Yks blogi, yks vee
Siitä tuli eilen tasan vuosi, kun kirjoitin tänne Lilyyn ensimmäisen juttuni ja samalla aloitin tämän blogin pitämisen. Ehkä pienen tuuletuksen ja hip hei hurraa -huudon paikka! 🙂
Täytyy myöntää, että en ihan uskonut bloggausinnostukseni kestävän näinkään pitkälle. Ensimmäiset merkit luovutamisesta ja lopettamisesta oli aistittavissa vuoden vaihteessa, mutta päätin silti antaa blogilleni mahdollisuuden jatkaa kasvuaan. Päivä ja viikko kerrallaan. Kirjoitustahdilla ei ollut niin väliä. Ajattelin, että hyvä, jos pari kertaa viikossa saisin jotain kerrotuksi. Tammikuu menikin aika lailla hissukseen, mutta helmikuun pyörähtäessä käyntiin alkoikin yllättäen löytyä jostain ylimääräistä virtaa ja innostusta näpytellä enemmän tekstiä. Sillä tiellä onkin sitten tullut pysyteltyä aika kiitettävästi tähän päivään asti.
Aloitin blogin pitämisen, kun olin selvinnyt läpi reilut kuusi kuukautta esikoispoikamme vauvavuodesta. Silloin tuntui, että elämä oli pikkuhiljaa palautumassa jotakuinkin omille raiteilleen aikaisempien huurussa rämmittyjen kuukausien jälkeen. Tuntui, että aivot olivat jälleen kutakuinkin toimintakunnossa, jotta kirjoittamisessa ja ajatusten esiin tuomisessa olisi ollut jotain järkeä. Alkuvaiheessa paneuduin lähinnä äitiys- ja vauvajuttuihin, mutta vähitellen aihereviiri alkoi kuitenkin laajentua. Löysin jutun juurta muun muassa telkkariohjelmista, ruokaresepteistä sekä pihastamme, jonka kukkapenkki- ja kasvimaailmaan olimme tuolloin pääseet tutustumaan ensimmäistä kertaa muuttomme jälkeen. Sittemmin olen paneutunut myös ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin ja kirjoittanut niistä enemmän tai vähemmän pitkiä jaarituksia. Myös moneen haasteeseen on tullut mentyä innolla mukaan. Viimeisimpänä aluevaltauksena ovat olleet ehkä kirjat, joiden lukukokemuksista olen kirjoittanut.
Se, että olen jaksanut kirjoittaa ja päivittää blogiani näinkin pitkään ja suhteellisen tiheästi, on ollut mahdollista äitys- ja hoitovapaani vuoksi. Blogin jatko ja kohtalo puntaroidaan seuraavan kerran siinä vaiheessa, kun palaan loppukesästä takaisin töihin. Mutta siihen asti lupaan ja yritän parhaani mukaan pitää tätä pientä sekametelisoppa-liirumlaarun -tekelettäni elossa. Aika pitkälti omaksi ilokseni olen kirjoitellut, ja ilmeisesti joku näitä juttuja myös lukee satunnaisista kommenteista ja sydämistä päätellen. Kiitos teille siitä!
🙂
Kuva: EWE/Familjen i Frontmannahuset
