Ruuhkavuodet Verottaa

Katsoin haikeana vanhoja valokuvia viime vuosisadan alusta. Ajattelin, että olisi ihana ollut elää tuossa ajassa ennen internetiä, somea ja sitä pinnallisuutta mitä nykyään. Vaatteet olivat kauniimpia kuin nykyään ja paljon kestävämpiä. Kertakäyttökulttuuria ei ollut, ilma oli puhdas ja vaarat erilaisia. Entisajassa eläessäni olisin tullut äidiksi kenties jo hyvin nuorena, eikä elämä olisi verottanut minua niin paljon. Elämä olisi mennyt omalla painollaan ja vastaan olisi otettu, mitä olisi tullut. Ennen vanhaan oli omat vaikeutensa, mutta kaikki oli yksinkertaisempaa. Oli sukulaiset ja naapurit kodin apuna, oli yhteisöllisyys, oli välittäminen. Oli helppoa olla vähään tyytyväinen. Haaveilua kaipaa tällaisina aikoina…Tunnelmoinnista havahdun kuitenkin pian todellisuuteen. Romantisointi katoaa…Minähän olisin kuollut jo lapsena? Olisin kuollut jo vauvana. En olisi elänyt aikuiseksi, saati saanut omia lapsia. Sellainen oli se ihana entisaika.

Nykyajassa on omat huonot puolensa, mutta paljon hyvääkin. Huonoista puolista ensimmäisenä mieleen tulee kiire. Nykyään tuntuu, että kaikilla on kiire koko ajan.  Kaikki on nykyään aikataulutettua. Olo on kuin orjalla, jonka tulee hallita kaikki; ilmaiseksi. Olen huomannut, että itselleni jää koko ajan vähemmän ja vähemmän omaa aikaa. Suunnitelmat täytyy lyödä lukkoon jo monta viikkoa aikaisemmin, eikä aikataulun lipsumisiin ole juuri varaa. Jos jotain lupaa, se täytyy pitää. Kalenterissani viikonloput mennään usein lasten ehdoilla, sillä viikonloput ovat perheenkin yhteistä aikaa. Lapset tulevat tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäisinä ja tämä tarkoittaa sitä, että sukulaiset ja tutut jäävät usein paitsioon. Arkiviikot menevät todella tiukassa paketissa. Meillä puoliso herää kukonlaulun aikaa ja sitten minä. Laitan lapset valmiiksi uuteen päivään ja huolehdin heidän ruokkimisestaan, vaatteistaan. Sitten oravanpyörään vieminen ja sieltä haku. Sitten lasten viemistä kerhoon tai harrastuksiin. Tämä re-playna monta kuukautta putkeen, kunnes tulee pienet lomat. Mutta lomalla ei nukuta, ei. Lomalla sairastetaan. Nimittäin pikkulapsiperheessä on aina joku kipeänä. Kun sitten vihdoin parannutaan tästä, niin uutta pöpöä iskee päälle. Uni on aina kortilla. Milloin on kasvukipuja, sairastamista, milloin on hammassärkyä, puhumattakaan sydänsuruista. Meillä nuorempi kahdesta karhunpennusta ei nuku enää säännöllisiä päiväuniakaan, mikä johtaa siihen, että äiti joutuu kotityöt ja omat jutut tekemään lennosta. Puoliso tyhjentää tiskikoneen ja täyttää kaapin, hän käy useammin kaupassa kuin minä; työmatkallaan, pitää lapsille seuraa ja lukee iltasadut. Huolimatta tästä, päivät menevät useammin omin hartiavoimin, sillä puoliso elää työpaikallaan. Tuleva vuosi hirvittääkin juuri  kyseisestä syystä, sillä miten menee opiskeluni tai työni? Monet kehuvat, että perhe-elämän yhdistäminen harrastuksiin, lasten harrastuksiin, vapaa-aikaan, ystäviin, töihin ja opiskeluihin on helppoa…Totuutta voi muuttaa millä tahansa tavalla, mutta jokainen tietää tämän valheeksi. Perhe-elämän yhdistäminen muuhun elämään on vaikeaa, jos ei omaa valtavaa turvaverkostoa. Aina joutuu jostain karsimaan; oli se sitten rahallisesti tai ajallisesti. Raha on tärkeää, mutta raha ei koskaan korvaa ajallista menetystä. Oikeasti, kuinka moni miljonääreistä voi myöntää todella olleensa läsnä lapsilleen? Hyvin harva. Perhe-elämä onkin vaaleanpunaisesta ihanuudesta huolimatta välillä haastavaa. Hyvinvointi on yksilön tärkein mitta. Nykyaikana vaan on aina vain vaikeampi elää tätä hetkeä. Perheiltä vaaditaan paljon muuttuvassa maailmassa. Ruuhkavuosina parisuhde on lujassa koetuksessa. Tilastoista ilmenee, että joka kolmas pariskunta eroaa juuri perheen pikkulapsi-aikana. Paineet ovat kovat, eikä kaikki kestä niitä odotuksia, joita perheeltä odotetaan. Huippumalli Chrissy Teigen kiteyttikin taannoin aika hienosti omat fiilikseni. Hän nimittäin kirjoitti äitiydestä, rakkaudesta omaan jälkipolveensa sekä parisuhteen ongelmista pikkulapsiaikana. Chrissy kertoi, että parisuhteessa on vaikeita aikoja, eikä kukaan synny vanhemmaksi. Puolison naama joka ihastutti aiemmin, saattaa ärsyttää nykyään. Huolimatta ärsytyksestä asioista pitää puhua kasvotusten ja miettiä, missä mennään. Pitäisi pelata yhdessä, eikä erikseen. Chrissy vastustaa avioeroa, eikä usko sen olevan tien onneen. Tämän hän sanoi huolimatta siitä, että puoliso käyttäytyisi välillä kuin täysi mäntti. Hän ehdottikin kriisissä oleville pariskunnille erilaisia vaihtoehtoja, kuten parisuhdeterapiaa, erossa oloa, itsensä hemmottelua. Tulisi miettiä asioita ensisijaisesti lapsen kannalta. Miten asiat muuttuisivat vanhempien eron myötä? Taloudellinen asema? Turva? Entä elääkö yksin loppuelämä vai etsiä uusi puoliso? Voisiko joku muu edes kelvata isä/äitipuoleksi? Itsehän sille ei voi mitään, jos puoliso kyllästyy ja päättäisi pakata pois laukkunsa. Chrissy kuten ei kukaan muukaan nainen voi pakottaa puolisoaan olemaan kanssaan vain velvollisuuden tunteesta. Nimittäin jos ei rakasta, niin ei rakasta. Itse en kuitenkaan koskaan haluaisi erota, sillä olen ajatellut näitä asioita. On vaikea ajatella ketään muuta vierelle, sillä henkilökemia on mutkikas juttu. Kukaan ei ole täydellinen. Ihmisenä minäkään en ole maailman helpoin ihminen, jonka kanssa elää. Enkä pystyisi näkemään ketään muuta lasteni isänä, sillä puolisoni on todella hyvä isä lapsilleen. Enkä pystyisi koskaan edes hyväksymään ketään uudeksi puolisokseni saati lasteni isäpuoleksi, ajatuskin kammottaa. 

Chrissy sanoikin ihanan realistisesti sen kuin omasta kynästäni: Kestäisikö joku muu samaa sontaa kuin se nyt jo vieressä kulkeva? Eikö? Sittenhän hän on ihan kohtalaisen hyvä elämänkumppaniksi. 🙂 <3