I hate my steelyard!

Eilen. Punnitusaamu.

 

2015-08-14_19.43.04.jpg

 

Tämä lukema tarkoittaa siis sitä, että painoa oli tullut 300 g lisää! Kyllähän mä tiedän, että se vaihtelee ja, että läskin tilalle tulee lihasta ja olin edellisiltana syönyt iltapalan aika myöhään, MUTTA SILTI!

Olen noudattanut treeni- ja ruokaohjeita lähes orjallisesti. Kaiken lisäksi tällä toisella viikolla se on tuntunut välillä todella vaikealta. On ollut ihme mielihaluja. Kaupassa irtokarkit tuoksuivat sairaan hyvälle. Olen haaveillut lapsuuden lempiruoastani liha-makaronilaatikosta. Selailin omia ruokareseptejäni ja mietiskelin mitä kaikkea niistä teen ja syön, kun taas saan. Kukaanhan ei ole minulta oikeasti mitään edes kieltänyt. Paitsi minä itse.

Johtuiko se sitten tuosta typerästä vaa’an lukemasta, mutta koko päivä oli vähän matalalentoa eikä mikään huvittanut. Koko ajan oli nälkä ja piti repiä itsensä sohvalta treenaamaan. Treenin jälkeen päätin kuitenkin, että en anna tälle asialle enempää valtaa. Tein vapaamman ateriani. Söin ihan vähän Aurajuustoakin. Ja otin kaksi lasillista viiniä ( se ei ehkä ollut ihan sääntöjen mukaista).

Tuli parempi mieli.

P.S. Toinen edistymiseni mittari on mittanauha, jolla mittaan viikoittain vyötärönympärykseni. Sen lukema oli 2 cm vähemmän kuin viime viikolla 😉

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *