Lohiautomaatilla

Kesä 2021 kului Singaporessa koronasulussa, joten kotona tuli istuttua normaalia tiiviimmin ja tutustuttua Internetin ihmeelliseen maailmaan. Samalla saattoi hioa lähiseututuntemustaan aivan uudelle tasolle. Näiden virtuaalisten tutkimusretkien aikaan teinkin hämmästyttävän löydön: Norjalainen lohi-automaatti, joka toimii kuin pankkiautomaatti, ainoana eronaan, että se sylkee ulos uumenistaan setelien sijasta erilaisia kalatuotteita. Koronakaranteenin tylsistyttämien aivojenikin läpi ymmärsin, että nyt ollaan jonkun suuren äärellä: Ei enää tarvetta odotella kotiin saakka, jos kalanhimo iskee kesken auton tankkauksen, sillä lohiautomaatteja on kattavasti ympäri saarta, ja niistä monet bensa-asemien yhteydessä. Lohipalan voi käydä myös nopeasti noutamassa kauppakeskusten ulkopuolelle asetelluista automaattirivistöistä, kun vain tietää missä ne ovat. Näin saa paketin haaviinsa jonottamatta ruokakaupassa sekalaisia ostoksiaan maksavien hitaissa kassajonoissa tai etananvauhdilla tavaroitaan skannaavien asiakkaiden itsepalvelukassalla. Ovella jo koputtelevat vieraat eivät enää ikinä pääse yllättämään, kun tarjoilut voi kipaista automaatilta heti hetkessä uuniin heitettäväksi. Tätä on jokainen perheenemäntä ja – isäntä tietämättään toivonut ja nyt odotus oli vihdoin palkittu. Ei siis muuta kuin kalastusreissulle, jonka haasteellisin vaihe oli valita automaatti yli sadasta vaihtoehdosta, ja sitten löytää se valitsemansa masiina kauppakeskuksen uumenista. Tämä ongelma toki poistuu, kun käy uudelleen asioimassa samalla automaatilla. Myös bensa-asemalla automaatin paikallistaminen lienee suoraviivaisempaa.

Oheisen manuaalin kanssa kalaostosten teko ei ole koskaan ollut helpompaa!

Testissä oli savulohi, joka päätyi bageliin. Lohipaketti suli jääkaapissa muutamassa tunnissa käyttövalmiiksi ja sulaneesta lopputuloksesta ei olisi arvannut, että se oli ollut pakastimessa. Kahdelle ahneelle aikuiselle 100 g paketti juuri ja juuri riitti smetanan, punasipulin, kapriksen, tillin ja sitruunan höystämänä. Toimii!

Käydäkö vai eikö käydä?

– Lohta saa lähempääkin

– Lähempänä se ei ole jäässä

– Lähempänä on laajempi kalavalikoima

+ Hyvä hinta-laatusuhde

+ Maku kohdillaan

+ Nopea ja kätevä prosessi

+ Tavallinen marketti on ostospaikkana niin last season Jos tulee maasta, jossa akankanto on kilpailulaji ja saappaita heitetään palkinnon toivossa, on melkeinpä kansalaisvelvollisuus koittaa kaikkea hullua ainakin kerran.

Lisätietoja: https://www.norwegiansalmon.com.sg/

Lohiautomaatit kartalla: https://www.norwegiansalmon.com.sg/atms

Kulttuuri Ruoka ja juoma Höpsöä Ostokset

Iloinen jälleennäkeminen

Kun muutimme syksyllä 2020 Singaporeen, purjehti perässä kontillinen tavaraa eli koko koti-irtaimistomme. Itse merimatka ei kestänyt kuin muutaman viikon, mutta ennen kuin tavarat pääsivät laivaan, piti odotella tovi. Kaiketi paremmin rahtipaikasta maksavia tahoja löytyi muutaman laivan verran, koska konttimme oli seisoskellut satamassa useamman viikon loppusyksyn sateissa, odottamassa pääsyä aurinkoisempiin maisemiin. Muuttofirman kanssa sopimuksen tekemisen jälkeen nimittäin iski globaali konttipula ihan toden teolla, ja merikuljetusten hinnat ampaisivat samalla pilviin. Tätä emme onneksi siinä vaiheessa tienneet, vaan lauhkeina odottelimme muuttofirmasta tietoa, missä vaiheessa pääsisimme jälleen käyttämään kalusteita ja koko arsenaalia astioita, vaatteita ja muita jokapäiväisiä tavaroita, joita ei tule edes ajatelleeksi ennen kuin ne puuttuvat. Koko omaisuus oli myös läheisesti muistissa, sillä tulliselvitystä varten toimitimme muuttofirmalle etukäteen mm. listauksen joka ikisestä sähkövempeleestä (89 kpl listan mukaan), niiden merkin, mallinumeron, maan, josta tavara oli ostettu, kuinka kauan se oli ollut omistuksessa sekä nykyarvon. Mitä mahtaisi maksaa käytetty sähköhammasharja tai ikivanha silitysrauta? Entäs höyrykiharrin tai leivänpaahdin, ja koskas ne nyt ostettiinkaan? Jouluvalot? Tai X-box, TV, stereot, kasa sähkökitaran pedaaleja…? Vakuutusta varten listattiin erilliseen exceliin sitten kaikki loputkin tavarat ja niiden vakuutusarvot, joten elektroniikkalista oli vain pientä alkuverryttelyä. Yhdessä kupongissa todistimme, että kaikki tavarat ovat olleet hallinnassamme yli kolme kuukautta, emmekä tule niitä myymään ensimmäisen puolen vuoden aikana. Toisessa vakuutimme, ettemme tuo maahan kiellettyjä tavaroita, kuten vaikkapa pornoa – ”mukaan lukien Playboy” ja kolmannen luettuamme veimme suosiolla kaikki DVD:t keräyslaatikkoon tai laitoimme ne muuten jakoon. Näin halusimme välttää sen, että muuttokuorma otetaan sensuurin nimissä tarkempaan syynäykseen, ja tuolloin olisi kenties jostain filmistä voinut paljastua arveluttavia kohtauksia. Tällaisia olivat voineet olla juonenkäänteet, joissa toista esimerkiksi lyödään nyrkillä tai joissa näkyy ”seksuaalisesti hurmioituneita ilmeitä”. Videot olisivat myös voineet olla ”teemaltaan moraalisesti, sosiaalisesti tai uskonnollisesti moitittavia tai kansallista etua haittaavia”. Lista oli pitkä ja seikkaperäinen, joten luovuimme (vähistä) filmeistämme suosiolla. Tavaraa tuli muutenkin tarpeeksi, huonekalujen ohella toista sataa laatikollista.

