One lady down

Viime viikko alkoi hyvissä henkisissä merkeissä alun typerästä vaa’an lukemasta huolimatta.

Kun entinen liikunnanvieroksuja alkaakin yhtäkkiä treenaamaan tavoitteellisesti, tulos on tämä. Minulle suurta iloa tuotti se, että sain jalkaprässiin näin kovan lukeman. 85 kg. Lähes oman (entisen) elopainoni verran. Treeni kulki hyvin ja olin suunnitellut koko viikolle paljon jumppaa ja ähellystä.

Syömisissäkin päätin olla tarkka ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni grillattua kalkkunaa. Hyvää oli. Terveellistä. Ja vähärasvaista.

Keskiviikko oli treenivapaa, mutta tein aamusta pitkän kävelylenkin. Pukeuduin liikaa ja olin aivan hiessä. Sitäkin pidän nykyään ihan positiivisena asiana. Ennen se oli vaan merkki huonosta kunnosta ja ylipainosta. Sen vuoksi en sietänyt kesää (helle) enkä oikein talveakaan (toppavaatteet).

Torstaina kurkkuun alkoi koskea ja nenä vuotaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että voi saatana! En pääse salille! Enkä sitten päässytkään koko loppuviikkoon. En olisi pari kuukautta sitten mitenkään voinut kuvitella, että minua harmittaisi se, että joutuu lepäämään.

Vaikka ruoka ei kauheasti maistunutkaan, niin yritin tunnollisesti syödä. Perjantain vaakalukema 79,3 kg. Maanantain 79,2 kg.

Tänään ei enää flunssaa.

Eli huomenna vihdoin taas salille!