R&B-musiikki

Ensikertaa tutustuin rytmiseen bluesiin ollessani noin kolmevuotias. Isäni kasettihyllystä löytyi paljon eri artisteja. C-kasettien soitto oli jotenkin spesiaalia ja vaikka kasettinauhurilla kasetin ääni välillä tökkikin, niin siitä huolimatta rohea tempo kuulosti paljon paremmalta kuin uudet CD-levyt. Tuolloin ei varsinaisesti käytetty sanaa R&B, enkä alakoulussakaan ymmärtänyt lyhennettä, vaan muistan sanoneeni että hyllystä löytyy Bluesia…Ja sitähän se oli. Rytminen Blues on nimittäin alaryhmä Blues musiikkityylilajille, kuten vaikkapa Rock on nykyversio Rock´n Rollista (Fiftarirock on ollut elossa jo omana itsenäänkin kymmenen vuoden ajan). Nykyään näitä pidetään omina genreinään, mutta ennen ne olivat yhtä ja samaa.

Suomessa R&B tyylilaji tuli tunnetuksi luultavasti Dance-musiikin kautta. Itse aloin kuunnella R&B:tä tosissani noin viidesluokkalaisena, jolloin aloin harjoitella käyttämään ääntänikin eri tavalla kuin ennen. Ylemmille luokille mentäessä osasin ulkoa varmaan jo kaikki laulut. Teini-iässä tuli tutuksi Moontv:n WORD!-ohjelma jossa soitettiin HipHopin lisäksi R&B:tä. Tästähän musiikkimieltymykset vaan laajenivat entisestään ja ennenkuin huomasin, niin olin tähänkin tyylisuuntaan täysin ihastunut. Vanhat suosikit minulla on yhä ja voisikin sanoa, että olen mieltymysten kanssa aika Old-School.
HUOM! Vaikka R&B oli aluksi lähinnä afroamerikkalaisten musiikkia, niin 80-luvulla se alkoi tehdä jalansijaa myös valkolaisten keskuudessa kuten Rock-musiikki tätä ennen,-joka myöskin oli alkujaan värillisten musiikkia.
Musiikkilistauksessani lempilauluni eivät välttämättä mene suosiojärjestyksessä. Tässä siis parhaimmat viisi kappaletta ja esittäjää:

1. https://www.youtube.com/watch?v=hajBdDM2qdg

2. https://www.youtube.com/watch?v=JIuYQ_4TcXg

3. https://www.youtube.com/watch?v=NpQ88a6zy8E

4. https://www.youtube.com/watch?v=K7QwCrlM7RE

5. https://www.youtube.com/watch?v=LfRNRymrv9k

 

Hyvinvointi Mieli Musiikki

Sivusiili on out

En ole koskaan ajatellut, että onko jokin asia muotia tai ei.

Sivusiili minulla oli jo kaksi vuotta sitten. Hiuksillani en ole ottanut mitään kantaa, vaan pyrkinyt piristämään omaa mielialaani. Sain kuitenkin nyt kuulla, että tämä tyyli on suunnattu vain rekkakuskin näköisille vähemmistön edustajille ja anarkisteille. Kumpikaan en ole, joten olen ilmeisesti väärä tyyppi pitämään tällaista kampausta? Stereotypiset asiat tekevät ihmisestä valheellisen, koska silloin todistelee asioita, mitkä pitäisi olla itsestäänselviä. Mitä väliä sillä on, jos joku näyttää joltakin?
Kuka on oikeasti sanomaan, että mikä tyyli sopii kellekin? Miksi ylipäänsä pitäisi kulkea muodin mukana? Siksikö, että éi erotu tai erottuu massasta? (Muodin seuraajat ajattelevat asian olevan juuri toisinpäin. Mutta mietipä vaihtoehtoinen tilanne: jos huone on täynnä Kim Kardashianin näköisiä kopioita ja vain yksi tavis, niin mihin katse kohdistuu?)

Olen leikannut oman perheeni ja suvun hiuksia jo monta vuotta, vaikka en ole parturikampaaja vaan meikkitaiteilija. En käy kampaajalla, enkä ole koskaan käynytkään. Erilaisia kampauksia olen kokeillut vuosien saatossa ja hiuksiani värjännyt aina sinisestä blondiin. Itselläni oli punaiset kiharat, kun tyyli ei ollut vaikuttanut muodissa enää pariinkymmeneen vuoteen. Viime syksyllä ajattelin leikata siilin molemmin puolin, mutta kokeilin tätä peilin edessä ja se ei näyttänyt hyvältä. Päädyin siis ajamaan hiukset toiselta puolelta, koska kaipasin vaihtelua hiuksiini mitä en saanut hiusten värjäyksellä. Hiuslaatuni on huonontunut äidiksi tulemisen myötä ja siitä syystä suosin hiusmuotoilua lyhyissä hiuksissa. Jos minulla olisi laittaa itseeni älytön summa rahaa, niin varmaankin hiusten muotoilu jäisi ja ottaisin hiuspidennykset. Olen aina kulkenut omia polkujani, joten kun otin sivusiilin niin en ajatellut sitä, että kelle se sopisi parhaiten tai onko tukkatyyli edes korrektia sillä hetkellä. Nyt kuitenkin joka puolella mediaa näkyy naisia joilla on sivusiili. Minua ei harmita hiustenleikkaus eikä se, että tämä tukkatyyli on muotia/menneen talven lumia vaan se, että joku luuli minun oikeasti ottaneen kampauksen juuri muotivirtauksen takia? Hiukset eivät ole minulle välttämättömät. Omat hiukseni kasvavat nopeasti ja hieman punageenisenä ne muuttuvat kesällä punertaviksi. Hiusten määrä minulla on vähäisempi kuin esimerkiksi luonnostaan vaaleilla tai todella tummahiuksisilla. Perustarkoituksena hiustenhan kuuluisi säädellä lämpöä ja suojata päätä näkymättömiltä ultraviolettisäteiltä. Turhaa stressiä siis hiusten leikkaamisesta tai ajosta, kun hiuksethan ovat kuitenkin uusiutuva luonnonvara?

Kuukautta myöhemmin tukka on kasvanut kaljusta takaisin. Näytän monien mielestä yhä karmealta, mutta ihan sama. Yksilön tarkoitus on kuitenkin olla itselleen uskollinen, eikä miellyttää muita. Olkoonkin Out. Hyvä niin 🙂

Muoti Hiukset Testit Päivän tyyli