She is the fat chick

Kello on nyt noin 23.30. Enkä saa unta. Tosin näillä helteillä en ole saanu unta muutenkaan, mutta en myöskään saa unta koska olen miettinyt elämää vähän liikaa. Sillä, mitä seuraavaksi kirjoitan, ei ole mitään päätä eikä häntää. Mutta saampahan jotain ylös jonnekkin. Melkein mustaa valkoiselle. 

Itseasiassa olen miettinyt elämää viimeiset neljä kuukautta ihan liikaa. Välillä käydään ylhäällä, välillä alempaakin alempana. Viimepäivinä ollaan käyty hyvin alhaalla. Pettymys, turhautuminen ja ikävä on ollut lähiaikoina kovia sanoja. Kaipaan muutosta. Minkäkö sitten haluaisin muuttuvan?

Olen kyllästynyt siihen, että olen se isoin porukassa

Olen kyllästynyt siihen, että vaatteita etsiessäni niitä saa oikeasti metsästää, koska isot koot vastaavat yleensä tätimuotia. Olen kuitenkin iältäni 26 ja henkisesti vielä parikymppinen. 

Olen kyllästynyt siihen, että en voi mennä uimaan pelkään muiden tuomitsevan minut.

Olen kyllästynyt tuomitsemaan itseni.

Olen yksinkertaisesti kyllästynyt itseeni sellaisena kuin mitä nyt olen.

….

Vuosi sitten päätin, että siihen tulee stoppi ja ajattelin että haluan näyttää vielä ”nuorelta” ennenkuin täytän 30. Ettei niitä täti-vaatteita tarvitsisi enää käyttää ja päälle voi laittaa periaatteessa mitä vain, ilman että näytät armeijan komppanijateltalta. Toukokuussa 2013 aloitin työt, jolloin harrastin työmatkapyöräilyä noin 24 kilometriä per päivä, viitenä kertana viikossa. Sain laihdutettua kesän ja syksyn aikana 15 kiloa! Ja ilman mitään ääriruokavalioita, ihan perus maalaisjärjellä tehdyllä murkinalla. Sitten se iski, maailman tyhmin paikallisliikenne ja lumeton talvi sekä pitkät ja valottomat päivät. Työtkin loppuivat kun sopimus päättyi eikä jatkoa näkynyt.

Toukokuussa 2014 kävin vaa’alla, kun ajattelin taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja kaivaa rakkaan kaksipyöräisen mersuni tallista. Viisi kiloa oli tullut takaisin. Joka sinänsä on positiivista! Ajattelin, että olen takaisin lähtökuopissa. Mutta kesä ei olekkaan ollut helppo. Viimevuotinen työpaikka oli motivaatio, jonka takia tuli pyöräiltyä se säännölliset parikymmentä kilometriä per päivä. Nyt ilman sitä, pyöräily on ollut hyvin heikkoa ja on ollut kaikenlaisia muuttujia (tekosyitäkin). Paino on pyörinyt samoissa lukemissa onneksi, mutta nyt se saisi tippua. Mietin, että kun yksin asuvana en ole tulosvastuussa periaatteessa kellekkään (koska tästäkään projektista en ole kylillä hirveenä huudellu), niin ajattelin, että olisin edes täällä tulosvastuussa jollekkin. Ehkä. 

Nyt heinäkuussa olen yrittänyt polkea noin 20 kilometriä joka toinen päivä. Ensi viikolla lähden kotikonnuille häihin ja palaan vasta loppuviikosta takaisin. Sitten lähtee ruokailu syyniin ja säädetään liikunta oikein ja pääsen dokumentoimaan kaiken oikein tänne internettiinkin. Jos en missään muussa elämäni aikana onnistu, niin onnistuisin edes tässä. 

Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta ihan helvetin iso askel minulle. Kiitos näkemiin.