Se ilmestyi jälleen. Salakavalasti meidän postilaatikkoon. Hieman olin jo ehtinyt sitä odotellakin, kunnes viime perjantaina se vihdoin rävähti silmilleni. Tuo kirkkaankeltainen väri postilaatikkomme pohjalla.

Puhun siis siitä kuuluisasta aikuisten suuresta lelukirjasta. Eli Hullujen Päivien kuvastosta.

Ehkä harmiksi, mutta samalla myös onneksi (ja etenkin minun lompakkoni onneksi), Stokkan Hullujen Päiväien tarjonta ei tänä syksynä innostanut. Voisin sanoa, että olin vähän pettynytkin. Viime keväänä ja edellissyksynä oli pikemminkin jopa vaikeuksia valita, mikä niistä monista kivoista ja pitempään haaveilluista jutuista voisi mahdollisesti päätyä meidän kotiimme.

Mutta tosiaan, tällä kertaa valinnat ja päätökset oli aikalailla nopeasti tehty.

Hullujen Päivien keskiviikon himotuimmat – ja osin tarpeellisimmat jutut (kollaasin kuvat: Hullujen Päivien verkkokuvasto, syksy 2014).

Selaillessani tuota maagista keltaista haamukuvastoa tai surffaillessani Hullujen Päivien nettisivuilla, keskityn aina lähinnä astioihin, sisustusesineisiin, kodintekstiileihin, valaisimiin ja huonekaluihin. Myös kodinkone- ja elektroniikkaosiot tulee usein katsottua läpi. En ole koskaan hankkinut Hulluilta Päiviltä itselleni vaatteita tai kenkiä (pojalle kylläkin). Tällä kertaa sääntöön tuli kuitenkin poikkeus, sillä aloin haaveilla kuvastosta löytyneistä Sorelin talvikengistä, jotka tulivat myyntiin heti ensimmäisenä päivänä, keskiviikkona. Myös pojalle näkyi löytyvän vaihtoehtoja talvikengiksi. Lisäksi pari Iittalan tuikkua poltteli haaveilu mä-haluun-mä-haluun-listalla.

Siinä sitten pähkäilemään, mitä oikein lähteä metsästämään. Etenkin pojan kenkien osalta piti miettiä hieman pidempään, millaiset popot hän (mahdollisesti) saisi talveksi. Sopivia vaihtoehtoja kun näytti löytyvän keskiviikon lisäksi myös torstaina.

Uutta aikaisempiin Hulluihin Päiviin verrattuna oli tänä vuonna, että ostointoilun makuun oli mahdollista päästä jo heti kello aamuseiskalta. Tämä tarkoitti sitä, että melkein heti aamuherätyksen jälkeen piti olla kärppänä, silmät ristissä, valmiina netissä, ettei vaan menisi jotain ohitse. Tämä oli ainoa vaihtoehto, kun en kerta kesken työpäivänkään olisi ehtinyt klikkailemaan virtuaalista ostoskoria. Ja kaikkein vähiten olisin pystynyt, saati halunnut, lähteä oikein paikan päälle tavarataloon, hikoilemaan keskelle vyöryviä ihmismassoja (sekä menettämään hermoni).

* * *

Paljastetaan myöhemmin, jos ja kun onnistuin jotain haalimaan itselleni ja pojalle.

🙂