Voittaako suvaitsevaisuus ja rakoileeko naapurimaiden lojaalisuus? – Valmistautumista illan Euroviisufinaaliin

Tänään se sitten vihdoin huipentuu. Illalla nimittäin katsotaan tämänvuotisten Euroviisujen finaalia. Kuohuviinipullo on jo viilenemässä.

Viimeviikkoisen edustuskappaleiden esikatselumaratonin jälkeen olen ehtinyt tietysti katsoa kisojen molemmat semifinaalilähetykset. Melkein kaikki suosikkikappaleeni etenivät finaaliin; Viro taisi olla ainoa, joka putosi kyydistä pois. Löysin kuitenkin semifinaaleista tilalle uuden suosikin, Sveitsin. Tykkäämistäni kappaleista Ranskaa ja isäntämaata Tanskaa (heh, mikä sopiva loppustemmaus) pääsee kuuntelemaan ensi kertaa livenä suurelta lavalta vasta tänään, sillä niiden ei tarvinnut osallistua semifinaaleihin. Toivottavasti esitykset toimivat ja myös vakuuttavat.

Semifinaalien jälkeen suosikkini ovat seuraavat maat. Ne eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä. Toivon niille kaikille tasapuolisesti menestystä ja tietenkin olisi huippua, että voittaja löytyisi niiden joukosta.

Itävalta

http://is13.snstatic.fi/img/658/1288686133349.jpg

(kuva täältä)

Itävallan osalta semifinaali meni jännittäväksi, sillä Conchita Wurst valittiin satunnaisen järjestyksen mukaisesti viimeisenä finaalin. Tosin se oli enemmän kuin arvattavissa, että Itävalta sen viimeisen finaalipaikan ottaisi, kun katsoi, keitä muita oli vaihtoehtoina. Mutta jättiyllätys se olisi ollut, jos tämä huomiota ja kohuakin herättänyt esiintyjä olisi tipahtanut kisoista kesken kaiken pois.

Finaalilähetyksen pisteidenjakovaiheessa sitten nähdään, missä maissa löytyy suvaitsevaisuutta ja mitkä ovat konservatiivisesti rajoittuneita. Olisihan se vähän nurinkurista jättää antamatta hyviä pisteitä Itävallalle pelkästään sen takia, että esittäjänä on parrakas nainen, joka on oikeasti drag queen’ia harrastava mies. Ainakin minusta on hienoa, että Itävalta on uskaltanut erottautua massasta ja lähettää kisoihin huomiota ja keskustelua herättävän esiintyjän. Itse kappale on myös niin mahtava, että sille kuuluisi oikeutetusti huippupisteitä.

Malta

http://www.viisukuppila.fi/wp-content/uploads/2014/04/Firelight-2-660x557.jpg

(kuva täältä)

Maltan iloinen rallattelu viisu näytti ja yllätti sittenkin etenemällä loppukilpailuun. Aikaisemmin en ihan jaksanut uskoa sen pääsystä finaalin, vaikka sitä kovasti toivoinkin. Mutta nyt siis tätä Firelight’in esittämää popin, countryn ja kansanmusiikin yhdistelmää pursuavaa kappaletta pääsee kuulemaan uudestaan live-esityksenä. Huippua.

Alankomaat

http://www.viisukuppila.fi/wp-content/uploads/2014/03/Ilse-and-Wylon.png

(kuva täältä)

Samoin kuin Malta kohdalla olin hieman epäilevä Alankomaiden pääsystä finaaliin. Olin kuitenkin väärässä ja onneksi näin. The Common Linnets -dueton  esitys toimi erinomaisesti livenä ja on edelleen ihanaa kuunneltavaa.

Armenia

 

images?q=tbn:ANd9GcRMx5EnO539Cz8jN9DDd1ePCDdwzTntD9ElT0MhKeS_E3Y7jgy5bg

(kuva täältä)

Armenia ja sen edustaja Aram MP3 pääsivät ennakko-odotusten mukaisesti finaaliin. Mahtipontinen kappale toimi musiikkivideon ulkopuolellakin livenä esitettynä. Tykkäsin ja kovasti.

