Kotikaupungissani kuohuu. On kuohunut jo useamman kuukauden ajan. Nimittäin koulumaailman kieliopintoihin liittyvissä suunnitelmissa.

Raaseporin sivistyslautakunta hyväksyi syyskuun lopussa päätöksen, että kaupungin alakouluissa aletaan opettaa suomenkielisille ensimmäisenä vieraana kielenä, eli A1-kielenä, ruotsia. Vastaavasti ruotsinkieliset alkavat opiskella suomea. Tämä ei ole siis mikään kunkin itse valittavissa oleva juttu, vaan kyseistä kieltä on alettava opiskelemaan heti koulutielle astumisen jälkeen. Nykyisin A1-kielenä vahvasti oleva englanti muuttuisi sen sijaan valinnaiseksi A2-kieleksi, joka alkaisi joko kolmannelta tai neljänneltä luokalta. Uutta kieliohjelmaa on tarkoitus alkaa toteuttaa Raaseporin peruskouluissa parin vuoden päästä, syksyllä 2016.

Oletettavissa oli, että tehty päätös herättää närkästystä ja vilkasta keskustelua, joka ei ole aina ollut ihan asiallista. Jo viime keväästä ja kesästä lähtien tunteet sekä sanallinen viestintä ovat käyneet kuumina, puolin ja toisin. Erityisesti (ja ymmärrettävistä syistä) suomenkieliset ovat olleet ärhäkämmin asian kimpussa ja vaatineet suunnitelmien muuttamista. Lisäksi on ollut mielenkiintoista havaita, että myös muut suomenkieliset kuin Raaseporissa asuvat ovat ottaneet kaupungin sivistyslautakunnan päätöksen sydämen asiakseen. Jos ei aivan konkreettisesti, niin ainakin heidän sanallinen hyökkäyksenä uutta kieliohjelmaa vastaan on vaikuttanut tehokkaalta – mutta toisaalta se on ollut samanaikaisesti myös paikoin melko karseaa luettavaa.

(kuva täältä)

* * *

Itse henkilökohtaisesti en näe uudessa kieliohjelmassa mitään valitettavaa, vaikka täysin suomenkielinen olenkin ja meillä on poika, joka tulevaisuudessa päätyy opiskelemaan kieliä uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Positiiviseen suhtautumiseeni vaikuttaa osin se tosiasia, että olemme kaksikielinen perhe ja poika saa sitä kautta mahdollisuuden tutustua molempiin kotimaisiin kieliin jo ennen oppivelvollisuuden alkua. Mutta tämä on tosiaan vain osatekijä ajatusteni taustalla; minulla ei nimittäin ole – eikä ole koskaan ollutkaan – mitään negatiivista ruotsin kieltä ja sen opiskelua vastaan. Inhoan sanaa pakkoruotsi ja pyrin välttämään sen käyttöä.

Huolimatta positiivisesta asenteestani en ole kuitenkaan mikään sen kummempi, innokas ruotsin kielen tykkääjä, saati fanittaja. Aloitin kielen opiskelun perinteisesti yläasteella seiskaluokalla, ja kesti aina lukion tokalle, ennen kuin kieli yllättäen avautui minulle ja sanat alkoivat jäädä muutenkin mieleen kuin vain kokeisiin luettaessa. Kieliopin suhteen minulla ei taas ollut missään vaiheessa suurempia ongelmia – yllättäen. Lopullisesti ruotsi sai sijan elämässäni tavattuani nykyisen avopuolisoni ja muutettuani kaksikieliselle paikkakunnalle, jossa ruotsinkieliset ovat vahva enimmistö.

Olen aikaisemmin kirjoittanut elämästäni suomenkielisenä ruotsinkielisten keskuudessa (juttu löytyy täältä). Vaikka omalle kohdalleni ei ole sen kummemmin osunut vaikeita tilanteita ja olen saanut palvelua suomeksi (tarvittaessa olen turvautunut ruotsiin, enemmän tai vähemmän sönköttäen), jotkut muut paikkakunnalla asuvat suomenkieliset ovat kuitenkin kokeneet joutuneensa – jos ei aivan syrjityiksi – niin ainakin epätasa-arvoiseen asemaan ruotsinkielisiin verrattuna. Terveydenhuollossa ei ole saatu kunnon palvelua suomeksi. Suomenkielinen koulu on uhattu lopettaa. Kaupunki ei ole pystynyt laatimaan/tarjoamaan tarvittavia asiakirjoja riittävän tehokkaasti suomeksi. Ruotsinkielisiä on suosittu suomenkielisten kustannuksella työnhaussa. Mikä näistä edellisistä on silkkaa huhua, mikä enemmän totta? En ala niitä sen enempää spekuloimaan.

* * *

Raaseporin koulujen uutta kieliohjelmaa ei ole edelleenkään jätetty rauhaan, vaikka sivistyslautakunta sen jo hyväksyi. Lautakunnalle on jätetty oikaisuvaatimus päätökseen liittyen. Vaatimuksessa halutaan saada täsmennys siitä, onko suomenkielisten mielipiteet sivuutettu kokonaan päätöstä tehtäessä. Sekä suomen- että ruotsinkielisten perheiden vanhemmille tehtiin nimittäin aikaisemmin kysely, mitä mieltä he ovat suunnitellusta uudesta kieliohjelmasta ja mitä kieliä he toivoivat lapsilleen A1-kieleksi. Ruotsinkieliset suosivat suomea ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englannin sijasta, kun taas enemmistö suomenkielisistä toivoi englannin säilyvän A1-kielenä. Oman sävynsä tilanteeseen ja päätöksen syntymiseen tuo myös se, että sivistyslautakunnan jäsenistä enemmistö kuuluu rkp:hen. Niinpä joidenkin suomenkielisten mielissä on herännyt epäilys, että ruotsinkieliset olisivat ajaneet niin sanotusti omia etujaan äänestäessään uuden kieliohjelman puolesta.

Paljon on puhuttu ja kirjoitettu myös siitä, että kieliohjelma laittaisi oppilaat eriarvoiseen asemaan. Maahanmuuttajat joutuisivat opettelemaan lähes samanaikaisesti kahta vierasta kieltä – suomea ja ruotsia. Englannin joutuminen valinnaiseksi A2-kieleksi johtaa väistämättä siihen, että tulevien alakoululaisten on se valittava, jos mielivät lukea englantia pitkän oppimäärän mukaisesti ja saada näin hyvät lähtökohdat sekä edellytykset pärjätä myöhemmässä elämässä. Onhan englanti maailman valtakieli, jota tarvitaan aina.

On myös otettava huomioon, että kaikilla oppilailla ei välttämättä ole samanlaisia edellytyksiä suoriutua kahdesta pitkästä kielestä. Ruotsinkielisten on sanottu oppivan helpommin englantia heidän oman äidinkielensä takia, kun taas suomalaisille sekä englanti että ruotsi ovat enemmän vieraampia, sillä ne eivät ole niin paljoa sukulaiskieliä suomen kanssa.

Uuden kieliohjelman haittavaikutukset eivät suinkaan vielä loppuneet tähän. Villeimmissä kirjoituksissa ohjelman on nimittäin todettu karkottavan mahdollisia kaupunkiin muuttajia – etenkin suomenkielisiä –  koska perheen lapset joutuisivat lukemaan ala-asteelta lähtien ruotsia. Pahasuisemmat ruotsinkieliset ovat puolestaan äityneet kehottamaan nykyisiä kaupungissa asuvia suomenkielisiä muuttamaan muualle koko kaupungista, jos tuleva uusi kieliohjelma ei miellytä.

Että näin.

(kuva täältä)

* * *

Itsellä on edelleen se oma lehmä osittain ojassa, kun totean, että toivon suunnitellun kieliohjelman alkavan kahden vuoden päästä. Kaksikielisten perheiden lapsille kun ei juurikaan tarjota mahdollisuutta opiskella toista kotikieltään äidinkielenomaisesti, vaan he joutuvat opiskelemaan sitä tällä hetkellä kolmannella luokalla alkavana A1-kielenä, jos vain mahdollista. Tämä menetelmä ei valitettavasti anna mahdollisuuksia oppia ”heikompaa”/”toissijaista” äidinkieltään samalla intensiteetillä, kuin mitä se olisi varsinaisilla äidinkielen tunneilla. Äitinä ja vanhempana tietenkin toivon lapselleni aina parasta mahdollista. Uuden kieliohjelman avulla poikamme / hänen tulevat sisaruksensa saisivat ainakin aikasemmin mahdollisuuden oppia toista kotikieltään – vaikkakin sitten A1-kielenä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kaksikielisyys on arvokas rikkaus. Oli sen kombinaatio sitten mikä tahansa. Antaisin melkein mitä vain, jos minulle olisi aikoinaan suotu se mahdollisuus. Kasvaa ja tulla kaksikieliseksi Suomen kansalaiseksi. Senpä tähden olen erittäin iloinen ja onnellinen, että meidän pojalle se mahdollisuus on annettu.

Ja Raaseporin uudelle kieliohjelmalle, sille toivon tuulta purjeisiin ja menestystä. Toivottavasti sen saama vastustus pienenisi ajan myötä.

🙂