Lapsi ja i-hah-haa-nat hevoset (sekä lapsuuden heppamuistoja)

Kun kysyn pojalta, ”Missä hevonen?” tai siis heppa, hän näyttää makuuhuoneen verhoja. Aivan, siinähän niitä on. Olet aivan oikeassa.

Mutta mitä jos lähdettäisiin katsomaan ihan oikeita heppoja, kun niitä kerta löytyy ihan tuosta läheltä sopivan kävelymatkan päästä?

IMG_4317_paint.jpg

Siitä on jo useampi viikko, kun ensimmäisen kerran huomasin autolla mennessäni, että läheisen tilan hevoset oli päästetty kesälaitumille. Tosin kesti toissapäivään asti, ennen kuin päätin viedä pojan viimein katsomaan niitä. Hän oli tietenkin innoissaan nähdessään eläimet.

IMG_4319_paint.jpg

Voi, miten nättejä heppoja! Ja kivojakin ne olivat ainakin siinä mielessä, että ne tulivat ihan aidan taakse katselemaan ja ihmettelemään meitä. Tuona päivänä oli ihanan lämmintä ja aurinkoista, kuten kuvistakin näkyy. Aivan toista siis, mitä eilen ja tänään on ollut. Eli tulepa pian takaisin, kaunis sää! Tämä kaksi päivää kestänyt jatkuva sade ja sisällä olo alkavat tuntua jo tylsältä.

Mutta takaisin niihin hevosiin. Itse en ole koskaan ollut mitenkään yli-innostunut ja -kiinnostunut niistä. Täytyi jopa muistella hetken aikaa, olenko koskaan edes ratsastanut hevosella. Tuli hämärä mielikuva, että kerran olen tainut nousta jonkun hevosen selkään. Selvästi paremmin muistan ne lapsena koetut poniratsastukset sekä Kreikassa tehdyn, opastetun retken aasin selässä istuen.

Huolimatta siitä, etteivät hevoset ja ratsastus ollet lapsuudessa mikään must-juttu, luin kuitenkin innokkaasti kirjastosta lainattuja Merja Jalon hevoskirjoja sekä kaverille tullutta Hevoshullua. Tiedä sitten, miksi ne kiinnostivat. Varmaan siitä syystä, että kaverinikin luki niitä. Hän myös yritti saada minusta jollain tapaa heppahöperöä viemällä minut muutaman kerran tallille katsomaan ja rapsuttamaan näitä nelijalkaisia, uljaita eläimiä.

Siinähän yritti ja aivan turhaan.

Minusta ja hevosista ei koskaan tullut sydänystäviä.

IMG_4321_paint.jpg

Hienoja ja kauniita eläimiä ne kuitenkin ovat, sen myönnän. Ja tyydyn katselemaan niitä sopivan välimatkan päästä.

Mutta jos nyt joskus näin aikuisiällä tulee mahdollisuus päästä ratsastamaan, niin melko varmasti käytän sen mahdollisuuden hyväksi.

🙂

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

”Talk to me!” – Tim Gunn, he’s back (yes!!!) – plus pari muuta vanhempaa miestä

Hehkutin jo viime kesänä ja viimeksi myös tämän vuoden alussa Muodin huipulle -ohjelmaa. Olen pitänyt sitä aina kesäsarjana, ja yllätys oli pienoinen, kun huomasin sitä esitettävän myös viime talvena. Nyt ohjelma näyttää palanneen alkuperäiseen ruotuunsa, sillä Muodin huipulle on täällä taas!

Niin, ja tietysti myös Tim Gunn.

Tim-Gunn-640x366.jpg

(kuva täältä)

Mies, joka on ohjelman yksi parhaista jutuista. Sinä päivänä, kun Tim Gunn ei enää ilahduta olemassa olollaan Muodin huipulle -sarjassa, lopetan varmasti ohjelman katsomisen.

muodinhuipulle_1.jpg

(kuva täältä)

Koska en osaa kuvitella, että joku toinen onnistuisi hyppäämään hänen saappaisiinsa ja täyttämään hänen jättämänsä aukon ohjelmassa.

Ei siihen kukaan pystyisi, vaikka hänelle sanoisi Tim’iä lainaten ”Make it work”.

Koska Tim Gunn…on vaan Tim Gunn. Yksinkertaisesti.

Tästä taisi sitten tulla sellainen pieni fanituskirjoitus…

* * *

Kun nyt kerta sana fanitus on mainittu ja puhe on ollut muutenkin vanhemmista mieshenkilöistä, voisin kertoa, että Tim Gunn’in lisäksi  ”Oi, mikä ihana mies!” -listalleni kuuluu myös muutama muu vanhempi julkkis. George Clooney iski tajuntaan jo Teho-osaston aikoihin, Clint Eastwood puolestaan ilmestyi fanituslistalle joskus 2000-luvun alun jälkeen. Colin Firth taas lamaannutti ensimmäisen kerran Bridget Jones -leffojen kautta. Niin, ja sitten on vielä Johnny Depp…

En tiedä, miksi nimen omaan nämä varttuneemmat miehet ovat lyöneet jalat veteliksi. En osaa myöskään selittää, miksi silmä lepää mieluiten heidän kuvissaan. Miksei nuoremmilla komistuksilla ole samanlaista vaikutusta? Täytyy myöntää, että osittain ehkä tästä kiinnostuksestani vanhempiin miesjulkkiksiin en edes tiedä kovin hyvin niitä nuorempia sydänten murskaajia. On joo olemassa Ryan Gosling ja Jared Leto, mutta siihen se lista sitten alkaakin minun osaltani suurin piirtein loppua. Ovathan nämä edellä mainitut komeita ja enemmän omaa ikääni lähellä, mutta…

Ei, ei, ei.

Varttuneempi ja charmantti mies – se on se, joka enempi iskee. Ja myös lamaannuttaa.

Riippuen toki ihan tilanteesta.

🙂

Suhteet Oma elämä Höpsöä Uutiset ja yhteiskunta