Olen miettinyt tätä artikkelia pidempään jo mielessäni. Hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka mukaan äitiys muuttaa pysyvästi naisen aivoja. Tämä ilmenee naisen täysin muuttuneena käytöksenä ilmeisesti. Artikkeli antoi itselleni ainakin sellaisen olon, että tämä olisi jotenkin paheksuttavaa tai huono asia, mitä se ei todellakaan ole. Eikä pitäisi yleistää, sillä eiväthän kaikki äidit ole samasta muotista? Monelta naiselta puuttuu täysin äidillisyys ja äidin vaisto, vaikka he ovat äitejä. Miten nämä tutkijat sitten selittävät tällaisen asian? Onko se niin, että kun nainen muuttuu äidiksi, niin hän on yhtäkuin pelkästään äiti? Ilmeisesti tutkimuksella halutaan ehkäistä lisääntymistä länsimaissa, koska ainakaan tämä ei lisää nuorten naisten halua saada lapsia. Että tulla pysyvästi tyhmemmäksi? Joo-o…Tutkimuksen koehenkilöiden käytöksen lisäksi oli havaittu, että äitiys muutti myös näiden henkilöiden ulkonäköä, sillä ihmiset eivät kokeneet enää syytä kaunistautua kuten ennen. Minusta tämä on luonnollista, eikä mikään käytösmuutos. Kiire on luonnollinen syy-seuraus suhde tähän. Itse olen niin kiireinen, etten ehdi enää omistautua itselleni. Minusta jokin ulkonäön puunaus on toispuoleinen asia, kun tärkeämpää on huolehtia pienistä ihmisistä. Kukaan ei kuitenkaan ole nuori ikuisesti vaan vanheneminen on luonnollinen osa meitä. Kun ihminen aikuistuu, niin hän kokee toiset asiat pian tärkeimmiksi kuin toiset. Jos joku maksettu tutkija haluaa sitä tapahtumaa nimittää naisten muuttuneeksi vajavuudeksi, niin olkoon niin. Me ”muuttuneet” naiset tiedämme kyllä itse totuuden paremmin.

(Kuva otettu kymmenen vuotta sitten, jolloin meikkaaminen oli itselläni päivittäistä. Ihokin kärsi.)

Sitäpaitsi on tekosyy, ettei äitinä ehtisi yhtään meikkaamaan. Toki jos on suurperheen äiti, mutta nyt puhutaankin muutaman lapsen vanhemmista. Kyllä minä ehdin edes kajaalin ja ripsivärin laittamaan kauppareissulle, vaikka kiireinen olenkin. Hyvin harva nainen Suomessa on mikään edustusrouva, joten ei tarvitse kokea ulkonäöstä paineita. Itse en ole koskaan pukeutunut mihinkään siroihin korkkareihin arkena, vaan suosinut tennareita, lenkkitossuja ja nilkkureita. Äitinä käytän saman tyylin vaatteita kuin ennen äitiyttä. En koe naisellisuuteni kärsineen pahasti, vaikka äiti olenkin. Enkä koe älykkyytenikään laskeneen, itseasiassa päinvastoin. Voin suoriutua nykyään monesta tehtävästä samaan aikaan.

(Ensimmäinen baby)

Kuitenkin, huomaan, että yleisilmeeni on nykyään veltto ja väsähtänyt. Rauhallinen koti-ilta on mukavampaa kuin riennot, mikä ei kyllä koti-ihmiselle ole mikään kummallisuus. Huomaan, että nautin nykyään enemmän käsitöistä kuin kauhuleffoista…Ehkä tämä on sitten sitä mummoutumista…Tiedä häntä…Mutta onko äitiys syy mummoutua? No, ei todellakaan. Esimerkiksi meikkaamattomuus on laiskuutta silloin, kun sitä on kuitenkin ennen tehnyt. Itsestä kaikenlainen huolta pitäminen on fiksua. Ei sinun tarvitse sitä miestäsi varten meikata vaan itseäsi varten, että tunnet olosi paremmaksi, kun mustia silmänalusiasi ei enää tuijoteta. Jos joku bilehiiri mummoutuu äitiyden myötä täysin, niin kyse ei ole enää tavallisesta käytöksestä vaan masennuksesta. Fyysinen arki voi yllättää. Ennen äitiyttä luemme artikkeleja äitiyden ihanuudesta ja siitä, miten kaikki on leppoista. Sitten iskee todellisuus koliikkivauvojen ja huonosti samassa asennossa nukuttujen pätkäöiden kanssa.

(Koliikkiarkea joskus)

Tulisi ottaa huomioon alkuasetukset, koska ihmiset ovat erilaisia. Mitä tapahtui hoikalle ja todella kauniille henkilölle? Miten ihminen voi muuttua täysin erinäköiseksi ja oloiseksi? Missä on henkilöiden itsekuri? Itsekin olen raskauksien aikana lihonnut kaksi kertaa sen 25 kiloa, mutta hitaasti pudottanutkin ne kilot. Reilukin lihoaminen raskaudessa on täysin normaalia useammille naisille. Joillakin vie enemmän aikaa pudottaa kilot kuin toisilla. Raskauskilojen karistaminen kesti itselläni yli vuoden, molemmissa kerroissa. Kärsin jojopainoilusta, eikä itselläni aineenvaihduntahäiriöt johdu itsekurin puutteesta vaan terveydestä, stressistä ja nesteen kertymisestä elimistöön. Venyneelle iholle ei voi mitään, mutta lihavuudelle voi. Äitinä muka ei ehdi liikkua? Minä en teekään mitään muuta kuin juoksen taaperon ja leikki-ikäisen perässä koko ajan. Meillä kotona joutuu koko ajan vahtimaan etteivät tee jotain elleskaappia, niin etten ehdi paikallaan istua. Ulkoilla voi vaunuilla, tehden pitkiä kävelylenkkejä ja jos tämä ei onnistu lapsilauman kanssa, niin voi mennä leikkipuistoon, missä tulee juostua lasten perässä ihan huomaamatta. Pienten lasten äideillä jatkuva energiantarve saattaa yllättää. Samastun kyllä siihen ruoan napsimiseen, missä kilot hiipivät salakavalasti. Mutta jos ihmiset eivät huomaa lihomista, niin eikö he omista vaakaa? Nainen saa olla sellainen kuin on ja kantaa lihojaan ylpeydellä. Miksi sitä edes pitäisi hävetä minkä kokoinen on? Ei sitä pitäisikään. Kuitenkaan ei saisi ottaa lihomista tekosyyksi, että syön epäterveellisesti hampurilaisia, vedän energiajuomia ja poltan, koska äitiys! Kaikkea ei sentään sulateta. Se on oma asiasi, jos et välitä enää ulkonäöstäsi, mutta älä ota äitiyttä tekosyyksi. Se nimittäin pilaa meidän muiden äitien maineen.

(Nykyään meikkaan vähemmän ja ihokin voi paremmin)