleni laittaa, koska oma kehonkuvani suoraan sanottuna oksettaa. Ironista tässä on se, että kroppa on todennäköisesti kuosissa silloin, kun rantakelejä ei enää ole. Puoliso ei ymmärrä, miksi pukeudun mielummin villapaitaan kuin mekkoon, mutta mitä miehet tällaisesta tajuaisivat?

En ole mikään himoliikkuja, joten vartaloni kunto on omaakin syytä. Naamatauluni on ok (jos ei pystyynkuollutta lasketa) ja koitankin pitää siitä huolen. Kroppa taas on ihan oma lukunsa. Olen paljon ollut kipeänä, joten en ole jaksanut huolehtia itsestäni ja se harmittaa. Ulkopuoliset ihmettelevät, miksi en hihhuloitse takapihalla kesällä  bikineissä (se kun tuntuu nykyään olevan normaalia naapureilla iästä huolimatta)?? Jos olisi varaa, niin menisin oitis paikallispuudutuksella tehtävään rasvaimuun ja tekisin Kardashianit eli rasvat pumpattaisiin jonnekin muualle…Mutta kun ei ole ylimääräistä, niin saan tyytyä haaveiluun.                

Miksi minä oikeastaan stressaan tällaisesta pinnallisesta asiasta? Somemaailmassa ulkonäkö ei kuitenkaan ratkaise, vaan esille on päässyt moni myös rohkeudella. Stressaankin netin ulkopuolista maailmaa. Siellä moni asia on vielä täysin alussa ja kesken. Ikä on iso asia työelämässä, vaikka itselle se olisi vain numeroita. Huoliteltu ulkonäkö tuokin itsevarmuutta silloin, kun tarvitaan ylimääräisiä pisteitä edetä. Ulkonäöstä onkin tullut itselleni tärkeämpi kuin ennen.

Tekeekö sosiaalinen media sitten narsistiksi? -Se onkin kysymys purtavaksi. Tai ehkä kyse on jonkinlaisesta uudistautumisesta yksilötasolla? Ikäkriisi voi olla myös hyvä selitys.

Mutta en ole ainut. Jotkut vetävätkin ulkonäköpaineet överiksi. Meinasin pudota tuolista, kun huomasin erään läheisen sukulaiseni profiilikuvan sosiaalisessa mediassa. Olet varmaan törmännyt näihin nostalgikkoihin, joilla on (esimerkiksi facebookissa) esillä n. 20 vuotta vanha kuva, jossa hän on -20 kg hoikempi. Tällaisessa fiilistelyssä ei sinänsä mitään pahaa ole, mutta harhaanjohtavaa se on, sillä nämä henkilöt tahtomattaan pitävät illuusiota yllä ikuisesta nuoruudesta. Itselläni on tuoreita kuvia blogissani ja vanhoihin kuviin olen aina kirjoittanut niiden iän. Toinen järkytys minulle on ollut ihmisten älytön kuvanmuokkaus ja feikkaaminen, jossa ollaan esitelty itsensä aamuheränneenä, meikittömänä ja luomuna? Onko tämä ok? Voit valehdella itsellesi, mutta et voi tekoripsillä, kestotatuoinneilla ja botoksilla valehdella meikkitaiteilijalle ja seuraajille 🙂 Tässä siis tuli se oivallus. Kyse ei ole narsismista, vaan epävarmuudesta. Ihminen yksinkertaisesti haluaa näyttää hyvältä ja tulla hyväksytyksi. Ja ihmiset, joista aina olin kuvitellut olevan sinut itsensä kanssa, eivät sitä todellakaan olleet. Surullista oikeastaan. Itse en todellakaan ole mikään rantakissa, mutta ainakin olen oma itseni. Eri asia sitten, tulenko hyväksytyksi… 

Kauneus Oma elämä Terveys Meikki

Ne ovat aidot

…nimittäin silmäni.

