Minun versioni

Loppuvuodesta Helsingin Sanomat uutisoi, että jokaiselle yhdeksäsluokkalaiselle jaetaan ensi keväänä Chimamanda Ngozi Adichien teos Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Tästäkös kaikenmaailman miesasiamiehet ja muut internetin sankarit suivaantuivat, että tällaisen kiistellyn poliittisen ideologian levittämiseen taas tuhlataan meidän verorahojamme. Että miten?

Näiden tahojen näkemykset eivät onneksi ole kovin kattava läpileikkaus suomalaisten ajatusmaailmasta. Silti tapaus sai ihmettelemään, miksi feminismiin ajoittain liitetään niin negatiivisia mielikuvia? Miksi feministit nähdään niin helposti miesten vihaajina, jotka haluavat nostaa naiset miesten yläpuolelle? Se on hämmentävää, koska itse olen aina nähnyt feminismin positiivisena asiana ja tapana katsoa maailmaa. Oma feminismini ei ole vihaa vaan muiden tukemista sekä ajatusta tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta.

Minulle feminismi ei tarkoita sitä, että miehet ovat kaiken pahan alku ja juuri tai että miehillä ei ole oikeutta olla olemassa. Minulle feminismi ei myöskään tarkoita sitä, etten voisi ajella kainaloitani säännöllisesti tai laittautua (päinvastoin, ajattelen, että kukin saa vartalollaan tehdä mitä haluaa). Feminismi ei tarkoita kaikille samoja asioita, eikä sen tarvitsekaan, mutta luulen, että niitä miesvihaajahirviö-stereotypioita tapaa useammin feminismin vastustajien puheissa, kuin tosielämässä. Heidät nostetaan esille silloin kun nämä “miesasiamiehet” haluavat hiljentää feministin.

Oli  miten oli, niin minusta meidän ei pidä antaa stereotypioiden tai vääristyneiden käsitysten viedä meiltä halua olla feministejä. Sitäkin kuulee, että “en halua kutsua itseäni feministiksi, koska siihen liitetään niin paljon negatiivisia asioita”. Itsekin olen joissain tilanteissa huomannut ajattelevani, että minkähänlaisen kuvan minusta saa, jos sanon olevani feministi. Monen muun määritelmän lailla feminismi on sana, joka on helppo käsittää tahallaan väärin ja vääntää juuri sellaiseksi kuin haluaa, jotta sen vastustaminen on helpompaa.

Päätinkin, että aion kunnioittaa omaa sukupuoltani ja itseäni enkä aio enää pelätä sanaa feminismi. Päinvastoin, aion ottaa siitä kaiken ilon ja tahdonvoiman irti! 🙂 Minun versioni feminismistä on se, että olen iloinen ja ylpeä omasta naiseudestani ja kaikesta siihen liittyvästä, olen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kannattaja ja pidän itsestäänsevyytenä sitä, että kaikkien sukupuolten edustajilla on samat oikeudet ja lähtökohdat elämässä.

 

“I’m a feminist. I’ve been a female for a long time now. It’d be stupid not to be on my own side.”

– Maya Angelou

 

ps. Ja koska tein kaikkia todella konkreettisia uudenvuoden lupauksia kuten “aion heittäytyä enemmän” ja “tehdä enemmän asioita itselleni”, niin aloitin myös tämän blogin, jonka pohjustukseksi äskeinen tajunnanvirtapohdinta tuntui sopivalta. Kirjoitan nuoren (tähän muutamalla itseäni nuoremmalla ystävällä saattaisi olla kommentoitavaa, mutta en vielä suostu olemaan muuta kuin nuori :D)  feministin ja kyllästymättömän girlpowerin kannattajan näkökulmasta, mutta en halua rajata aihepiiriäni sen tarkemmin. Jonain päivänä saatan haluta kirjoittaa yhteiskunnallisista asioista, toisena päivänä matkustamisesta ja kolmantena päivänä siitä kuinka ostin uudenlaista vessapaperia tai opin jotain uutta. Hiphei, aika näyttää! :)

 

pps. Oikeasti en koskaan muista ostaa vessapaperia…