Familjen i frontmannahuset

Tapahtunut tällä viikolla, osa 2 – työ+päiväkoti-rumba on alkanut

Aloitin jälleen työt oltuani vuoden hoitovapaalla. Tämä muutos tarkoitti tietysti muutosta ja uuden opettelua myös pojalle. Eli päiväkoti, here we come! Jo alku alkoi pienellä säädöllä. Olimme saaneet paikan kakkostoiveena olleesta päiväkodista ja aloitimme sovitusti tutustumisen sinne. Mutta, mutta. Kun harjoittelua oli sutvittu eteenpäin muutama päivä, kaupungilta soitettiin, että nyt olisi vapautunut yksi paikka pienten […]

Familjen i frontmannahuset

Tapahtunut tällä viikolla, osa 1 – kun yks veestä tuli kaks vee (+ muistot synnytyksestä)

Meiltä löytyi eilen synttärisankari, kun poika täytti kaksi vuotta. Arkihässäköistä johtuen kunnon juhlat pidetään kuitenkin vasta ylihuomenna. Lahjojen makuun poika toki pääsi heti juhlapäivänä, ja hyvin hän näyttääkin jo tietävän systeemit. Että lahjapaperin ja sitä kiertävän narun kätköistä löytyy jotain kivaa, joka on nopeasti saatava esille. Tai muuten meinaa tulla kova huuto. Jo ennestään aika […]

Puutarhan kaunistus tällä hetkellä – syyshortensia

Puutarhan kaunistus tällä hetkellä – syyshortensia

On pakko myöntää, että en vie-lä-kään ole aivan täysin perillä siitä, mitä kasveja pihallamme oikein kasvaa. Ja tämä kesä on sentään ollut jo toinen tässä nykyisessä talossamme. En siis älynnyt, tai tiennyt, että meidän puutarhasta löytyy myös syyshortensia (niiden pallohortensioiden lisäksi). En tiennyt en, ennen kuin tämä aikaisemmin melko vaatimattomalta näyttänyt suurehko pensas (vai pienehkö […]

Familjen i frontmannahuset

Kun tekee mieli huutaa ja rähistä – eli miksi suomalaiset eivät osaa (aina) käyttäytyä?

Aiemmin tällä viikolla sain melkein kuulla kunniani, kun olin jättänyt parkkipaikalla autoni oven sen verran pahasti auki, ettei viereinen auto päässyt lähtemään. Olen todella pahoillani, että siinä kuluu jonkin verran aikaa, kun laitan poikamme kunnolla kiinni turvaistuimeensa. Tai hetkinen, eihän minun pidä olla siitä mitenkään pahoillani. Minähän saan säätää ja vääntää lähtövalmistelujen kanssa niin kauan […]

Luin kirjan – Merete Mazzarella: Esitettävänä elämä

Luin kirjan – Merete Mazzarella: Esitettävänä elämä

Olen saanut jälleen erään kirjan luettua. Tämä viimeisin päätökseen kahlaamani teos on Merete Mazzarellan kirjoittama Esitettävänä elämä. Aivan kuten ne kaikki muutkin kirjailijat, joiden teoksista ja lukukokemuksista olen täällä blogissani aiemmin kertonut, kuuluu Merete Mazzarella samaan kerhoon heidän kanssaan. Eli kirjailijakerhoon, jotka ovat olleet minulle uusia tuttavuuksia – ja tietenkin siis heidän kirjojensa perusteella, mitenkäs […]

Yksi kysymys: kuka täällä on taas heittänyt hernekeittoa veteen? (+sinileväjalanjälkitesti)

Yksi kysymys: kuka täällä on taas heittänyt hernekeittoa veteen? (+sinileväjalanjälkitesti)

Luontoihminen (tai melkein sellainen) tässä, hei! Haluaisin puhua vähän ympäristöasioista, vaikkakin se kaikkein otollisin ajankohta niiden puimiseen saattoi jo mennä tovi sitten. Mutta puhutaan nyt kuitenkin. Se alkaa olla jo lähes tulkoon vanha uutinen, että tämä kuluva kesä on ollut ennätyksiä hipovan lämmin. Tai pikemminkin siis (karmivan) kuuma. Jos edeltänyt reilu kuukausi aiheutti säiden suhteen […]

Käyttöohjeet kannattaa muuten aina lukea

Käyttöohjeet kannattaa muuten aina lukea

Reilu pari viikkoa sitten tähän rintamamiestaloon ilmestyi uusi hieno pesukone. Sen edeltäjä oli ehtinyt kunnioitettavaan 15-20 vuoden ikään (tarkkaa ikää on vaikea määritellä, koska kone oli miehen peruja ja hän ei oikein tunnetusti muista tämäntyyppisiä asioita). Tämä aiempi kone oli kyllä vielä kuosissaan ja toimintakuntoinen, mutta siinä oli silti alkanut näkyä ennakoivia merkkejä yhteistyösopimuksen irtisanomisesta. […]