Lupaus toosalle
Viime postauksessa kirjoitin siitä, kuinka oman kropan rakastaminen sellaisenaan ei ole aina helppoa meille opetettujen kauneusihanteiden ja ajatusmallien takia. Nyt halusin kiinnittää huomiota yhteen kehonosaan, johon meidät on opetettu suhtautumaan erityisen kummallisesti: omaan alapäähämme. Niin, ”alapää”, koska sille ei ole edes yleisesti hyväksyttyä neutraalia nimitystä. Lääkärit puhuvat miehille peniksestä, mutta naisille alapäästä. Joskus käytetään sanaa vagina, mutta sitäkin usein virheellisesti, koska vagina tarkoittaa ainoastaan emätintä, ei ulkoisia sukuelimiä. Näiden oikea nimitys olisi vulva tai häpy, mutta kumpaakaan ei juuri kuule käytettävän. Itse olen ainakin usein tilanteessa, jossa joudun miettimään sopivaa sanavalintaa. Pimppiä käytetään lapsille puhuttaessa eikä mikään muukaan vulvaan viittaava sana ole kovin asiallinen. Pillu, tussu, tuhero, römpsä, toosa… come on, ei kukaan sano lääkärille, että toosaa kutittaa tai rompsässä tuntuu kirvelyä. Vaikka toisaalta toosa voisi olla hyvä! Se on sopivan kevyt, mutta sellainen lämminhenkinen ja hyväntahtoinen. Taidankin siirtyä käyttämään sitä!
Mutta asiaan. Joku voisi sanoa, että kysehän on vain sanoista, mutta käyttämämme sanat viestivät aina asenteista ja arvomaailmasta. Eli kuten monessa muussakaan asiassa, tässäkään ei ole kyse ”vain sanoista”. Jos meillä ei ole edes neutraalia yleisesti käytettyä nimeä alapäällemme, miten voisimme suhtautua siihen neutraalisti? No emmehän me suhtaudukaan. Jos tässä maailmassa jotain kehonosaa katsotaan kieroon, niin se on vulva eli nimenomaan ulkoiset sukuelimet, eli kaikki se mitä on näkyvillä. Tai siis yleisesti nimenomaan ei ole näkyvillä, koska sitä ei saa näyttää eikä ainakaan sellaisena kuin se todellisuudessa on. ”Piirretään siihen korkeintaan viiva tai karvoja, niin hyvä on. Tai ehkä ei sitäkään.” Näin ihan oikeasti ajateltiin esimerkiksi NASA:ssa 1970-luvulla, kun avaruuteen lähetettiin kuva miehestä ja naisesta. Naisen sukuelintä kuvaamassa oli aluksi viiva, mutta loppujen lopuksi sekin pyyhittiin pois, koska hyi apua!
Muistatteko kun joskus kotibileissä kaveriporukasta löytyi aina se yksi jätkä, joka päätyi jossain vaiheessa iltaa olemaan alasti? Tämä oli tietysti hulvattoman hauskaa, koska alaston mies, helikopterit ja muut kikkelitemput vain ovat hauskoja. Samasta syystä naamiaiskaupoissa on saatavilla hassuja kokovartalopenispukuja. Mutta mitäs jos me olisimme tyttöjen kesken hassutelleet samalla tavalla toosat vilkkuen? Olisko se ollut hauskaa? Luulen, että lähinnä hämmentävää ja hiukan kiusallista, koska toosa yksinkertaisesti on parempi pitää piilossa ja siitä on parempi olla puhumatta. Siinä missä penikseen liitetään huumorin lisäksi kaikenlaisia hienoja ja vahvoja piirteitä (isomunaiset miehethän pärjäävät kaikessa paremmin ja rohkeilla ihmisillä ”on munaa” tehdä asioita), vaginaa ja vulvaa on jo satoja vuosia pidetty enemmänkin uhkaavana, likaisena ja hävettävänä elimenä. Kaikkihan sen tietävät, että mitä pienempi ja huomaamattomampi se on, sitä parempi. Ja jos voisimme ainakin pitää huolta siitä, että se pysyy mahdollisimman pienenä, sievänä, raikkaan tuoksuisena ja karvattomana, niin olisi ihan helvetin hyvä, koska vulvat, toosat ja pillut eivät vain yksinkertaisesti kelpaa sellaisenaan.