Sveitsi

Q:_BildarchivPersonenSebalter20140210_Sebalter

(kuva täältä)

Sveitsin edustuskappale ilostutti ja jäi paremmin mieleen vasta semifinaaleissa, vaikka muistan sen joten kuten jo esikatselumaratonista. Maltan biisin tapaan tämäkin kappale on rallattelubiisi, joka jää helposti soimaan päähän. Olin iloinen, kun Sveitsi ja sen edustaja Sebalter etenivät finaaliin.

Suomi

http://yle.fi/etusivu/kuvat/id36731-kuva1.jpg

(kuva täältä)

Itävallan tavoin myös Softenginen pojilla oli jännittävät paikat toisessa semifinaalissa, kun finaalipaikat hupenivat toinen toisensa perään eikä valinta ollut vielä osunut omalle kohdalle. Onneksi Suomi pääsi sitten lopulta satunnaisessa järjestyksessä ilmoitettuna toiseksi viimeisenä jatkoon ennen Itävaltaa. Poikien esiintyminen semifinaalissa oli lähes tulkoon hieno. Ehkä enempi olisi voinut irroitella lavalla ja olla katsekontaktissa tv-kameroihin. Saa nähdä, pistääkö viisikko enempi itsensä likoon illalla ja huomioisi ne kameratkin, jos vain mahdollista.

* * *

Tänään on siis tiedossa jännittävä ja musiikintäyteinen ilta. Oma spektaakkelinsa on aina se ikuisuudelta tuntuva pisteidenjako, joka on niin monena vuonna mennyt suurinpiirtein saman kaavan mukaan. Naapurimaat muistavat uskollisesti toisiaan antamalla parhaimpia pisteitä toisilleen. Tunnetusti Itä-Euroopan maat ja entisen Neuvostoliiton jäsenvaltiot tahtovat menetellä näin, olipa naapureiden kappaleet miten hyviä, loisteliaita, kauheita tai kuraa tahansa. Mielenkiintoista nähdä, millainen tilanne on tänä vuonna. Etenkin Ukrainan ja Venäjän osalta, vaikka poliittisten seikkojen ei yleensä anneta vaikuttaa liian paljoa kisoihin. Mutta hyvähän se olisi, jos jossain vaiheessa tapahtuisi se muutos, että lakattaisiin olemasta liian lojaaleja naapureilleen. Silloin Euroviisuissa olisi kenties vielä enemmän jännitettävää.

Oikein hauskaa viisuiltaa itse kullekin, kuka niitä nyt meinaakin sitten katsoa!

🙂

Kulttuuri Musiikki

Luin kirjan – Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Olen lukenut viime aikoina kirjoja, jotka eivät ole julkaisuvuodeltaan kaikkein tuoreimpia. Ehkä minulla oli jotain parempaa tekemistä niihin aikoihin, kun teokset näkivät ensi kertaa päivänvalon tullessaan ulos painokoneesta. Mikä muu syy nyt voisi selittää hitauttani tarttua näihin menneiden aikojen puhutuimpiin ja suosituimpiin kirjoihin. No mutta hyvä, että sitä aikaa on tuntunut nyt olevan.

Sain muutama päivä sitten päätökseen lainaamani kirjan Vadelmavenepakolainen. Tämä Miika Nousiaisen kirjoittama teos kertoo suomalaismiehestä, joka on lapsuudestaan asti ihaillut Ruotsia ja ruotsalaisia niin paljon, että on päättänyt vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja tulla maan kansalaiseksi. Miehelle ei riitä, että unelma toteutuisi realistisessa ajassa vieden useita vuosia. Ei, hänen pitää päästä siihen käsiksi mentaliteetilla kaikki-mulle-tässä-heti-nyt. Tietenkin se vaatii kekseliäitä ja häikäilemättömiäkin keinoja, mutta suomalaismies on valmis tekemään kaikkensa saavuttaakseen pitkäaikaisen haaveensa. Kun unelma lopulta sitten toteutuu, miehen elämä on hetken mukavaa ja leppoisaa, mutta vähitellen elo muuttuu riskialttiiksi sekä pakoiluksi kiinnijäämiseltä ja totuuden paljastumiselta. Mies on lopulta valmis käyttämään jopa itsetuhoisia keinoja pitääkseen kulissinsa kasassa.

