Purkkiruokaa? Ei kiitos, ellei ole aivan pakko

Viime viikolla jouduin luopumaan eräästä periaatteestani: minun oli ostettava pojalle kaupasta purkkiruokaa itse valmistettujen soseiden sijaan. Jo raskausaikana tein vakaan päätöksen, että lapsemme syö pelkästään kotona tehtyjä soseita, ellei sitten tule jokin sellainen este, että joudutaan pakosta turvautumaan väliaikaisesti valmisruokiin.

Erinomaisesti tämä päätös pitikin viime viikkoon asti. Sitten suunnitelmiin tuli ensimmäinen pidempi reissu pojan kanssa, ja purkkiruokien käyttö alkoi jostain kumman syystä houkutella. Ei nimittäin oikein inspiroinut viedä yli 300 kilsan päähän pakastettuja soseita, jotka olisivat vaatineet oman kylmälaukun kuljetuksen ajaksi. Ja kun auto oli jo muutenkin lastattu melko täyteen, niin ei sinne haluttu yhtään ylimääräistä tavaraa. Siispä purkkiruuat saivat ilmestyä mukaan tämän huushollin eväsrepertuaariin – äidin henkisistä vastusteluista ja taisteluista huolimatta.

Niin, kaupan vauvoille tarkoitetut valmisruokahyllyt olivat minulle lähes tuntematon vyöhyke meidän vakikaupassamme. Tähän saakka olin tottunut poimimaan sieltä mukaan ainoastaan korviketetroja; nyt piti siis tutustua koko valikoimaan tarkemmin. Toki olen joskus ostanut vauvojen hedelmä- ja marjasoseita itselleni, joten tiesin suurin piirtein, mikä valikoima oli niiden osalta. Mutta nämä liha- ja kasvissoseet, niistä ei siis ollut lainkaan kokemusta ja niiden valitseminen osoittautui odotettua vaikeammaksi.

Ennen kauppaan menoa minulla oli suuret mielikuvat siitä, kuinka monipuolinen valikoima olisi – olinhan nähnyt kaupassa monesti sivusilmällä hyllymetreittäin lasisia sosepurnukoita. Todellisuus iski kuitenkin hyvin nopeasti päin naamaa, kun ryhdyin tarkemmin lukemaan, mitä purkit sisälsivät. Valikoima osoittautui loppujen lopuksi yllättävän suppeaksi. Valitessani eri purkkien väliltä minun piti pitää mielessä, mihin makuihin poika oli tottunut ja mistä hän piti. Enhän toki halunnut, että hän olisi joutunut kokemaan uusia makuelämyksiä, koska reissussa oleminen oli muutenkin hänelle uutta ja outoa. Ei siis liikaa poikkeavuuksia kerralla, ajattelin. Jotain tuttua ja turvallistakin piti löytyä. Näin ollen ruokien piti suurinpiirtein maistua samanlaisilta kuin äidin tekemät soseet. 

Yllättävän pitkän ja hartaan pähkäilyn tuloksena ostoskärryihin päätyi lopulta mukaan Piltin makarooni-kanaa, kasvis-broileria, persikka-banaania, omenaa sekä vadelma-ruusunmarjaa. Kokeiluun lähti myös Hippin luomusose peruna-maissi-kalkkuna. Ja millä menestyksellä purkkiruuat sitten maistuivat pojalle? Omena upposi hyvin sellaisenaan. Vadelma-ruusunmarja meni kaurapuuron kanssa. Persikka-banaani aiheutti mietteliäitä ilmeitä, mutta maistui joten kuten. Broileri-kasvissosetta piti hieman maustaa survotulla banaanilla, jotta se meni suusta alas. Makarooni-kana maistui erittäin hyvin. Hippin luomusosetta ei ehditty maistaa.

