Familjen i frontmannahuset

Maanantai – päivä, jolloin kilahdin työkaverilleni

Olen tunnetusti pitkäpintaista ja rauhallista tyyppiä, mutta joskus se ulkokuori kuitenkin vain pettää. Yleensä sanotaan, että on hyvä tulla ihmisten kanssa edes joten kuten toimeen, vaikka heistä ei niin pitäisikään. Tätä neuvoa olen noudattanut parhaani mukaan joka puolella. Myös töissä. Työpaikallani sattuu kuitenkin olemaan eräs henkilö, joka käytöksellään ja puheillaan nostattaa aina silloin tällöin niskakarvani […]

Sunnuntai – markkinapäivä

Sunnuntai – markkinapäivä

Kesän lisäksi myös syksy tuppaa olemaan markkina-aikaa. On ollut perinteistä syysmarkkinaa ja nyt viimeisimpänä lähiruokamarkkinat, joista on ainakin itselleni kehkeytnyt jo jonkinlainen perinne. Eilen sunnuntaina järjestettiin tosiaan vuotuiset lähiruokamarkkinat Fiskarsissa. Tapahtuman järjestäjänä toimii Slow food Västnyland, ja paikalle kokoontuu lähialueiden pientuottajia esittelemään sekä myymään omia tuotteitaan. Kerroin jo viime vuonna enemmän näistä markkinoista, joten en […]

Joukkovoimaa ja välinpitämättömyyttä

Joukkovoimaa ja välinpitämättömyyttä

Purnasin reilu viikko sitten, kuinka nykyinen hallitus osaa tehdä huonoja ja käsittämättömiä päätöksiä. Kyse oli pienten sairaaloiden synnytysyksiköistä ja niiden lakkautusuhasta, joka saattaisi pahimmillaan toteutua uuden päivystysasetuksen astuessa voimaan ensi vuonna. Jotta maamme synntyssairaaloiden lukumäärä ei laskisi vielä pienemmäksi nykyisestä 27 sairaalasta, asian tiimoilta tehtiin kansalaisaloite. Nimien keräys alkoi keväällä, ja Helsingin Sanomat uutisoi eilen […]

Lauantai-iltaisin Ystadissa

Lauantai-iltaisin Ystadissa

Vaihteeksi telkkariasiaa täältä suunnalta. Tv:n katselutottumukseni eivät ole muuttuneet juuri lainkaan. Edelleenkin istun siis aika vähän ruudun ääressä. En ole innostunut seuraamaan yhtäkään uutta tuotantokautta mistään sarjasta tai tosi-tv-ohjelmasta, vaikka niitä on pyörähtänyt käyntiin vähän väliä viime aikoina. Tosin lähellä oli, etten olisi alkanut katsomaan Vain elämää -sarjan uusinta tuotantokautta, koska siinä on mukana tällä […]

Näpit irti synnytyssairaaloista

Näpit irti synnytyssairaaloista

Sosiaali- ja terveysministeriössä on hyväksytty tällä viikolla päivystysasetus, joka uhkaa lopettaa synnytysosastot pienimmissä sairaaloissa. Liipasimen alla ovat erityisesti ne sairaalat, joissa tapahtuu vuosittain alle tuhat synnytystä. Halua keskittää synnytykset suurempiin sairaaloihin perustellaan paremmalla potilasturvallisuudella, johon näillä sairaalayksiköillä on jo entuudestaan valmiudet. Hyväksytty päivystysasetus edellyttää esimerkiksi, että synnytyssairaalat pystyvät tarjoamaan mahdollisuuden välittömään hätäsektioon ja että sairaalassa […]

Familjen i frontmannahuset

Uusi työ(tön)?

Palasin muutama viikko sitten hoitovapaalta takaisin töihin, joita minulla ei todennäköisesti enää ole vuodenvaihteen jälkeen. Sain tiedon tästä siinä vaiheessa, kun ilmoitin kesällä esimiehelleni tarkentuneen päivämäärän töihinpaluusta. Kieltämättä mieli meni hieman matalaksi joksikin aikaa, eikä paluu työpöydän ääreen muutamaksi kuukaudeksi tuntunut mitenkään mairittelevalta. Mutta jollakinhan sitä on yritettävä elää… Että näin. * * * Niin […]