IMG_4113_paint.jpg

Kirjan keskeisiksi teemoiksi nousevat Ruotsin sosiaalidemorkaatit, heidän luoma käsite ruotsalaisesta kansakodista sekä stereotypiat ruotsalaisista ja suomalaista. Nousiainen on tehnyt hyvää taustatyötä ruotsalaisten sosiaalidemokraattien historiasta ja kansankodin synnystä. Asioista entuudestaan tietämätön lukija saa niistä tarinan edetessä riittävän tietopaketin, jonka turvin pystyy ymmärtämään päähenkilön intoilua ruotsalaista elämää ja elämäntapaa kohtaan. Suomalaismies puhuu henkeen ja vereen kansankodin eli ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolesta, joka perustuu yhteishenkeen ja yhteisöllisyyteen. Hän haluaa ryhtyä kansankodin pelastajaksi ja on täysin varma, että hän tulisi voimaan ja nauttimaan elämästään niin paljon paremmin ruotsalaisena. Hän sanookin moneen otteeseen olevansa kansalaisuus-transu, joka on syntynyt väärän maan kansalaiseksi ja jonka ainoa keino selviytyä on muuttaa kansalaisuutensa ruotsalaiseksi. Lievittääkseen oloaan hän pukeutuu ruotsalaisten merkkiketjujen vaatteisiin, kuuntelee ruotsalaista musiikkia, tilaa kotiinsa ruotsalaisia sanoma- ja aikakauslehtiä sekä pitää kotonaan Ruotsille ja ruotsalaisuudelle pyhitettyä alttaria.

Kansalaisuusstereotypiat elävät omaa elämäänsä suomalaismiehen pään sisällä. Hän ehkä liioittelee liikaa mielikuviaan suomalaisista, koska hän vihaa ja halveksii heitä. Luonnollisista syistä etenkin muut suomalaismiehet ovat hänen parjaamisen kohteena. Päähenkilö haluaa tässäkin suhteessa olla kovasti ruotsalainen. Hänestä ruotsalaismies pukeutuu paremmin kuin suomalainen, osaa käyttäytyä sivistyneemmin, on parempi puoliso ja isä, osaa kasvattaa lapsensa eri tavalla, osaa ottaa toiset huomioon paremmin, on ymmärtäväisempi ja empaattisempi. Suomalaismiehet hän näkee vain viinanhakuisina, huonosti käyttäytyvinä, murjottajina ja kateellisina. Päähenkilö kieltää itse olevansa sellainen ja pönkittääkseen haavekuvaa itsestään hän toivoo pääsevänsä mahdollisimman pian ruotsalaiseksi ja etenkin ruotsalaiseksi aviopuolisoksi sekä isäksi.

Vaikka suomalaismiehen toiveet toteutuvat ja hän päättyy silminnähden syntyperäiseksi sekä perheelliseksi Ruotsin kansalaiseksi, hän ei kuitenkaan pysty täysin unohtamaan ja suojautumaan alkuperäiseltä minältään sekä kansalaisuudeltaan. Suomalaisuus ja suomalaiset piirteet ovat kaikesta huolimatta iskostuneet niin syvästi hänen sisimpäänsä, että ne alkavat vähitellen putkahdella esiin ruotsalaisen tekokuoren alta. Niille mies ei voi enää loppupeleissä mitään, vaan hänen on annettava periksi ja viimein luovutettava. Hän myöntää tuolloin, ehkä helpottuneena, että hän on sittenkin suomalainen.

* * *

Vadelmavenepakolainen oli ensimmäinen lukemani kirja Miika Nousiaiselta. Kerronta oli sujuvaa ja teksti värikästä sekä moninpaikoin humoristista. Varsinkin tarinan alkupuoli tarjosi monet naurun tirskahdukset. Loppua kohden ote hieman vakavoitui, ja päätös lyötiin lukijan silmille ehkä vähän liian nopeasti. Tarina jäi aavistuksen kesken, mikä antaa mahdollisuuden itse kuvitella, kuinka päähenkilölle loppujen lopuksi kävi. Toivottavasti hyvin, tähän tulokseen ainakin itse päädyin.

Vadelmavenepakolaisen jälkeen minulta löytyy kiinnostusta lukea muitakin Miika Nousiaisen kirjoja. Ajatteliln kuitenkin lukea tässä välissä muutamien muiden kirjailijoiden teoksia. Sitten vasta on hyvä aika palata taas Nousiaisen pariin.

🙂

 

Kulttuuri Kirjat