Tabo of losing weight
Olen miettinyt viime aikoina, että mahdankohan olla ainoa tämän ajatuksen kanssa. Miksi minun on niin vaikea sanoa ääneen ystävilleni ja tutuilleni, että hei, ajattelin pudottaa painoa. Ihan lungisti vain. Sen sijaan saatan sanoa, että olen alkanut pyöräilemaan tai siirryin pastasta tummaan, ihan arkipäiväisesti. Nämä ovat toki pieniä valintoja kohti isompaa muutosta, mutta mikä minua estää kailottamasta koko maailmalle että aijon muuttua parempaan?
Ehkä eniten takaraivossa kolkuttaa epäonnistumisen pelko. Tai se, että touhusta tulee pakkopullaa, jolloin tylsistyn ja lopetan. Tai se, että muut eivät ota tosissaan. Ärsyttäviä kertomuksia olen kuullut heiltä, joilla on jonkin sortin tiukka ruokavalio, jonka tuloksena tulisi olemaan kehonmuutos. Että jos sinä et voi sitä pullanpalaa tai leipää syödä ja joku, ystävä tai tuttu, tulee ja tokaisee siihen ”Hei, et sinä voi siihen kuolla. Ota nyt yksi pala vain!”. Niin, ei siihen kuolekkaan. Mutta kyse on periaatteesta ja siitä, mihin on lupautunut. Asia ei ehkä ole sinulle vakava, mutta minulle se on vakavaampaakin vakavampi asia. Voin ottaa löysiä, mutta omin ehdoin ja omalla tavallani.
Toinen asia, mitä en halusi kohdata tämän urakan aikana, on ”tämä on absoluuttinen totuus” -ihmiset. Minulle harvat ihmiset tuottavat inhon väreitä, mutta tämä ihmislaji saa ihokarvat nousemaan nollasta sataan alle sekunissa. Olkoot kyse sitten elämäntavasta, ruuasta tai vaikka uskonnosta. ”Kasvis syönti on ihmiselle parhaaksi, ja tämä on absoluuttinen totuus” ”Vilja ei sovi kellekkään ihmiselle, ja tämä on absoluuttinen totuus” yms. Asiat ja metodit, jotka ovat toimineet juuri sinulle, eivät välttämättä toimi minulle. Itse totesin viime kesänä, että sain painon pudotettu ihan perus ruokavaliolla (sekäsyöjä, enemmän vaaleaa lihaa kuin punaista ja sinne tänne kasvisruokapäiviä) ja liikunnalla. Vaikka ottaisinkin ruokavalion henkilökohtaisesti vakavasti, niin rajansa minullakin on. Jos haluat syödä tofu-kikherne-goijanmarja pirtelöitä ja pääsit sillä elämäsi kuntoon, hyvät sulle! Sitten kun paasaat ruuasta, kuin se olisi jumalasta seuraava asia, minä näytän punaista korttia ja annan pitkän pelikiellon. Ei mun pelialueella, kiitos!
Tämä kertomatta jättämisen tunne, johtaa myös siihen, miksi esiinnyn täälläkin aika anonyyminä. Profiilikuvan piirsin itse, mutta tuon lähemmäksi en muuta henkilökohtaista taida itsestäni paljastaa. Ainakaan vielä. Ehkä sitten, jos olen onnistunut, niin voin näyttää jo naamaani jossain.
En tiedä, ehkä pitäisi vain todeta että p—-n marjat. Ihan sama mitä muut ajattelee. Ihan sama mitä muut ajattelee siitä, jos mä lyllerrän salille ja hikoilen siellä pääni puhki. Vai pitäisikö napata rohkaisuryyppy ennen salille menoa. Argh, miksi ihmismieli ei voi olla suora putki, ilman umpisolmuja ja mielikuvitusta.