Kauneuskäsitteet romukoppaan

Taannoisesta kauneuskilpailusta keskustellaan yhä kiivaasti ympäri maailmaa.

Ottamatta itse kantaa loppuratkaisuun, niin sääliksi käy nuoria kilpailijoita, jotka lähtiessään kisaan mukaan eivät voi tietää eikä ymmärtää pelin raakuutta. Kilpailijat haluavat voittaa tavalla tai toisella ja saada tätä kautta loppujen lopuksi vain sen leivän pöytään. Voittajan tulee olla valmis ottamaan kaikki viha ja paskamyrsky, mitä voitosta seuraa. Shakki Matti! -sanoo korruptoitunut tuomari, joka voittajan tietämättä käärii rahat itselleen. Kyse ei ole koskaan oikeasta voittajasta vaan siitä, että tuomari pääsee esille tavalla tai toisella. Luuleeko joku oikeasti että Suomi on ainoa/ei ole ainoa maa maailmassa jossa tätä tehdään? Itse en ole koskaan tietenkään ollut missään kauneuskilpailuissa, vaan laulukilpailuissa. Kaikissa kilpailuissa pelisäännöt ovat lopulta kuitenkin samat. Voisi kysyäkin:

It´s time to play the game. Are you ready?

Ulkonäkö on subjektiivinen asia. Kuka oikeastaan on kaunis ihminen, sillä kauneushan on katsojan silmissä?

Eri aikakausina on arvostettu erinäköistä kauneusihannetta. Rooman aikainen kauneusihanne poikkeaa suuresti siitä, mitä pidetään nykypäivänä kauniina. Myöhemmin Leonardo Da Vinci toi esille kaavaopin, minkä perusteella pystyi mittaamaan täydellisen kropan ja kasvojen symmetrian, vaikka hän itse henkilökohtaisesti ei fysionomiaan uskonutkaan. Harhaoppiakin ja noitavainoa esiintyi uskovaisten ja kaavoihin kangistuneiden maallikkojen johdolla. Uskottiin, että tietyt kasvonpiirteet omaavat henkilöt olivat pirun hallussa tai mielisairaita. Uskottiin muun muassa, että naisella iso nenä ja pieni leuka aiheuttivat mielisairautta ja tästä harhaopista haluttiin pitää kiinni. Miten kävisi, jos entisajan tohtorit menisivät maihin, joissa on paljon isonenäisiä ihmisiä monessa eri sukupolvessa? Paljon emme ole edistyneet noista päivistä. Nykyihanne vetoaa seksistisesti naisen terveisiin mittoihin, vaikka nämä ”käsitteet” on romutettu jo moneen kertaan tieteenkin parissa. Aatteista halutaan pitää kiinni, vaikka oman pään pantiksi. Mutta miksi? Kai ihmiset tajuavat sen, että mikä on tänään kaunista, ei ole huomenna? Monen mielestä kauniilla naisella tulisi olla esimerkiksi iso takapuoli ja pitkät hiukset. Selitetään asioita biologialla. Miten vetoat biologialla pitkiin hiuksiin? Niin, -et voi. Tiedemiehet ovat selvittäneet että mies etsii ison takapuolen omaavaa naista, koska kuvittelee naisella olevan ison lantionkin. Ison lantion omaavaa naista pidetään hyvänä lastentekijänä. Miesten lisääntymisvietti määrää mieltymyksen tiettyihin ulkonäön piirteisiin. Jo entisaikana miehille syötettiin se mielikuva, että hyvät muodot omaava nainen symboloi yhtä kuin hedelmällisyyttä. Tälle ei ole mitään todisteita. Ajatellaanpa maita joissa ei ole länsimaista ”hedelmällistä” naisihannetta…kas kummaa, noissa maissa syntyvyys ja hedelmällisyys ovat potenssiin sata. Milloin sitten tämä kauneusihanne tuli Eurooppaan? Muodokkaita naisia on arvostettu aina, mutta ihanne tuli 1800-luvulla Eurooppaan siirtomaissa matkustavien rikkaiden ihmisten mukana. Miehet olivat ilmeisesti kiinnittäneet huomionsa erilaisiin paljaisiin takapuoliin ja tämän kautta sitten alettiin korostaa myös länsimaissa naisten pukeutumista paljaampaan päin, jolloin myös ero naisten ja miesten välillä tuli entistä huomattavammaksi (Miehet käyttivät ennen tätä meikkiä, pitsiröyhelöitä ja pitkiä silkkisukkia. Naisten pukeutuminen oli ollut paljon vaatimattomampaa. Haluttiin vaihtaa osia uusien mieltymysten takia). Naisille alettiin lisätä enemmän korsetteja ja toppauksia takapuoliin. Teollistumisen myötä alettiin tehdä myös toimenpiteitä ulkonäölle, vaikka plastiikkakirurgia oli vielä tuntematon käsite tuolloin. Kauneusihanteet jotka olivat vallanneet, siirtyivät uusien tilalta unholaan ja sitä tapahtuu taas. Vanhat asiat palaavat, mutta välillä halutaan kokea uusia A-haa elämyksiä. Mikään ei ole oikeastaan koskaan muuttunut. Me olemme yhä samanlaisia. Niin eläinmaailmakin toimii. Miehet toimivat mukana. Lintumaailmassa koiras on aina se näyttävämpi kuin naaras ja näin se on palaamassa pikkuhiljaa myös meidän ihmistenkin elämään, aivan kuin se oli 1600- ja 1700-luvuilla. Kauneusihanteet kuuluvat romukoppaan, sillä katsojalla on kuitenkin oikeus valita mieleisensä. Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki rakastaisivat samaa naista tai miestä? Kuolisimme sukupuuttoon. Jokaisella on siis oikeus omaan mielipiteeseensä.

