Halpojen likkojen herättämiä ajatuksia – Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918
Kävin katsomassa Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918. Näytelmä kertoo sisällissodan aikana Tampereelle perustetusta punaisesta naiskaartista. Olin vältellyt näytelmästä kirjoitettujen arvostelujen lukemista, koska halusin katsoa esityksen ilman suuria ennakko-odotuksia. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä näytelmää ylistettiin niin monessa paikassa ja loppujen lopuksi odotukseni olivatkin aika korkeat.
Näytelmä kuitenkin oli vähintään niin huikea, kuin arvostelujen perusteella saattoi odottaa. Se oli niin mieletön, että halusin kirjoittaa siitä, mutta toisaalta en tiennyt yhtään mitä kirjoittaa. Näytelmä herätti loputtoman määrän ajatuksia ja samaan aikaan veti aika sanattomaksi.
Halusin kirjoittaa siitä, miten vaikuttava näytelmä kokonaisuudessaan oli.
siitä, miten visuaalinen toteutus, musiikit ja näyttelijäsuoritukset yhdistyivät upeaksi kokonaisuudeksi.
siitä, miten hienosti räppi toimi tuoden kontrastia, mutta toisaalta sopien 1900-luvun alun työläisten maailmaan täydellisesti.
siitä, miten uskottavan ja vaikuttavan kuvan näytelmä antoi vuoden 1918 tapahtumista ilman romantisoituja sankaritarinoita.
siitä, kuinka muistin taas miten paljon kunnioitan ja ihailen teatterinäyttelijöitä.
siitä, miten paljon samaistuttavaa hahmoissa oli, vaikka samalla heidän maailmansa tuntui todella kaukaiselta ja täysin vieraalta.
siitä, miten rakkauden, seksuaalisuuden, ystävyyden ja yhteisöllisyyden merkitys ei ole riippuvainen ajasta, paikasta eikä olosuhteista.
siitä, miten näille tytöille housujen pukeminen oli vähintään yhtä suuri ja merkityksellinen asia, kuin aseisiin tarttuminen.
siitä, miten hirveää ja epäreilua on, että maailmassa on edelleen tyttöjä, jotka jakavat toisilleen ihastumisen ja ensimmäisen seksikerran kokemuksia luotien lentäessä ympärillä.
siitä, miten samalla heräsi kunnioitus siitä, kuinka nämä tytöt olivat valmiita taistelemaan aatteensa ja arvojensa puolesta, ja toisaalta kauhu siitä, että ihminen on oikeasti valmis vaikka tappamaan, kun hänet ajetaan tarpeeksi ahtaalle.
siitä, miten kornilta tuntui juoda väliajalla skumppaa ja miten vaikealta tuntui selata Instagramia kotiin tultuani.
siitä, miten näytelmä voi parhaimmillaan herättää samaan aikaan niin hyviä fiiliksiä, että hymyilyttää ja naurattaa, sekä niin karmeita fiiliksiä, että itkettää ja oksettaa.
ja siitä, mikä rikkaus teatteri on ja miten tärkeitä ja ajankohtaisiakin tällaiset näytelmät ovat.
Näitä irrallisia lauseita syvempään analyysiin en kuitenkaan kyennyt. Niin pysäyttävä Tytöt 1918 oli, eli jos vain suinkin pääset, niin mene katsomaan!
”Me ollaan halpoja likkoja Tampereelta,
halpoja mutta kauniita!
On meitä täällä Pumpulin salissa niin ku
Kaskipellossa nauriita
On ensin työmiehet, sitten on nöösipojat,
sitten äijien akkoja
kun sitten loppuvat jonosta löysät rinnat
tulee halpoja likkoja
Tulee persikkapyllyjä, villejä silmiä, kapeita ranteita, kipeitä lanteita, lupausta huokausta, mustaa ja punasta, pimeyden kutsua, tyttöä, hutsua, litteitä vatsoja, lettejä, tyttöjä ku varsoja, kuumia tuulia, viileitä huulia.
Ja jätkänpätkät kun tännepäin tsiigaa, hei, ne ei nää yhtään, ei yhtään piikaa!”
– Halpoja likkoja (Tytöt), sanat Heikki Salo
kuva: Tampereen Työväen Tetteri
ps. Kiitos äiti, että viet mua teatteriin enemmän kuin mitä muuten tulisi käytyä. Mutta nyt kun ollaan katsottu Viulunsoittaja katolla, tämä ja ensi viikolla Veljeni vartija, niin katottaisko seuraavaksi vaikka joku komedia? :D
pps. Veljeni vartija as in se ooppera, ei Cheekin leffa :D