Hello from the other side eli takapuolesta

Mietin juuri, että mitä kirjoitettavaa minulla on, kun en käy vaa’alla enkä punnitse ruoka-aineita? Kirjoitanko siitä, kuinka kuinka hyvältä maistui sallittu vappumunkki? Vai siitä, kuinka päälleni sujahti hame, joka ei talvella mennyt kiinni? Vai jaanko kanssanne ilon siitä, kun salilla tulee edistystä? Kun saa lisätä laitteeseen vastusta. Kun pysyy lankussa 15 sekuntia kauemmin. Kun huomaa, että pienen tauonkin jälkeen, homma edelleen toimii eikä tunnu kuoleman esiasteelta?

Kaikki edellämainitut ovat varmaan yhtä hyviä puheenaiheita myös silloin, kun joku kysyy miten projekti etenee. Kun oikeasti tekisi mieli pyllistää. Siis ihan vaan esitelläkseen pakaroitaan. Että miten etenee helvetti? Etkö sä huomaa? Sillä hyvinä päivinä jopa minä itse huomaan pientä muutosta kropassa. Se voi olla vaan ohikiitävä hetki, kun vahingossa näkee peilikuvansa saunan lasiovessa. Tai jonkun tuntemattoman miehen katse, joka viipyy sen sekunnin kauemmin kuin ennen.

Ei sillä, että tätä ulkonäön vuoksi tehdään. Jos haluaisin olla mallimitoissa, niin helvetti vieköön, olisinhan minä. Uskon siihen, että ihminen pystyy mihin vaan. Kun haluaa. Kun haluaa paljon.

Ainiin. Toukokuun alussa jäi sokeri, vehnä ja alkoholi.  Sitähän mä tulin teille kertomaan!