Uusi vuosi, sama ihana minä

Tammikuu on tunnetusti ”uusi vuosi, uusi minä” -aikaa, jolloin kaikkialla tarjotaan keinoja karistaa joulukilot, aloittaa uusi elämä ja päästä rantakuntoon ensi kesää varten. Kuntosalit täyttyvät ja ruokavaliot menevät kuin kuumille kiville. Kaiken tämän keskellä on ollut todella virkistävää nähdä ihmisten kirjoituksia kehopositiivisuudesta ja siitä, miten oppia olemaan armollinen omaa vartaloaan kohtaan.

 

Kehopositiivisuutta ei voi korostaa liikaa, koska oman kehon todellinen hyväksyminen ja rakastaminen sellaisenaan on miljoona kertaa vaikeampaa kuin siitä puhuminen. En koe koskaan kamppailleeni suurten ulkonäköpaineiden kanssa, ja olen aina ajatellut olevani melko tyytyväinen omaan kehooni. Silti joka kerta peiliin katsoessa on aivan liian helppoa löytää joku kohta, joka kaipaisi parantelua. Monesti olen vetänyt vatsaa sisään valokuvissa, syynäillyt omia selluliitteja tai harrastanut seksiä mieluummin pimeässä.

 

Tajusin jokin aika sitten, että ainoa kerta kun muistan katsoneeni itseäni peilistä bikineissä ja ajatelleeni,  ”jes, nyt on kaikki täysin kohdallaan!” oli pari vuotta sitten kesällä. Olin tätä ennen laihtunut huomattavasti ja myös muut alkoivat kiinnittää huomiota pudonneeseen painooni. Vähän sen jälkeen minulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta, eli keho tykytti ylikierroksilla ja kulutti enemmän energiaa, kuin pystyin syömään. Olin väsynyt, itkuinen ja stressaantunut. Olin siis sairas, mutta ulkonäöstäni ajattelin vain, että hitsi miten siistiä kun voi syödä joka aamu Nutellaa lihomatta. Mitä helvettiä?

 

Liikatoiminnan toteamisen ja lääkityksen myötä terveydentila parani ja loppujenlopuksi olin tyytyväinen myös palanneisiin kiloihin. Nykyään arvostankin kehoani erilailla ja suhtaudun pikku muhkuroihin ja turvotuksiin paljon entistä armollisemmin. Silti pienet ”epäkohdat” aina silloin tällöin pistävät esiin peilistä, ja muistuttavat siitä, kuinka syvällä tietyt kauneusihanteet meissä ovat. Meille on vuosikausia toitetettu kaikkalta, mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. On siis ymmärrettävää, etteivät nämä mieltymykset katoa sormia napsauttamalla vaikka haluaisimme. Juuri siksi on tärkeää, että pikkuhiljaa opettelemme tietoisesti niistä pois ja kiinnitämme huomiota siihen, mikä oikeasti on meille itsellemme merkityksellistä.

 

Nostan todella hattua kaikille teille, jotka puhutte näistä asioista ja tuotte niitä esille, sekä kaikille teille, jotka kaikessa hiljaisuudessa opettelette rakastamaan omaa kehoanne. 2018 olkoon kehopositiivisuuden vuosi! Nyt on korkea aika sille :)