Hyvää miestenpäivää!

Kaikille miehille tasapuolisesti oikein hyvää kansainvälistä miestenpäivää! 🙂

Satuin kuulemaan vasta muutama tunti sitten radiosta, että tällaista päivää vietetään tänään. Aika hyvin se on saanut näkyvyyttä viime aikoina, jos allekirjoittanut herää sen todellisuuteen varsinaisena juhlapäivänä. (Tai sitten olen ollut vain liikaa pimennossa medialta sun muilta, mikä pitää kylläkin erittäin hyvin paikkansa). Vertaan tilannetta siihen, että keväällä vietettävä kansainvälinen naistenpäivä tuntuu saavaan vuosittain rutkasti enemmän huomiota – myös jo hyvissä ajoin ennen varsinaista päivää. Tätä saattaa tosin selittää se tosiasia, että naistenpäivä on ollut kautta aikain tunnetumpi, sillä onhan sitä vietetty jo 1900-luvun alusta lähtien. Miestenpäivä on puolestaan selvästi tuoreempi ja nuorempi tapaus, sillä se näki päivänvalon ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1999 eli melkein vuosisata myöhemmin kuin ensimmäinen naistenpäivä.

Wikipedian mukaan miestenpäivää vietetään, koska sen avulla halutaan kiinnittää huomiota miesten ja poikien terveyteen. Päivällä muistutetaan myös, että on hyvä ja erittäin sallittua sekä toivottua olla myönteisten roolimallien mukainen mies vastapainona kaikille mediassa usein esiin tulleille kielteisille, miehiä koskeville mielikuville. Kaikkien miesten ei tarvitse olla suosittujen, menestyvien julkkisten tai urheilijoiden kaltaisia; tarvitaan myös aivan tavallisia, rehellisiä työssä käyviä miehiä.

Myönteisellä roolimallilla on edelleen omat hyvät vaikutuksensa niin perheelle, parisuhteelle, lastenhoidolle, yhteiskunnalle, yhteisölle kuin ympäristöllekin. Tämäkin seikka on yksi miestenpäivän juhlinnan kohteista. Myönteinen mieskuva antaa mahdollisuuden myös olla, elää ja näyttää tunteensa juuri sillä tavalla, kuin miltä itse kustakin tuntuu. Tällöin ei tarvitse esittää mitään roolia ja peitellä väkipakolla surun tai ilon nostattamia kyyneleitä. Tällöin saa olla sellainen mies, poika, isä, pappa, ukki, vaari, avio- tai avopuoliso kuin mitä oikein oikeesti ja todellisuudessa on.

Miestenpäivä on olemassa myös tasa-arvollisista syistä. Juhlapäivän avulla halutaan muistuttaa ja kiinnittää huomiota siihen, että miesten ja naisten välistä tasa-arvo ei toteudu tällä hetkellä ja sitä on edistettävä. Samaten myös sukupuolten välisissä suhteissa on parantamisen varaa. Lisäksi miestenpäivällä halutaan tuoda esille se ikävä tosiseikka, että miehiin kohdistuu nykypäivänä liikaa syrjintää sosiaalipalveluissa, lainsäädännössä, asenteissa ja odotuksissa.

* * *

Tuo syrjintä- ja tasa-arvonäkökulma on erittäin näkyvää nykypäivänä. En ala käsittelemään ja pohtimaan sitä tässä sen enempää, vaan teen siitä oman kirjoituksen myöhemmin.

Sen sijaan vietetään nyt vaan oikein mukavaa miestenpäivää.

🙂

 

 

Puheenaiheet Vanhemmuus Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Ehka vahan tuhma

Tv-sarja Putous parodioi viime jaksossa Suomen ylintä valtiojohtoa sekä Venäjän presidenttiä.

Sketsi sai sen verran naurun purskahduksia aikaiseksi, että pidin viime lauantain ohjelmaa toistaiseksi parhaana, joka sarjan tällä kaudella on nähty. (Parhaaksi jakson teki myös se, että sieltä oli kiva bongata Lilystä tuttu bloggaaja tanssimassa Bollywoodia.)

Mutta nämä nyt ovat makukysymyksiä, mikä miellyttää ja hauskuttaa ketäkin.

 

//www.youtube.com/embed/KnP2vj2yFgU?rel=0

 

Parodia on huumoria parhaimmillaan, mutta samalla se on ehkä kaikkein vaikein sekä tarkkuutta, järkeä ja arviointikykyä vaativa huumorin laji. Tämä Niinistöä ja Stubbia höykyyttävä sekä Putinia kepeästi ivaileva sketsipätkä oli kuitenkin onnistunut. Jopa sen verran hyvin, että se noteerattiin esityksen jälkeen myös Venäjän mediassa.

Onko se sitten hyvä vai paha, että itäinen naapuri havahtui suomalaiseen sketsiviihteeseen? Jos minulta kysytään, niin enempi hyvä kuin paha. Olisi nimittäin aika vaikea kuvitella, että Venäjä pillastuisi tällaisesta huumorista, joka kuitenkin ensisijaisesti parodioi Suomen ylintä johtoa. Sketsi saattoi olla ehka vahan tuhma (tämän kauden Putous-hahmo Svetlana Rönkköä lainaten), mutta tuskinpa se on johtanut tai johtaa sen kummoisempiin jälkiseurauksiin. Suomen kansalla ainakin tuntui olevan hauskaa sketsin aikana. Toivottavasti myös venäläisillä – edes pikkuisen.

Vaikka sketsin oli tarkoitus olla huvittava, siinä esiin tulleet aiheet ovat kuitenkin vakavia. Venäjän viime aikoina tekemiä, liian usein toistuneita ilmatilaloukkauksia ja Ukrainan sotaa pidetään ikävinä ja vaikeina asioina, jotka tuntuvat olevan hankalia selvittää. EU:n ja Yhdysvaltojen välit Venäjään ovat olleet paremmatkin verrattuna tämänhetkiseen tulehtuneeseen tilanteeseen. Pitkittyessään ongelmat ja ristiriitaisuudet muuttuvat vain entistä monimutkaisemmiksi, kunnes niihin voi lopulta olla melkein mahdotonta saada ratkaisua.

Toivottavasti solmut aukeavat jossain vaiheessa, ja tilanne sekä suhteet muuttuvat jälleen paremmiksi. Aikaa se voi viedä, mutta eiköhän se ole aivan luonnollista.

🙂

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä Uutiset ja yhteiskunta