Mihin tällä viikolla tarvitsimme feminismiä?
Sisältövaroitus: seksuaalinen väkivalta
Aika ajoin kuulee kyseltävän, että mihin suomalainen nainen tarvitsee feminismiä, kun meillä on asiat niin hyvin. Miksi ei voida vain puhua tasa-arvosta yleisesti, vaan sukupuolten välinen tasa-arvo pitää tuoda erillisenä mukaan? Tottakai sitä itsekin välillä miettii, mitä feminismi minulle merkitsee, ja minkä takia koen, että se on tärkeää nostaa esille osana tasa-arvokeskustelua. Joka kerta tulen kuitenkin siihen tulokseen, että feminismiä ja feministejä tarvitaan. Tällä viikolla muutama mediassa esillä ollut aihe ja ihmisten suhtautuminen niihin olivat taas oiva muistutus siitä.
Lilyssä Iidan matkassa -blogia kirjoittava Iida Åfeldt kertoo Helsingin Sanomille tilanteestaan, jossa odottaa lasta, tietämättä varmasti kuka lapsen isä on. Lapsi on saanut alkunsa ehkäisystä huolimatta ja isäehdokkaita on kaksi. Åfeldt kertoo avoimesti tilanteestaan ja on ollut myös avoin isäehdokkaita kohtaan. Hän on käytännössä hoitanut tilanteensa täydellisesti, mutta sehän ei ihmisille riitä, koska pyhän 1950-lukulaisen avioliittokeskeisen ja pullantuoksuisen äitiroolin kriteerit eivät täyty. Helsingin Sanomien kommentit ovat ällöttävää luettavaa: Åfeldtia haukutaan itsekkääksi, vastuuntunnottomaksi ja huomionhakuiseksi, sekä säälitään lasta ja isää (jonkin verran lisääntymisterveyttä opiskelleena olen siinä käsityksessä, että lapsen tekemiseen vaaditaan aina sekä munasolu että siittiö). Blogissaan Iida kertoo, että on keskustellut aiheesta molempien isäehdokkaiden kanssa, ja he ovat saaneet tehdä omat ratkaisunsa. Hän kirjoittaa myös saaneistaan törkykommenteista. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu lukea tuollaisia kommentteja, ja itseäni suoraan sanottuna vituttaa yli kaiken tämä äitiyteen liittyvä moralisointi, ylemmyydentunto ja muu jeesustelu samalla kun yksinhuoltajaisät nostetaan jumalasta seuraavaksi! Kaikki kunnia yh-isille, mutta tämä asetelma äitimyytteineen EI ole läheskään tasapuolinen. Kaikki kannustus ja iso hatunnosto Iidalle rohkeudesta!
Torstaina lukuisia kauneusleikkauksia läpikäynyt Amanda Ahola vieraili Enbuske, Veitola, Salminen -ohjelmassa. Hän kertoi avoimesti leikkauksistaan ja kauneusihanteestaan. Ei ole vaikea arvata, millaista kommentointia tämä aiheutti netissä. Aholan mielenterveyttä kyseenalaistettiin (miettikää nyt oikeasti! Kauneusmieltymysten perusteella!) ja häntä säälittiin. Kyllähän jokainen kunnollinen suomalainen tietää, että ainoa oikea kauneusihanne, johon tulee pyrkiä, on maanläheinen Elovena-tyttö. Nätti pitää olla, mutta ei vahingossakaan liian nätti, ettei mene tyrkyn puolelle. Mikä siinä on, että kun naisten ulkonäöstä keskustellaan, niin monet miehet kokevat velvollisuudekseen tulla kertomaan, mikä heidän silmäänsä näyttää hyvältä, mikä heidän silmäänsä on sopiva määrä meikkiä tai mikä heidän silmäänsä on sopivan paljastavaa ilman, että kukaan on heidän näkemystään kysynyt? Rakkaat näin ajattelevat miehet: nyt on korkea aika oppia, että me naiset pystymme päättämään omasta ulkonäöstämme ja kauneusihanteistamme ihan ilman teidän apuanne, kiitos!
Rebekka Härkönen kirjoitti viime syksynä Turun puukkoiskun uhreja auttaneesta turvapaikanhakijasta Ahmad Hosseinista. Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin hän kertoo Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, että on joutunut muutamaan Turusta pois kohtaamansa vihapuheen vuoksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho oli jakanut Facebook-seinällään MV-lehden jutun, jossa Härkösen kirjoittamaa juttua väitettiin valheelliseksi. Tämä ei tietenkään pitänyt paikkansa ja Halla-Aho poisti jutun seinältään sen kummempaa vastuuta ottamatta (mitäpä sitä nyt eduskuntapuolueen puheenjohtajan sellaista tarvitsisi miettiäkään). Tämä oli kuitenkin myöhäistä, koska vihapuhetulva oli lähtenyt käyntiin. Härkösen sähköposti täyttyi viesteistä, häntä ja hänen perhettään uhkailtiin ja hän kohtasi häiriköintiä liikkuessaan ulkona. Lopulta hän joutui muuttamaan pois, koska ei uskaltanut enää liikkua kotikaupungissaan. Kaiken maailman rasistit ja muut nettiöyhöttäjät ovat olevinaan niin kovin huolissaan sananvapaudesta samaan aikaan kun toimittaja joutuu yhden artikkelin seurauksena pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta niin paljon, että joutuu vaihtamaan kaupunkia. Valitettavan usein vihapuhe ja uhkailu kohdistuu juuri naisiin ja seksuaalisella väkivallalla uhkailu on tyypillistä vihapuheessa. Helsingin sanomat kirjoitti tällä viikolla aiheesta, ja Bluestockings-blogi käsitteli sitä osuvasti blogissaan.
Helsingin Sanomat kertoi naimisissa olleesta miehestä, joka oli aloittanut salasuhteen ja raiskannut tyttöystävänsä kaksi kertaa. Tarina on karmea, ja uutisen mukaan uhri kärsii vakavista psyykkisistä oireista ja (tuttuun tapaan) miehen vankeusrangaistus on vaivaiset kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Voisi kuvitella, että kommenteissa kauhisteltaisiin tapahtunutta tai sitä, miten lyhyitä tuomioita Suomessa raiskauksista saa, mutta ei. Sen sijaan suurin osa kommentoijista arvuuttelee tekijän kansalaisuutta ja vihjailee vastaavien tapahtumien olevan seurausta monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Niin kauan, kun tällaisen karmeuden tapahtuessa suomalaisten miesten ainoa mielenkiinnon kohde on tekijän kansalaisuus, niin älkää jumalauta tulko väittämään, etteivät suomalaiset naiset tarvitse feminismiä!