Viime viikonloppuna se sitten alkoi ja aikas rytinällä, kuten me kaikki niin tiedämme. Nimittäin kesä.

Ainakin siinä mielessä se starttasi, jos ja kun sattui katsomaan lämpömittarin lukemia.

Samaan aikaan meidän perheessä tuli vietettyä myös ensimmäinen mökkiviikonloppu tämän vuoden osalta. Saunomista, grillausta, ulkona olemista, löhöilyä. Niitä perinteisiä juttuja, joita mökillä on tapana tehdä.

Lauantaina täytyi vetää vielä collegehousut ja sukat jalkaan, jos mieli istuskella terassilla. Tuuli kävi nimittäin ikävän puoleisesti merenlahdelta.

Mutta sunnuntaina pystyi jo sitten heittämään ainakin sukat pois.

* * *

Vielä jokunen viikko odottelin ja kaipailin kunnon kevään alkamista. Päiviä, jolloin olisin pystynyt vetämään trenssin tai nahkatakin päälle ja ohuen huivin kaulaan. Jostain kumman syystä niitä päiviä ei siunaantunut kuin muutama hassu kappale. Seuraavaksi sitten oltiinkin jo tilanteessa, jossa kevätvaatteetkin alkoivat tuntua liian kuumilta ja oli suunnattava katse kesävaatelaatikoihin. Olin jollain tapaa hieman katkera, jos näin nyt voi sanoa. Tuntui aivan siltä, kuin kevät olisi riistetty pois tuosta noin vain ja korvikkeeksi tarjoiltiin ennenaikaisia lämpöaaltoja sekä tukahdetuttua, paikallaan seisovaa ilmaa.

Ei saa nyt kuitenkaan ymmärtää väärin, ettenkö pitäisi kesästä ja lämpimistä keleistä. Tykkään toki, mutta kohtuus kaikessa. Hellepäivät ovat fine, mutta välistä on mukava viettää vähän viileämpiäkin päiviä, jotta ulkona pystyisi tekemään muutakin kuin kököttää varjossa suojautuakseen auringolta. Minulle on valitettavasti annettu ne huonot geenit, mitä tulee auringon sietokykyyn. Kuulun ihotyyppiluokkaan II, jota kuvastaa herkkä palaminen ja huono sekä vähäinen ruskettuminen. Joudun siis kesäisin läträämään korkeakertoimisilla aurinkosuojilla. Mies puolestaan omaa suomenruotsalais- sekä saaristolaisgeenejä, ja salaa kadehdin hänen ihonsa pienempää palamisriskiä sekä taipumusta ruskettua nopeasti. Kuuluu selvästi tyyppiluokkaan III. Kokemuksen perusteella uskallan vahvasi veikata, että poika on ruskettumisasiassa (onneksi) perinyt isänsä geenit. Hänelle on jo nyt ilmestynyt kaikista suojautumiskeinoista huolimatta kevyt, terveennäköinen päivetys kasvoille. Itse helottaisin vastaavassa tilanteessa ensin pitkään lievästi punaisena, ennen kuin rusketus pääsisi vähitellen esiin.

Kaiken tämän ennenaikaisen hellekesän hyökkäyksen keskellä olen kuitenkin iloinen, että sitä lämpöä on piisannut. Se on nimittäin tehnyt kaikesta huolimatta hyvää mielelle ja piristänyt oloa. Mutta kuten jo sanoin, kohtuu kaikessa niin kaikki tuntuu paremmalta. Jopa helteetkin.

Tänään on jo ollut selvästi viileämpää, +22 astetta. Miten huomattavasti mukavammalta se onkaan tuntunut.

🙂