Villen matkassa Venäjällä, Voffi ja ”Talk to me!”

Villen matkassa Venäjällä, Voffi ja ”Talk to me!”

Olen aikaisemmissa kirjoituksissa kertonut (täällä sekä täällä), että katson suhteellisen vähän tv-sarjoja. Kokeilun ja erehdyksen kautta listalle on eksynyt tietyt ohjelmat, joita katson uskollisesti tuotantokaudesta toiseen. Vastavuoroisesti joidenkin ohjelmien kohtaloksi on sitten koitunut hylkääminen ja hautaaminen ensitutustumisen päätteeksi. Vuoden vaihtuminen merkitsi, että meikäläistä ja etenkin meikäläisen henkistä vireyttä palkitaan jälleen pläjäyttämällä ruutuun uudet kaudet muutamasta […]

Viimeinen päivä ja katsaus vuoteen 2013

Viimeinen päivä ja katsaus vuoteen 2013

Tämä vuosi vetelee viimeisiään, ja seuraava rymistelee jo kovasti oven takana odottaen omaa vuoroaan. Aluksi oli ihan vaan tarkoitus toivotella hyvät uudet vuodet, mutta päädyin sitten kuitenkin tekemään pientä listaa kuluneen vuoden tapahtumista. Tapahtumat ovat mitä ovat, ensimmäisenä mieleen tulleita juttuja. Ne kertovat paljon, minkä ympärillä elämä tuolloin enimmäkseen pyöri. 🙂 Tapahtui vuonna 2013: tammikuussa […]

Kun piparkakkujen teko meni vähän pipariksi (ja lähes onnistuneet joulutortut)

Kun piparkakkujen teko meni vähän pipariksi (ja lähes onnistuneet joulutortut)

Kaikki ei aina mene kuin Strömsössä. Ei mennyt meilläkään, kun pidimme eilen leipomispäivän. Tarkoitus oli tehdä piparkakkuja sekä joulutorttuja. Piparkakkutaikinan olin valmistanut hyvissä ajoin edellispäivänä ja torttutaikinan leipomispäivän aamuna. Niiden valmistuksessa ei nyt ilmennyt sen kummempia ongelmia, mutta itse leipominen osoittautui hieman haasteellisemmaksi. Poika ja mies taikinavarkaissa. Heistä taikinan syönti oli kivempaa kuin leipominen. Kuvassa […]

Valkoista ja hopeaa – ei punaista ja vihreää

Valkoista ja hopeaa – ei punaista ja vihreää

Jouluun liittyy olennaisesti kodin koristaminen – enemmän tai vähemmän, riippuen koristelijasta. Itse tykkään hillitystä linjasta; vähempi on parempi ja myös kauniimpi, jos minulta kysytään. Meillä mennään siis suhteellisen minimalistisella linjalla joulukoristeiden suhteen. Värimaailma niissä on valkoista ja hopeaa, mikä miellyttää enempi silmää verrattuna perinteiseen punaiseen ja vihreään. Joulun tuntua antavat niin porot, kranssi kuin paperiset […]