Puutarhassa näyttää tällä hetkellä vaalean- ja aniliininpunaiselta

Jos ruukkuistutuksia ei oteta huomioon, meidän pihan päävärit (vihreän lisäksi) ovat tällä hetkellä hempeä vaaleanpunainen ja syvänpuhuva aniliininpunainen.

IMG_4292_paint.jpg

Viimeisinkin kolmesta syreenistä päätti vihdoin aloittaa kukintansa. Se on mielestäni myös kaunein. Valkoinen ja liila syreeni, niiden kukkaloisto näyttää olevan lähes tulkoon ollutta ja mennyttä tältä erää.

IMG_4325_paint.jpg

Myös rhododendronit antoivat odotuttaa, ennen kuin ne puhkesivat kukkaan. Pensaat istutettiin viime vuonna. Ne olivat ensimmäisiä omia hankintoja silloiselle uudelle pihallemme.

IMG_4309_paint.jpg

Pionit… tiedän, että olen hehkuttanut niistä jo niin moneen otteeseen. Kauan on pitänyt odottaa niiden kukkimista. Jopa niin kauan, että täytyi hankkia sisälle pariin otteeseen pionikimppu helpottamaan odottelua. Mutta nyt ne pihalla olevat yksilöt ovat viimein täydessä loistossa, mutta vain osa niistä. Näiden aniliininpunaisten lisäksi puutarhasta löytyy myös toista lajiketta olevia, vaaleanpunaisia pioneja. Ne ovat kuitenkin vielä nupuilla.

Hyvä näin. Riittääpä silloin sitä kaunista katseltavaa jatkossakin.

🙂

 

 

Koti Sisustus

Onneksi meillä on Ruotsi

Vuosi sitten katselin melkein itku silmässä bileprinsessan häitä, eilen oli sitten katseluvuorossa hänen ensimmäisen lapsensa kastetilaisuus.

Prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neill’in tytärellä, prinsessa Leonorella oli siis eilen ensimmäiset suuret juhlansa. Perinteiset ja sangen hienot juhlat olikin, mutta ymmärrettävistä syistä ne eivät olleet aivan yhtä loistokkaat kuin Leonoren serkun, prinsessa Estellen kastetilaisuus pari vuotta sitten.

Prinsessa Leonoren juhlien vieraslista oli pidetty suppeana käsittäen sukulaisia ja ystäviä sekä joukon Ruotsin poliittisia virkaihmisiä. Paikalla ei ollut muiden Euroopan maiden kuninkaallisia. Sinänsä harmi, sillä tv-lähetyksestä jäi näin eräs mielenkiintoinen ja odotettu osa melkein kokonaan pois – nimittäin pukukavalkaadin katselu ja ihastelu. Nyt se osuus lykättiin lähinnä vain Ruotsin kuningasperheen hartioille. Hyvää yritystä tarjosivat myös Chrisin puolen sukulaiset ja ystävät. Kaikkien kolmen kuningasperheen naisen, Madeleinen, kruunuprinsessa Victorian sekä kuningatar Silvian, asut olivat kuitenkin sitä, mitä oli lähdetty katsomaan ja odottamaan tv-lähetyksestä. Tyttäret Madeleine ja Victoria olivat kumpikin valinneet päälleen upeaa roosaa sekä päähän kauniit asusteet. Samaten äiti Silvia näytti aina yhtä tyylikkäältä lemmikinsinisessä asussaan ja pääkoristeessaan. Silvia näyttää muuten aina yhtä nuorekkaalta vuodesta toiseen. Ei ihan heti uskoisi, että hän on piirun verran yli 70-vuotias. Eikä tietenkään saa unohtaa valloittavaa prinsessa Estelleä, joka hurmasi suloisessa mekossaan ja päässä olleella rusetillaan. Pisteet myös siitä, kun kamera tallensi hänet istumassa omalla pienellä istuimellaan jalat reilusti nostettuna tuolille. Hienosti pikku neiti kyllä klaarasi tilaisuuden, vaikka olikin kuulemma ilveillyt hauskasti aina silloin tällöin.

Chris’in sukulaisista ja ystävistä löytyi aika lailla hyvää vastustusta kuninkaallisten pukuvalinnoille. Etenkin komeissa pääkoristeissaan he menivät muutaman askeleen edelle verrattuna hillitympiin asusteisiin pukeutuneita prinsessoja ja kuningatarta. Mutta nämä koristeelliset ilmestykset olivatkin ulkomailta eivätkä yksinkertaisuuteen ja pelkistettyyn tottuneita ruotsalaisia. Hienoa kuitenkin, että koreampaakin tyyliä päästiin juhlissa ihailemaan.

* * *

Ruotsissa nousee aina tasaisin väliajoin keskustelu kuningashuoneen rahankäytöstä ja ylipäätään koko monarkian olemassa olosta. Enemmistö kansasta on edelleen sen takana, eikä kuningasperhe, kuten ei myöskään Ruotsin valtiopäivät, ole näyttäneet merkkejä tahdosta ajaa monarkiaa alas. Onneksi, koska muuten meillä täällä Suomenlahden toisella puolella ei olisi mitään, jota seurata ja katsella. Vaikka moni suomalainen vakuuttaa viis veivaavansa naapurimaamme kuninkaallisten elämästä, meille kuitenkin annetaan aina mahdollisuus päästä seuraamaan heidän häitään ja kastetilaisuuksiaan sekä varmaan vastaisuudessa myös hautajaisia, vaikka niitä ei nyt tietenkään soisi ilmaantuvan. Niin, ja onhan meille tarjottu myös vuosittain ohjelma, jossa on tehty katsaus kuningasperheen edellisvuoden elämään. Siitä tulikin mieleen, että tänä vuonna kyseinen ohjelma ei ole osunut silmiin. Eli olenko onnistunut jotenkin missaamaan sen…

No, mutta joka tapauksessa suomalaisille tarjotaan se mahdollisuus päästä kurkistamaan Ruotsin kuningashuoneen tapahtumiin aina, kun siellä vaan tapahtuu jotain suurta. Jos näin ei tehtäisi ja tv-lähetykset jäisivät tulematta, ei sekään olisi varmaan hyvä juttu, ja ihmiset alkaisivat ihmettelemään asiaa ja kyselemään lähetysten perään. Siitäkin huolimatta, vaikka muuten on annettu mielikuva, etteivät ne kuninkaalliset nyt niin paljoa merkitse. Mutta taitavat kuitenkin merkitä, ainakin pikkuisen.

Niin, että onneksi meillä on olemassa Ruotsi.

🙂

Puheenaiheet Höpsöä Uutiset ja yhteiskunta