Uusi vuosi, sama ihana minä

Tammikuu on tunnetusti ”uusi vuosi, uusi minä” -aikaa, jolloin kaikkialla tarjotaan keinoja karistaa joulukilot, aloittaa uusi elämä ja päästä rantakuntoon ensi kesää varten. Kuntosalit täyttyvät ja ruokavaliot menevät kuin kuumille kiville. Kaiken tämän keskellä on ollut todella virkistävää nähdä ihmisten kirjoituksia kehopositiivisuudesta ja siitä, miten oppia olemaan armollinen omaa vartaloaan kohtaan.

 

Kehopositiivisuutta ei voi korostaa liikaa, koska oman kehon todellinen hyväksyminen ja rakastaminen sellaisenaan on miljoona kertaa vaikeampaa kuin siitä puhuminen. En koe koskaan kamppailleeni suurten ulkonäköpaineiden kanssa, ja olen aina ajatellut olevani melko tyytyväinen omaan kehooni. Silti joka kerta peiliin katsoessa on aivan liian helppoa löytää joku kohta, joka kaipaisi parantelua. Monesti olen vetänyt vatsaa sisään valokuvissa, syynäillyt omia selluliitteja tai harrastanut seksiä mieluummin pimeässä.

 

Tajusin jokin aika sitten, että ainoa kerta kun muistan katsoneeni itseäni peilistä bikineissä ja ajatelleeni,  ”jes, nyt on kaikki täysin kohdallaan!” oli pari vuotta sitten kesällä. Olin tätä ennen laihtunut huomattavasti ja myös muut alkoivat kiinnittää huomiota pudonneeseen painooni. Vähän sen jälkeen minulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta, eli keho tykytti ylikierroksilla ja kulutti enemmän energiaa, kuin pystyin syömään. Olin väsynyt, itkuinen ja stressaantunut. Olin siis sairas, mutta ulkonäöstäni ajattelin vain, että hitsi miten siistiä kun voi syödä joka aamu Nutellaa lihomatta. Mitä helvettiä?

 

Liikatoiminnan toteamisen ja lääkityksen myötä terveydentila parani ja loppujenlopuksi olin tyytyväinen myös palanneisiin kiloihin. Nykyään arvostankin kehoani erilailla ja suhtaudun pikku muhkuroihin ja turvotuksiin paljon entistä armollisemmin. Silti pienet ”epäkohdat” aina silloin tällöin pistävät esiin peilistä, ja muistuttavat siitä, kuinka syvällä tietyt kauneusihanteet meissä ovat. Meille on vuosikausia toitetettu kaikkalta, mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. On siis ymmärrettävää, etteivät nämä mieltymykset katoa sormia napsauttamalla vaikka haluaisimme. Juuri siksi on tärkeää, että pikkuhiljaa opettelemme tietoisesti niistä pois ja kiinnitämme huomiota siihen, mikä oikeasti on meille itsellemme merkityksellistä.

 

Nostan todella hattua kaikille teille, jotka puhutte näistä asioista ja tuotte niitä esille, sekä kaikille teille, jotka kaikessa hiljaisuudessa opettelette rakastamaan omaa kehoanne. 2018 olkoon kehopositiivisuuden vuosi! Nyt on korkea aika sille 🙂

nayttokuva_2018-1-7_kello_19.57.46.jpg

Suhteet Oma elämä Mieli

#EIMEELÄPI

Muutama viikko sitten Pirkko Arstila kommentoi ET-lehden blogissaan kauppajonossa näkemänsä naisen pukeutumista. Arstilan mielestään nainen ei osannut pukeutua vartalonmallilleen oikealla tavalla, ja tekstissään hän muun muassa neuvoi  ”koska sääret ovat arvattavasti tukevat, helman pitäisi olla sopivan pitkä, mutta nilkat saisivat näkyä.” Teksti luonnollisesti keräsi pöyristynyttä kritiikkiä ja hyvä niin, koska toisen ihmisen vartalosta, ulkonäöstä tai pukeutumisesta nyt vaan ei ole ookoo puhua näin.

 

Erityisen törkeä ja loukkaava Arstilan kirjoitus oli, koska se kohdistui tiettyyn henkilöön. Bluestocking -blogi toi lisäksi esiin tärkeän huomion, että meneillä olevasta #metoo-keskustelusta huolimatta Arstila koki aiheelliseksi korostaa ajatusta, että naisen keho on olemassa miesten miellyttämistä varten. Ei näin Pirkko.

 

Melko pian ET-lehti poisti kolumnin ja pahoitteli sen sisältöä. Arstila itse kuitenkin pysyi kannassaanIhmettelen sitä, että tässä on pointti nyt hukattu kokonaan. Pointtihan on siinä, että ihminen käyttää vaatteita, jotka eivät sovi hänen vartaloonsa ollenkaan. Faktahan on, että suomalaiset naiset ovat yleensä leveälanteisia. Kaikki naistenlehdet antavat koko ajan neuvoja siitä, miten leveälanteinen lyhyt nainen voi pukeutua.”. Tämä perusteluhan on ihan yhtä höpöhöpöä kuin alkuperäinen tekstikin, ja luulen, että hänen pointtinsa on kyllä ymmärretty varsin hyvin ensimmäiselläkin kerralla. Yhdessä asiassa Arstila on kuitenkin valitettavasti oikeassa: naisia ohjeistaviin pukeutumisoppeihin törmää edelleen jatkuvasti milloin milläkin tyylisivustolla.
 

nayttokuva_2017-11-30_kello_20.38.47.png

nayttokuva_2017-11-30_kello_20.39.06.png

Arstilan alkuperäisessä kirjoituksessa ja näissä lööpeissä on kaikissa sama sanoma: “Näitä asioita kuuluu korostaa ja nämä asiat piilottaa.” Vaikka kehopositiivisuus alkaa pikkuhiljaa saada jalansijaa myös naistenlehtien maailmassa, edelleen siellä vallitsee vahva kuva siitä, millaiselta naisen tulee näyttää ja miten hänen tulee tuoda itseään esille. Edelleen muistutellaan, että pystyraita kaventaa ja musta hoikentaa. Edelleen korostetaan, että sinun tulee olla hoikka tai yrittää ainakin näyttää mahdollisimman hoikalta. Jos haluaa pukeutumisellaan korostaa tiettyjä piirteitä ja peittää toisia, se on täysin ookoo. Se, että joka hiton tuutista koko ajan sanellaan, mitä piirteitä naisten tulisi piilottaa ei todellakaan ole ookoo. Nyt on vuosi 2017, meillä on sähköautoja ja virtuaalitodellisuuslaseja, voidaanko nyt perkele jo lopettaa se pömppiksen manaaminen! Jenny Lehtisen ja Vaakakapinan lanseeraaman #eimeeläpi-kampanjan innoittamana teen nyt kaksi päätöstä ja haastan kaikki muutkin tekemään niin:

 

1.    En enää avaa yhtäkään tuollaista linkkiä ja anna sille klikkauksellani tukea. En edes huumori-/mielenkiinto-/hämmennys-/provosoitumismielessä.

2.    En enää koskaan valita pömppiksestäni tai muista muhkuroista, se loppuu nyt!

 

nayttokuva_2017-11-30_kello_21.23.36.png

 

Kiitos tästä boostista Jenny Lehtinen ja Vaakakapina, aihe on enemmän kuin tervetullut! 🙂

Muoti Mieli Meikki Trendit