Tosi helppo mansikkakakku

Joskus voi ihan varmasti vähän oikaista ja helpottaa arkea kaupan valmiilla ruokatarvikkeilla.

Lapsi toivoi viikonloppuna mansikkakakkua ja koska aika oli kortilla, ostin Lidl:sta valmiin torttupohjan ja mansikkahilloa valmiiksi odottamaan kakkuhetkeä.  Sunnuntaina naapurissa ilmoitettiin että lapset voivat syödä ruoan heidän luonaan, joten päätin tehdä kaikkien iloksi nopeasti kakun ja vein sen jälkkäriksi lasten sunnuntaihumuun.

OriginalPhoto-559400674.221695.jpg

Tosi nopea ja tosi helppo kakku syntyi näin helposti:

– valmis torttupohja
– omenamehua kostutukseen
– mansikkahilloa
– pakastemansikoita sulatettuna
– vaahtoutuvaa soijakermaa ja ripaus vaniljasokeria mausteeksi
– koristeluun banaania, kaakaojauhetta ja hilloa

Laita torttupohja vuoan pohjalle ja kostuta mehulla. Lisää kerros mansikkahilloa ja sulatut mössätyt mansikat siihen päälle. Vatkaa soijakerma vaahdoksi ja lisää vaniljasokeri. Levitä kerma torttupohjan päälle. Koristele banaanisiivuilla, hillolla ja sirottele päälle kaakaojauhetta.

Valmis!

Koko kakku meni kaupaksi, oli hyvää ja kukaan ei valittanut että olisi maistunut valmiille kaupan kakulle. Poikani otti lisää kolme kertaa ja tyttärenikin santsasi.

Onnistuin!

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *