Puutarhaunelmia

Olen aina ollut huono huolehtimaan huonekasveista ja kasvattamaan kukkia. En tiedä, mitä siinä on käynyt mutta kaikki kukat ovat kuolleet välittömästi. Minulle naurettiinkin aina ennen, että ”Helenalle ei ainakaan kannata viedä tuliaisiksi kukkia”. Lähisukulaiset ovat tuoneet aina kukkia, mutta muut eivät, -nähtyään surulliset huonekasvini. Olen varmaan sitten ylihuolehtinut niistä, antanut liikaa rakkautta ja vettä. Olen koittanut antaa valoa ja vähentää kastelua, mutta jostain syystä ne ovat aina pudottaneet lehtensä. Sehän on ihan selvä, että jos ihmisellä on huono olla jossain homeasunnossa, niin ei siellä viihdy kasvitkaan, lemmikeistä puhumattakaan. Kasvien ja kukkien tehtävähän on ottaa happea ja puhdistaa ilmaa. Jos hapen kulkeminen on estynyt, niin sairastuu. Näin käy jokaiselle elävälle olennolle. Eikä syy ole ollut aina kissojenkaan. Vaikka edesmennyt (toinen) kissa söi kukkien lehdet, niin uutta lehteä kumminkin puski. Minua naurattaa kuvittelu siitä, että Pepillä vain oli niin pahanhajuinen hengitys, että kukat ”tyrmistyivät”… Mutta se siitä. Meillä ei ole ollut huonekasveja vähään aikaan enää. Muutamissa asunnoissa on kuitenkin ollut niin hyvä partsi tai takapiha, että olen ”ulkoistanut” viherpeukaloinnin. Tämä on näyttänyt sopivan minulle, sillä ennen tämä Ei-viherpeukalo, on nyt tullut varsinaiseksi multavarpaaksi. Kaikki kukat ja kasvit ovat loistoissaan ja kasvaminen tuntuu tapahtuvan kuin itsestään. On ollut ihanaa seurata lapsiakin, kun he katselevat ihmeissään istutuksia ”Onko tämä oikeasti meidän peruna? Tämä oli ensimmäinen kerta kun kasvatin ruokaa ja se onnistui niin hyvin, että aloin haaveilemaan tulevaisuudesta ja siitä millaista olisi olla maanviljelijä? Olisiko minusta luomuviljelijäksi? Aika hyvin kaupunkilaistytöltä, eikö?