 

Kauneus Hyvä olo Meikki Uutiset ja yhteiskunta

Kauneudenhoitoa jaloille

Itsetehty on aina halvempaa, eikä välttämättä laadullisesti sen huonompaa.
 Kauneusbloggaajien inspiroimana päätin julkaista oman kauneusvinkkini jalkojen hoitoon. Esillä olevien talvi-ihon hoitovinkkien takia en kirjoita nyt jalkapohjien hoidosta, enkä kuivan ihon taltuttamisesta vaan ihon piristämisestä.
Hoidan omia jalkojani silloin kuin ehdin. Monesti iho on niin karmeassa kunnossa, että sen käsittelyyn menee paljon aikaa. Minulla on kuitenkin omat niksini, miten saan jalkojen ihon näyttämään nopeasti hyvältä arvista (ja joskus mustelmistakin) huolimatta.

Tässä ohjeeni:

1. Ensiksi sheivataan karvat jaloista pois (En käytä vahaliuskoja enkä vaahtoja, koska niistä jää aina vähän sänkeä). 

DSC_0327.JPG

2. Seuraavaksi iho pestään kuumalla vedellä ja kostealle iholle leviteään kuorintageeli. Kuorintaa käytetään poistamaan iholta kuolleet ihosolut ja epäpuhtaudet. Mikä tahansa valmistajan merkki käy (myös kasvonhoitoon tarkoitetut). Vältä geelin joutumista rikkoontuneelle ihoalueelle! Itse suosin kuorinta-aineita, missä on kiteitä. Kymmenen minuutin vaikutusajan jälkeen iho pestään taas.

DSC_0332.JPG

3. Kolmantena iho rasvataan paksulla kerroksella kosteusvoidetta, mikä on tarkoitettu pelkästään käsien/jalkojenhoitoon (valitse kevyt rasva mikä ei jää tahmeaksi, vaan kuivuu nopeasti).

DSC_0344.JPG

4. Lopuksi iho ”kiillotetaan” oliiviöljy.- tai kookospohjaisella ihosprayllä. Öljy kuivuu, joten kiilto ei näy enää huomenna muussa kuin ihon hyvinvoinnissa.

IMG_20170112_203112.jpg

Tämä ihonhoito toimii oikeasti ja lopputulos puhuu puolestaan. Suosittelen!

Kauneus Iho Testit