Entisaikaan uskottiin, että silmistä pystyi näkemään ihmisen sieluun. Aasialaisilla on vieläkin käytössään tämä oppi ja he uskovat myös siihen, että kasvojen piirteistä voi lukea ihmistä kuin avointa kirjaa. Mitä se ikinä tarkoittaakaan? Nyt kuitenkin on tehty väitöskirjoja puolesta, joissa on todistettu tämän kyseenalaisenakin pidetyn väitteen paikkaansapitävyys. Ruotsin Yliopistoissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että silmät ovat vahvasti sidoksissa neurologiseen puoleen aivoistamme ja, että silmät kertovat jotain elintärkeää aivotoiminnastamme. Näin ollen ihmisillä, joilla on samanlaiset silmät, on jotain ”samaa” myös luonteessa. Näköelimen aiheuttama valosäteily eli näköaisti on ehkä tärkein aisteistamme, eikä silmiä siksi suotta pidetä arvossaan. Se millainen pigmentti silmiin tulee, on kuitenkin sattuman kauppaa ja siksi henkilön arviointi silmien värin perusteella on taikauskoista. Yleensä henkilöillä, joilla on tummat silmät, on myös enemmän ”pimeää ainetta” eli melaniinia vartalossaan ja ihmiset, joilla on vaaleat silmät, ovat saaneet vähemmän tuota ainetta. Siniset ja vihreät silmät ovat harvinaiset ja niitä on eniten juuri Pohjoismaissa. Sanotaan, että Neandertalin-ihmisten geenimutaatio värjäsi alun perin silmät vaaleiksi. Totta tai ei, ruskea silmien väri on kuitenkin maailman yleisin.                                        

Minulta on elämäni aikana usein kysytty sitä, minkä väriset silmäni ovat (kuten varmasti kaikilta)? Tämän kysymyksen ei pitäisi ärsyttää, mutta jostain syystä se tekee niin. Naamakirjassa ollessani myös seinääni tuli usein mainoksia, joissa luki: Vaihda nyt piilolinssisi uusiin. Saat kahdet, yhden hinnalla. En ole koskaan pitänyt piilolinssejä ja silmälasejakin kokeillut vain muutaman kerran. Miksi olisinkaan pitänyt, kun näköni on ihan hyvä? Naamiaistarkoituksessa ymmärrän silmien värin vaihdon piilolinsseillä, mutta ei minulla ole ollut tarvetta vaihtaa silmieni väriä ja leikkiä jotain mitä en ole. Totta on, että iän myötä/hormonaalisten muutosten takia näkökyky monesti heikkenee ja silmien väri haalistuu. Tällöin silmien väri voi tulla hailakaksi. Näin on käynyt myös itselläni. Pimeännäkönikään ei ole enää niin hyvä kuin se ennen oli ja lennostakaan en pysty enää erottamaan kaikkia pikkuisia yksityiskohtia. Kuitenkin, näen kohtalaisen hyvin ja se on pääasia. Jos näköni joskus sitten heikkenee, niin silmälaseja rupean käyttämään. En uskaltaisi käyttää piilolinssejä tulehdusriskin takia. Miksi käyttää edes värillisiä piilolinssejä? Miksi vaihtaa synnynnäistä silmien väriä? Joku vastasi joskus tähän kysymykseeni, että on helppo arvostella muita, kun itsellä on niin kauniit silmät. En minä arvostellut, ihmettelin vain. Olen kuullut silmistäni hyvää, mutta paljon myös pahaa. Ensinnä tulee mieleen kaikki ne villi-ihminen ja apinavitsit. Pöllövitseistä en kyllä edes loukkaantunut vaan ottanut ne kohteliaisuutena. Pointti on se, että tummasilmäisiä ei automaattisesti ihastella, vaan aina on ihmisiä, jotka ei jostain pidä. Ja se on ihan ok.

Oma silmieni väri on auringonvalossa punertavan ruskea ja päivänvalossa tummanruskea. Kahvia juodessani ja väsyneenä, silmistäni tulee läpimustat ja kun olen allergikko, niin silmäni ovat välillä myös veriset :/ Mitä sitten tulee sisariini, niin olen outolintu kaikkien noiden jäisten ja vaaleiden silmien kanssa.

(Valkoiset hiukset pikkulapsena. Hauska kontrasti)

IMG_20160201_0003.jpg

Suvussani on paljon erilaisia silmäpareja, joista tällaiset vain muutamalla isovanhemmalla. Veriperintö on aika mahtava juttu ja se, että sitten itse välittää tietyt geenit jälkipolville.  

Silmät ovat ehkä vain yksi elin aistien joukossa, mutta ollapa ylpeä niistä, sillä ne ovat käyntikorttimme!

 

Suhteet Oma elämä Mieli