Kotiintulon jälkeen poika on luonnollisesti palannut jälleen itsetehtyjen soseiden syömiseen. Pakastimen sosevarasto alkaa kuitenkin olla tyhjillään, edessä on siis sosetalkoot lähipäivinä. Jos viime päivien helteet yhä jatkuvat, homma ei varmastikaan tule olemaan kovin nautittavaa. Oi voi sentään…

🙂

 

 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Hyvä olo

Nuku hyvin!

Meidän perheessä on nukuttu vauva-arkeen nähden pitkiä yöunia tämän vuoden alusta lähtien. Poika täytti tuolloin 4 kuukautta ja aloitti keskosvauvoille ehdotetun maissi- ja riisivellien juomisen. Kun niitä annettiin iltaisin ennen nukkumaanmenoa, kunnon unet oli taattu – niin pojalle kuin äidille ja papallekin. Yösyötöt loppuivat heti vellien tullessa mukaan kuvioihin. Arvatkaa kahdesti, kuinka onnellisia minä ja mies oltiin tuolloin. Hyvästi vaan entiset kolmen tunnin välein tapahtuneet syöttämiset ja katkonaiset yöunet ja tervetuloa kunnon yhdeksän, jopa kymmenen tunnin lepo!

Myöhemmin luin jostain, että vellien antaminen maidon lisäksi olisi turhaa, jos vauva muuten vaikutaa tyytyväiseltä ja kylläiseltä äidinmaito-/korvikeruokinnalla. Vellit kun kerta ovat melkein sama asia kuin maustettu maito, eli ne eivät olisi näin ollen niin täyttäviä. Tiedäpä tuota sitten, meillä vellit otettiin käyttöön pelkästään siitä syystä, että poika oli kuusi viikkoa etuajassa maailmaan pullahtanut keskosvauva, joka tarvitsi lisäravintoa kiriäkseen kasvussa. Saattaahan se olla, että itse tekemämme maissi- ja riisivelli olivat tuhdimpia verrattuna kaupan samaisiin valmistuotteisiin. Joka tapauksessa nämä itse keitetyt vellit onnistuivat pitämään pojan unessa koko yön yli.

Kunnon yöuniin vaikutti samanaikaisesti myös se, että poika nukkui omassa sängyssä. Totutimme hänet alusta lähtien nukkumaan yksin – toki samassa makuuhuoneessa meidän kanssa. Syy numero 1, miksi poika joutui omaan sänkyyn: emme olleet valmiita jatkuvasti varomaan yön aikana, milloin mahdollisesti olisimme lähellä kierähtää välissä nukkuvan vauvan päälle. Syy numero 2: suurista alkuvaikeuksista johtuen en imettänyt poikaa, joten samassa sängyssä nukkuminen ei tämänkään takia ollut perusteltua.

Ylipäätään en aivan ymmärrä tuota perhepetijuttua. Sen tajuan, että jos äiti joutuu usein imettämään yön aikana vauvaansa, vierekkäin nukkuminen helpottaa asiaa. Sitten on näitä vanhempia, jotka joka tapauksessa haluavat nukkua kaikki yhes koos samassa sängyssä. Mielestäni vauva voi saada aivan tarpeeksi läheisyyttä päiväsaikaankin, ei sitä tarvitse enää tehdä nukkuessa. Mutta kukin tavallaan, en mitenkään halua arvostella kenenkään periaatteita ja toimintatapoja.

Nyt kevään ja kesän tullen nukumme edelleen 8-9 tuntia; lisääntynyt valoisuus ei ole siis häirinnyt unirytmiä. Tästä saamme kiittää ikkunassa olevaa pimennysverhoa. Täytyy vaan toivoa, että pojan hyvin alkaneet unenlahjat säilyvät vielä pitkälle tulevaisuuteen, jotta äiti, pappa ja tietysti poika itsekin voivat jatkossakin enemmän kuin hyvin.

img_2107_paint.jpg

Beatrix Potterin Petteri kaniini (Peter Rabbit)

🙂

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli