Vuoden 2014 Nenäpäivä-hyväntekeväisyyskampanja on pyörinyt kohta kuukauden, ja se huipentuu tämän viikon perjantaina suureen Nenäpäivä-show’hun televisiossa.

Olen aikaisempina vuosina katsonut sivusilmällä tuota iloista, muutaman tunnin kestävää viihdekavalkaadia, ja joka kerta olen suhtautunut siihen hieman kaksijakoisesti. Näin on tapahtunut kuitenkin vain tunnetasolla. Painotan nyt sanaa tunnetaso, sillä muuten minusta on hienoa, että Nenäpäivä-tapahtuma on rantautunut myös Suomeen.

(kuva täältä)

Mutta niin, mikä Nenäpäivä-show’ssa sitten nostaa tunteet voimakkaasti pintaan? Vastaus löytyy niistä vakavista aiheista ja asioista, jotka on sisällytetty ja ujutettu mukaan ohjelman karnevalimaiseen tunnelmaan. Kuvista, joissa on maisemia köyhistä maista sekä pilkahduksia niiden asukkaiden elämästä ja hyvinvoinnista. Nämä kehitysmaissa tehdyt reportaasit kuuluvat olennaisesti koko Nenäpäivän luonteeseen ja ovat tärkeä osa sen kampanjaa.

Videokuvat apua tarvitsevista ihmisistä ja heidän jokapäiväisestä elämästään ovat aina, joka vuosi, olleet sykähdyttäviä, pysäyttäviä ja tunteikkaita. Erityisesti kuvissa esiintyvät lapset ja nuoret saavat hyvin helposti silmät sumeiksi ja kyyneleet vierähtämään poskille kenellä tahansa katsojista. Tai no, ainakin minä – tällainen herkkääkin herkempi ihminen – rupean helposti itkeä tihrustamaan hellyyttävien kuvien edessä etenkin, kun niiden taustalta löytyy karuja elämän realiteetteja ja huono-osaisuutta.

(kuva täältä)

Joku voisi todeta, että on hassua, ellei jopa väärin, herättää ihmisiä hyväntekeväisyyteen ilon, riemun ja hauskanpidon kautta, niin kuin Nenäpäivä piilottelematta tekee. Mielestäni siinä ei ole mitään outoa; hyvä vain, jos ihmiset innostuvat lahjoittamaan rahaa erilaisiin tärkeisiin kohteisiin ja tavoitteisiin. Olisi kuitenkin hienoa ja suotavaa, jos se kipinä tehdä hyvää ja auttaa huonompiosaisia säilyisi myös Nenäpäivä-show’n ja -kampanjan jälkeenkin. Että hyväntekeväisyydestä tulisi osa meidän kaikkien elämää, ja se jatkuisi säännöllisesti vaikkapa kuukausilahjoituksina.

Usein sanotaan, että jo pienelläkin lahjoituksella voi saada paljon hyvää aikaa. Toivottavasti mahdollisimman moni muistaisi tämän. Tällöin kynnys ryhtyä hyväntekijäksi madaltuu huomattavasti, kun tiedostaa jo muutaman euron riittävän tarpeellisten ja tärkeiden asioiden toimittamiseen niitä tarvitseville. Ei siis tarvita kovinkaan suuria ja huomattavia rahasummia, jotta voi edesauttaa kehitysmaissa asuvien ihmisten terveyttä ja parantaa heidän elämänlaatuaan.

(kuva täältä)

Itse olen ollut säännöllisen epäsäännöllinen hyväntekijä ja antanut aina hetken mielijohteesta rahaa keräyksiin. Näin siitäkin huolimatta, vaikka olen itku silmässä katsonut niitä aikaisempien vuosien Nenäpäivä-karkeloita herkistävine reportaaseineen. Olisin voinut toimia paremmin jo aikaisemmin, mutta jokin selittämätön seikka on jarruttanut tekemisiäni ja ryhtymistäni säännöllisemmäksi lahjoittajaksi.

Nyt haluan kuitenkin tehdä viimein muutoksen ja alkaa tukea enemmän hyväntekeväisyyskohteita. Osa syynä tähän tekoon on myös Trendin toimituksen aiemmin heittämä haaste 10 haaveen/unelman listasta (jota en vielä ole saanut julkaistuksi, mutta se on kyllä piakkoin tulossa tänne luettavaksi). Tuohon listaan olen kirjoittanut yhdeksi haaveekseni tulla paremmaksi hyväntekijäksi. Ja nyt olisi erinomainen tilaisuus, ja syykin, saada tuo haave aluille.

* * *

Nenäpäivä 2014 -kampanjan avustuskohteisiin ja kampanjassa mukana oleviin säätiöhin sekä niiden hankkeisiin voi tutustua täällä. Nenäpäivän avulla tehtyjä, aikaisempia saavutuksia kehitysmaissa voi puolestaan lukea täältä.

Ja asioista tärkeimpään, eli lahjoittamiseen, pystyy osallistumaan esimerkiki klikkaamalla tästä.

(kuva täältä)

Tehdään yhdessä hyvää. Nyt ja jatkossakin.

🙂

(Tämä kirjoitus ei ole mikään sovittu yhteistyö Nenäpäivän kanssa. Bloginpitäjä on pelkästä hyväntahtoisuudestaan halunnut kirjoittaa aiheesta.)