Kesä keittiössä
Hedelmä- ja vihannesosasto tuntuu olevan suosikkiosastoni käydessäni ruokakaupassa. Vietän siellä aina suurimman osan ostosajasta. Vaikka suosinkin enemmän tuoreiden vihannesten ja hedelmien hankkimista torilta tai lähiruokamarkkinoilta, HeVi-osastoon on valitettavasti turvauduttava liian usein, lähinnä ilmastollisista ja maantieteellisistä syistä.
Kun kävin toissapäivänä ruokaostoksilla, aistini olivat kenties normaalia herkemmässä tilassa, sillä tunsin yllättäen ihanan ja houkuttelevan tuoksun kierreltyäni hetken hedelmä- ja vihanneslaatikoiden keskellä. Silmäni alkoivat innokkaasti etsiä tuoksun aiheuttajaa. Katse päätyi ensin laatikkoon, jossa oli pieniä keltaoranssin värisiä, nukkaposkisia aprikooseja. Lähemmäksi mentyäni älysin kuitenkin, että tuoksu oli peräisin jostain muualta. Samassa huomasin aikalailla vieressä pari laatikollista keltapunaisia nektariineja ja yhdistin tuoksun heti niihin. Koska kilohinta ei ollut huimaava, mukaan lähti muutama tällainen herkkupallero. Aprikoosit olivat tehneet myös sen verran vaikutuksen, että nappasin niitäkin kärryyn huolimatta korkeammasta kilohinnasta.
Vaikka nurisin aiemmin tällä viikolla sään muutoksesta ja yllättäen hyökänneistä helleaalloista, muistin kuitenkin nektariinit ja aprikoosit kotiin kannettuani, miksi kesä on kuitenkin vuoden parasta aikaa. Juuri silloinhan on mahdollista syödä kaikkia ihania ja vedet kielelle saavia hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Niin, ja silloin on myös mahdollista kasvattaa jotain itsekin.
Olen viime päivät miettinyt innokkaasti, mitä juttuja laittaisin yrittäisin kasvatella tänä kesänä pienellä kasvimaallani. Kasvimaakärpänen on puraissut nyt huomattavasti pahemmin verrattuna viime vuoteen. Toivottavasti en kuitenkaan ole haukkaamassa liian isoa palasta ja haalimassa liikaa kasvatettavaa sekä työtä osakseni. Täytyy yrittää pitää pää kylmännä ja hillitä innostusta. Palaan myöhemmin tarkemmin tähän kasvimaaprojektiin ja myös ruukkuviljelyyn.
Mutta siis toistaiseksi kasvatusintoiluani saa lievittää vielä tuo kaupan HeVi-osasto. Tänään piti mennä taas fiilistelemään, mutta eihän siitä mitään tullut. Auto ei startannut. Akku pahanen oli päässyt kulumaan loppuun. Joku onneton hajamielinen (minä) oli onnistunut jättäämään pelkääjänpaikan oven huonosti kiinni pariksi päiväksi, ja sisällä katossa palanut valo oli tietenkin imaissut akun tyhjiin. No, eihän siinä mennyt kuin vähän yli kymmenen vuotta, ennen kuin sain akun ensimmäistä kertaa elottomaksi. Mutta enköhän tästä lähtien ole taas hitusen huolellisempi tässäkin asiassa.
Onneksi miehen auto, akku ja pari kaapelia ovat pelastaneet autoparkani.
🙂
