Viime viikolla jouduin luopumaan eräästä periaatteestani: minun oli ostettava pojalle kaupasta purkkiruokaa itse valmistettujen soseiden sijaan. Jo raskausaikana tein vakaan päätöksen, että lapsemme syö pelkästään kotona tehtyjä soseita, ellei sitten tule jokin sellainen este, että joudutaan pakosta turvautumaan väliaikaisesti valmisruokiin.

Erinomaisesti tämä päätös pitikin viime viikkoon asti. Sitten suunnitelmiin tuli ensimmäinen pidempi reissu pojan kanssa, ja purkkiruokien käyttö alkoi jostain kumman syystä houkutella. Ei nimittäin oikein inspiroinut viedä yli 300 kilsan päähän pakastettuja soseita, jotka olisivat vaatineet oman kylmälaukun kuljetuksen ajaksi. Ja kun auto oli jo muutenkin lastattu melko täyteen, niin ei sinne haluttu yhtään ylimääräistä tavaraa. Siispä purkkiruuat saivat ilmestyä mukaan tämän huushollin eväsrepertuaariin – äidin henkisistä vastusteluista ja taisteluista huolimatta.

Niin, kaupan vauvoille tarkoitetut valmisruokahyllyt olivat minulle lähes tuntematon vyöhyke meidän vakikaupassamme. Tähän saakka olin tottunut poimimaan sieltä mukaan ainoastaan korviketetroja; nyt piti siis tutustua koko valikoimaan tarkemmin. Toki olen joskus ostanut vauvojen hedelmä- ja marjasoseita itselleni, joten tiesin suurin piirtein, mikä valikoima oli niiden osalta. Mutta nämä liha- ja kasvissoseet, niistä ei siis ollut lainkaan kokemusta ja niiden valitseminen osoittautui odotettua vaikeammaksi.

Ennen kauppaan menoa minulla oli suuret mielikuvat siitä, kuinka monipuolinen valikoima olisi – olinhan nähnyt kaupassa monesti sivusilmällä hyllymetreittäin lasisia sosepurnukoita. Todellisuus iski kuitenkin hyvin nopeasti päin naamaa, kun ryhdyin tarkemmin lukemaan, mitä purkit sisälsivät. Valikoima osoittautui loppujen lopuksi yllättävän suppeaksi. Valitessani eri purkkien väliltä minun piti pitää mielessä, mihin makuihin poika oli tottunut ja mistä hän piti. Enhän toki halunnut, että hän olisi joutunut kokemaan uusia makuelämyksiä, koska reissussa oleminen oli muutenkin hänelle uutta ja outoa. Ei siis liikaa poikkeavuuksia kerralla, ajattelin. Jotain tuttua ja turvallistakin piti löytyä. Näin ollen ruokien piti suurinpiirtein maistua samanlaisilta kuin äidin tekemät soseet. 

Yllättävän pitkän ja hartaan pähkäilyn tuloksena ostoskärryihin päätyi lopulta mukaan Piltin makarooni-kanaa, kasvis-broileria, persikka-banaania, omenaa sekä vadelma-ruusunmarjaa. Kokeiluun lähti myös Hippin luomusose peruna-maissi-kalkkuna. Ja millä menestyksellä purkkiruuat sitten maistuivat pojalle? Omena upposi hyvin sellaisenaan. Vadelma-ruusunmarja meni kaurapuuron kanssa. Persikka-banaani aiheutti mietteliäitä ilmeitä, mutta maistui joten kuten. Broileri-kasvissosetta piti hieman maustaa survotulla banaanilla, jotta se meni suusta alas. Makarooni-kana maistui erittäin hyvin. Hippin luomusosetta ei ehditty maistaa.

Kotiintulon jälkeen poika on luonnollisesti palannut jälleen itsetehtyjen soseiden syömiseen. Pakastimen sosevarasto alkaa kuitenkin olla tyhjillään, edessä on siis sosetalkoot lähipäivinä. Jos viime päivien helteet yhä jatkuvat, homma ei varmastikaan tule olemaan kovin nautittavaa. Oi voi sentään…

🙂