Joko alkaisi tavarat tulla?

Mieheni oli lähtenyt jo Singaporeen ennen varsinaista muuttoprosessia. Ensimmäiset kuukaudet hän asui hotellissa ja oli minun tultuani muuttanut juuri nykyiseen kotiimme, joka siis oli sattuneesta syystä vuokrattu kalustamattomana. Jotta alkuun päästiin, vuokrattiin näin ollen sänky, sohva ja sohvapöytä juuri tällaisiin tapauksiin erikoistuneesta firmasta, ja Ikea möi edullisia astioita, joten ruokaakin sai tehtyä ja asiallisesti tarjottua. Jossain vaiheessa mitta alkoi kuitenkin täyttyä, jolloin keksin hakea puhelimestani kuvan Ruotsista matkaan lähteneestä merikontista ja siitä kontin numeron, ja vyyhti lähti purkautumaan. Tämän jälkeen muotoutuikin lähes pakkomielteeksi seurata Merete Maerskin kulkua lähes reaaliajassa Marine Traffic- sivustolta. Vihdoin kauan odotettu päivä koittikin ja muuttokuorma saapui. Viisi tehokasta miestä saapui paikalle pienine rullakärryineen, vanavedessään muuttofirman paikallinen johtaja, jolla oli vihreä pandan-kakku ja puuvartinen, suuri sateenvarjo tuliaisinaan. Rullakärryillä he kuskasivat pikavauhtia kalusteet sekä laatikot toisensa jälkeen asuntoon. Kaiken, paitsi sohvan. Se ei mahtunut hissiin eikä rappukäytävään, joten aikamme asiaa äimisteltyämme muuttofirma hoiti uuden kuljetuksen – jonnekin. Toivonkin, että joku olisi iskenyt siihen silmänsä ennen lopullista ratkaisua, ja että iltojemme mukava löhönurkkaus jatkaa elämäänsä nyt jossain uudessa kodissa… Mikä kuitenkin ihmeellisintä, yksikään lasi, maljakko, taulu, soitin tai mikään muukaan herkkä esine ei ollut millään tavalla vaurioitunut tuhansien kilometrien matkalla, kiitos ammattitaitoisten ja mukavien muuttomiesten erinomaisen pakkauksen, kuplamuovia ja paperia säästelemättä.

Laatikkomuurin takana

Ja mitä teimme saatuamme kaikki kauan kaivatut tavarat? Suuri osa on edelleen laatikoissa ja varmaan pysyykin, sillä kaappitilaa on pohjoismaihin verrattuna minimaalisesti. Työhuoneesta on tullut varasto, kun kellarikomeroa tai vinttiä ei täällä tunneta. Vierashuone toimii siis konttorina, kun etätyö on edelleenkin ensisijainen formaatti. Mutta eipä tuota vierashuonetta ole vielä tarvittukaan, kun matkustus on mitä on. Ja pysyypähän kunto yllä, kun laatikoita saa nostella ees taas kaivatessaan jotain äärimmäisen tärkeää tavaraa, joka tietysti on juuri työhuoneen perimmäisessä nurkassa. Motivaation tavaran löytämiselle pitää tosin nykyään olla jo aika korkealla, ennen kuin operaatioon jaksaa alkaa. Esimerkiksi joulu ei ollut sellainen. Joulukoristeiden etsintä tyssäsi ainakin tänä vuonna siihen, että avasin oven, kurkistin laatikkopaljoutta ja suljin sen hiljaa perässäni. Siellä ne olisivat jossain olleet, luistimien, kattolamppujen, makuupussien ja toppatakkien kehystämän laatikkomuurin takana. Ehkä ensi syksynä aloitan arkeologiset etsintäni jo marraskuussa, ja varovasti mutta määrätietoisesti etenemällä pääsen adventtiin tultaessa kausivaloihin saakka. Nähtäväksi jää.

Koti Oma elämä Ajattelin tänään