Kieroutuneesta suhtautumisesta vulvaan ja vaginaan löytyy historiasta paljon sekä koomisia että äärimmäisen surullisia tarinoita. Jos nämä kiinnostavat, voin suositella Liv Strömquistin sarjakuva-albumia Kielletty hedelmä. Itse sekä nauroin ääneen että opin vaikka mitä, kuten että klitoris on tosiasiassa ihan hitosti isompi, kuin millaisena se omina kouluvuosinani biologian kirjoissa kuvattiin. Se, että opin tämän asian melkein kolmekymppisenä sarjakuva-albumista, kertoo jo mielestäni aika paljon siitä, kuinka tärkeänä sitä on yleisesti pidetty.
Asianmukaisen sanan puuttuminen on siis vain yksi esimerkki siitä, miten kieroutuneesti suhtaudumme feminiiniseen sukuelimeen. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut: ympäri maailmaa on löydetty tuhansia vuosia vanhoja patsaita, joissa hahmot esittelevät autuaasti vulvaansa, 1800-luvun taiteessa esiintyy naisia jotka kukistavat piruja näyttämällä heille sukuelimiään. Suomessa sitä on pidetty taianomaisena porttina tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä, ja noin 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua naiset järjestivät juhlia, joissa tanssittiin ja paljasteltiin vulvaa. Kuullostaa mielestäni aika paljon siistimmältä ja avoimemmalta kuin nykypäivän suhtautuminen.
Ja kaikille teille, jotka nyt ajattelette, että ”joo perus feministikiukuttelua tyhjänpäiväisestä”, niin eipä ole! Se, että naisen ulkoisia sukuelimiä kuvataan ja nimetään virheellisesti aiheuttaa tutkitusti häpeää ja hämmennystä omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa tutustuvissa nuorissa sekä vähentää naisten seksuaalista hyvinvointia.
Osalle vulva ja vagina ovat vain elin, osalle ne symboloivat omaa naiseutta, osalle niillä ei ole mitään tekemistä naiseuden tai ylipäätään sukupuolen kanssa, osalla naisista ei ole niitä ja osa joilla on eivät koe itseään naiseksi millään tavalla. Mutta se on varmaa, että itsessään se ei ole sen huonompi kuin mikään muukaan elin.
Huomasin, että olen itsekin pitänyt vulvaani jotenkin rumana ja vähän vastenmielisenä. En ole edes koskaan miettinyt, miksi. En ajattele niin mistään muusta elimestäni, olivatpa ne minkä näköisiä tahansa. Kehossani on muitakin osia, joita en pidä äärimmäisen kauniina, kuten polvet, kainalot tai varpaat, mutta en koskaan ole pitänyt niitä myöskään erityisen rumina. Ne ovat kehonosia siinä missä muutkin, joten miksen suhtautuisi näin sukuelimiinikin. Teenkin nyt yhden myöhästyneen uudenvuodenlupauksen: Lupaan suhtautua paljon armollisemmin omaa toosaani kohtaan. Se on kuitenkin hyvinvointini ja kokemusteni kannalta aika tärkeä elin, joka tuo elämääni kaikenlaisia iloja.
Kukin siis kutsukoon omia sukuelimiään miksi haluaa (kunhan ei kutsu etupyllyksi!), mutta nyt kehopositiivisuuden aikana meillä on aihetta myös vulvapositiivisuuteen. Ei meidän tarvitse alkaa entisaikojen tapaan järjestämään juhlia, joissa esittelemme vulvaamme (vaikka olisihan ne aika huikeat!), mutta suhtautukaamme siihen vähän armollisemmin. Eiköhän tämä satoja vuosia kestänyt vulvan, ja sitä kautta koko naisellisen seksuaalisuuden, halveeraaminen ja pelkääminen rupea nyt riittämään!
